Sisällön tarjoaa Blogger.

Säästövinkkejä: matkalla

Säästövinkeistä tulee nyt viimeinen osa, eli miten voi säästää vielä matkan aikanakin. Aikaisemmat osathan käsitteli säästämistä arjessa ja säästämistä ennen matkaa.

Matkalla sitä yleensä haluaa olla rennosti, syödä vähän hienommissa ravintoloissa kuin yleensä eikä ainakaan pihistellä ja laskea pennosia. Ja niin munkin mielestä pitää tehdä, mutta muutamilla vinkeillä voi silti säästää hieman joutumatta kuitenkaan luopumaan mistään.

 

Kuljetukset

Ennen kohdemaahan saapumista on hyvä ottaa vähän selvää kuinka paljon esim. taksimatkat normaalisti maksavat. Taksihuijaukset ovat ehkä helpoin tapa riistää turisteilta turhan paljon rahaa ja taksissa tulisikin aina pyrkiä saamaan mittari päälle, jos mahdollista. Tai sitten sopia hinta etukäteen. Monessa maissa myös tinkiminen kuuluu asiaan ja sitä on vain tehtävä, vaikkei se Suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle kivalta tuntuisikaan.

Kannattaa myös selvittää onko esim. lentokentältä junaa tai bussia kohteeseen, jolloin pääsee yleensä matkustamaan ihan mukavasti, mutta halvemmalla kuin takseilla.

Yksin (tai miksei kaksinkin) matkustaessa hyvä vaihtoehto voi myös olla kimppakyydit. Itse olen esim. Bangkokin kentällä vain kysellyt yksin matkustavilta ihmisiltä, että mihin he ovat menossa ja helposti on löytynyt autollinen samaansuuntaan meneviä ihmisiä. Tässä pitää olla vain sopiva summa käteistä valmiina, ettei maksun kanssa tule ongelmia. Ja jos hyvin sattuu, voi tällä tavoin löytää vaikka uusia reissukavereita.

Myös pidempiä maan sisäisiä matkoja busseilla ja junilla kannattaa vertailla. Matkustusluokissa voi olla suuriakin hintaeroja, mutta aina ei ehkä kannata ottaa halvinta (tästä hyvä esimerkki löytyy täältä) Joskus opiskelijat saattavat saada alennusta.

Bangkok

Retket

Pakettimatkoilla on tapana kaupata erilaisia retkiä jo ennen matkaa tai heti tervetuliaistilaisuudessa. Ja helpostihan niitä siitä saisikin ostettua, mutta monesti itse vähän kiertelemällä ja kyselemällä saattaa samat retket saada paljon halvemmalla. Itse mielelläni suosin paikallisten järjestämiä retkiä, sillä silloin raha menee varmemmin heille itselleen eikä suurin osa hinnasta jää matkatoimiston taskuun. Myös retkipaketeista voi yrittää tinkiä tai ostamalla kaikki retket samasta paikasta, voi saada alennusta. Retkientarjoajista kannaattaa ottaa hieman selvää kyselemällä muilta matkalaisilta tai vaikka Googlettelemalla, sillä retkissä saattaa olla paljonkin tasoeroja. Suurimmat tarjoajat ovat yleensä luotettavimpia, vaikka pienemmiltä paikallisilta toimistoilta saattaa löytyä yllättävän hyvää palvelua.

556184_3681822437292_1977347752_n[1]

Ruoka

Matkalla pitää saada syödä hyvää ruokaa, herkutella vähän enemmän kuin kotona ja maistella paikallisia makuja. On kuitenkin keinoja säästää vähän tässäkin. Turisteille suunnatut ravintolat kannattaa kiertää ja lähteä pääkaduilta valitsemaan sellaisia paikkoja, joissa on paljon paikallisia. Näissä paikoissa on yleensä hyvää ruokaa ja hinta kohdallaan. Kaikkein parhaat ja halvimmat paikalliset herkut löytyvät usein katukeittiöistä, jonne kannattaa uskaltaa ehdottomasti lähtä.

Majoitusta valitessa kannattaa huomioida kuuluuko siihen aamiainen. Hotelleissa tämä toki kuuluu hintaan, joka onkin ihana asia, mutta hostelleissa käytäntö voi vaihdella. Saattaa myös olla, että maksat vähän enemmän paikasta, jossa hintaan kuuluu huono aamupala (esim. pelkkää paahtoleipää ja kahvia), kun vaihtoehtona voisi olla samantasoinen majoitus halvemmalla, jolloin paremman aamupalan voisi mennä syömään jonnekin muualle. Varsinkin pidemmillä matkoilla aamupalan voi välillä ostaa itsekin vaikka kaupasta tai toreilta. Hedelmiä saa lähes aina halvalla ja siihen vaikka jogurttia kaveriksi. Hostelleissa on usein paikka, jossa voi keittää vettä tai jopa mikro ja hella.

HPIM5451

Ostokset

Mä tykkään usein ostaa matkoilta vaatteeita, sillä silloin yleensä löytää vähän erilaisia kuin koto-Suomesta. Halpa hinta saattaa myös houkuttaa, mutta silti yritän matkoillakin miettiä onko vaatteelle/tavaralle oikeasti käyttöä ja tarkkailla tuotteen laatua. Aurinkolomalla saattaa tehdä mieli ostaa paljon ihania ja värikkäitä kesävaatteita, mutta kotona voi iskeä päälle totuus siitä, että meidän kesä on niin kovin lyhyt ja vaatteet saattavat näyttää jopa vähän hölmöiltä. Mulla kuitenkin monet lempivaatteistani ovat ulkomailta ja joka kesä Suomessakin käytän Aasiasta ostettuja pussi- ja kietaisuhousuja.

Mulla on myös tapana ostaa jokaisesta uudesta maasta jokin pieni matkamuisto. Turhaa krääsää yritän silti välttää ja on hyvä miettiä onko ne turistiroinat sellaisia, joita kukaan haluaa tuliaisiksikaan.

Ostoksia tehdessä monessa maassa pitää edelleen muistaa tinkiminen ja jos mahdollista, lähteä pahimmista turistikeskittymistä kauemmaksi, jos haluaa tehdä halpoja löytöjä.

HPIM5576

Työnteko matkalla

Pitkillä matkoilla kyseeseen saattaa tulla myös työnteko matkan aikana. Tästä parhaimpana esimerkkinä ehkä Working Holiday viisumit Australiaan. Australiassa (ja varmaan muuallakin) on tietääkseni myös hotelleja/hostelleja, joissa saa majoittua ilmaiseksi muutaman tunnin työntekoa vastaan. Itselläni ei tälläisesta ole kokemusta, mutta nämä voisivat olla varteenotettavia vaihtoehtoja vaikka maailmanympärimatkalla. Itse sirkustaiteilijana olen tehnyt kerran katusirkusta Bangkokissa, mutta se ei ollut ihan sen takia, että rahat olisivat olleet lopussa vaan lähinnä kokeilumielessä. Katuesiintymällä voi toki tienata suuriakin summia ja tiedän ihmisiä, jotka elävät tekemällä ainostaan sitä, mutta itse en ole ehkä sen tyyppinen ihminen. Kadulla esiinyminen on kuitenkin siitä helppoa, että joissain paikoissa siihen ei tarvitse mitään lupaa.

 

Ei kommentteja