Sisällön tarjoaa Blogger.

Joskus löytyy asioita, jotka on vaan aivan pakko saada...

circus dress
Mä oon aina ollut vaateostoksilla vähän sitä mieltä, että jos vastaan tulee jotain aivan erityisen ihanaa, kannattaa se ostaa (ellei nyt ole aivan yli budjetin), sillä silloin vaatteelle tulee luultavasti myös paljon käyttöä. Oon jo aiemmin maininnut Lindexissä tällähetkellä myynnissä olevasta sirkusmallistosta, johon oon aivan hullaantunut. Pikku Myylle onkin jo baby-puolelta ostettu kahdet housut, body ja paita, mutta jostain syystä mä eksyin kerran sinne vähän isompienkin lasten osastolle..

Ohi lipuvia kesäpäiviä...

kesävauva

Mulle on viimeinkin tullut sellainen todellinen kesälomaolo. Alkukesä meni jotenkin ihan ohi eikä tässä oo pahemmin lomailu ollut edes mielessä, kun ite on ollut kotona jo pidemmän aikaa ja Rio on ollut koko kesän töissä. Vieläkään mä en oo esimerkiksi käynyt kertaakaan rannalla, joka on yleensä ihan sellainen ehdoton kesäjuttu, mutta tää kesä nyt on mennyt aika vauvan ehdoilla eikä se mua oo kauheesti ole edes haitannut. Kesiä tulee vielä monia ja eiköhän me jo ens kesänä päästä enemmän vaikka sinne rannallekin.

Ihana miniloma Tallinnassa ja vinkit risteilylle vauvan kanssa

Miniloma Tallinnassa
Me käytiin tällä viikolla pienellä minilomalla Tallinnan risteilyllä ja vaikka reissu kesti vain yhden yön, pääsi siinä yllättävän hyvin lomafiilikseen. Matka oli tietysti vähän erityinen senkin takia, että se oli Pikku Myyn ensimmäinen ulkomaanmatka (vaikkei Viro oikein ulkomailta tunnukaan...). Myös Myyn mummi oli mukana reissussa ja meillä olikin oikein onnistunut risteily.

Kun tuntemattomat ihmiset neuvoo lastenhoidossa...

tuntemattomien lastenhoitoneuvot
Vaikken mä vielä kovin kauaa ole ollutkaan äiti, niin oon saanut osani tällaisesta ilmiöstä, kuin tuntemattomien ihmisten neuvominen lastenhoidossa. Mulle ei oo tullut (ainakaan vielä) mitään kovin pahoja kommentteja, mutta ei kaikki ole kovin kivoiltakaan tuntuneet.

Muumi-tyttö

Muumityttö
Meillä asuu aikamoinen Muumi-tyttö ainakin jos on vaatekaappiin katsominen. Johtuen varmasti lempinimestään, Pikku Myy on saanut aika paljon Muumi-vaatteita lahjaksi ja oonhan mä itsekin jokusen ostanut. Ja mikäs siinä, onhan ne Muumit aika ihania! Pikku Myy-lempinimi tuli muuten Riolta mun ollessa raskaana. Se kutsui mua Niiskuneidiksi, koska olin niin paksu ja alkoi sitten puhumaan vauvasta Pikku Myynä (joo, ei oo kyllä mitään logiikkaa, että Niiskuneidin mahassa on Myy...). Ja mun äiti oli sitten Muumimamma, kun Rio aluksi luuli että muumi ja mummi on sama sana.

Sunnuntain herkkuvinkki: Native guacamole


Native guacamole
Näin sunnuntai-illan kunniaksi pitää jakaa pieni herkkuvinkki!

5kk

vauva 5kk
Pikku Myy on jo viisi kuukautta! Itse asiassa oli jo viime viikolla, mutta tänään vasta käytiin neuvolassa. Toistan varmaan aika pahasti itseäni, kun taas sanon, että kyllä tää aika vaan menee niin hurjan nopeasti! Vaikka sitä kaikki äidit hokee, niin ei sitä vaan pysty käsittämään ennen kun itse tuo ensin pienen käärön sairaalasta kotiin ja sitten aivan hetken päästä se onkin ihan iso tyttö, joka touhuaa jo vaikka mitä!

Linnanmäki kuuluu kesään!

Linnanmäki
Riolla oli tänään vapaapäivä ja me päätettiin pyörähtää Linnanmäellä. Me ollaan kyllä käyty käppäilemässä siellä joka kesä, mutta tää oli ensimmäinen kerta, kun Pikku Myykin oli mukana. Rannekkeita ei sentään ostettu, mutta käytiin katsomassa millaisia ilmaisia laitteita ihan perheen pienimmille on tarjolla.

Kesäretkellä

Me lähdettiin eilen aamulla Pikku Myyn kanssa pienelle kesäretkelle mun kaverin luokse Tervakoskelle. Reissu oli Myyn ensimmäinen yö jossain muualla kuin kotona ja matka jännitti vähän äitiäkin, kun matkustettiin ekaa kertaa vähän pidempi matka junalla ja lähdettiin reissuun ilman rattaita, vain Tula-kantorepun kanssa.

Huono päivä, huono äiti


Mä oon yrittänyt pitää blogin suhteellisen positiivisena, enkä kauheesti valittaa asioista, mutta koska blogit on nykyään suurimmaksi osaksi niin kiillotettuja ja täynnä vain ihanaa ja täydellistä elämää, jossa mikään ei koskaan ole huonosti, niin ajattelin avata vähän tämmöistä ei niin ihanaa puolta mun elämästä. Tänään oli nimittäin vähän huono päivä.

Ajatuksia perhepedistä

perhepeti
Ennen Pikku Myyn syntymää mulla oli aivan selkeä mielipide perhepedistä. Ja se oli: ei missään tapauksessa! Jo ajatus nukkumisesta samassa sängyssä pienen vauvan kanssa oli kauhistuttava... Mitä jos kierähtäisin unissani sen päälle? Tai Rio runnoisi sen? Mä nukuin raskaanakin useimmiten selkä Rioon päin, ettei se vaan potkaisis mua mahaan. Tai mitä jos vauva hautautuisi peittojen alle ja tukehtuisi?

Ja suoraan sanottuna mun mielestä perhepedissä nukkuvat ihmiset oli ehkä vähän outoja... Sitten se lapsi ei koskaan lähtisi sieltä pois ja nukkuisi vanhempien välissä teiniksi asti...

Elodie Details hoitolaukku

Elodie Details Graphic Devotion
Nyt tulee esittely meidän uudesta Elodie Details Graphic Devotion hoitolaukusta, johon oon ihan lovena!

Vihdoinkin testiin: nyhtökaura!


nyhtökaura
Mä oon ollut tässä pari päivää kipeenä ja voin sanoa, että kesähelle on kyllä harvinaisen ärsyttävä aika olla flunssassa... Mutta ehkäpä tässä aletaan nyt olemaan jo voiton puolella. Tänään oli pakko mennä kauppaankin ja yllätyksekseni löysin sieltä Nyhtökauraa, jota olen halunnut testata jo pitkään!