Sisällön tarjoaa Blogger.

Pikku Myyn oikea nimi!

Pikku Myyn oikea nimi

Kerroin juuri, että meidän vauva on saanut nimen ja hänestä tuli Luna. Ja kuten postauksesta saattoi ehkä päätellä, aion luopua myös Pikku Myyn bloginimestä ja kertoa hänen oikean nimensä...

Myyn nimen päättäminen oli aivan kamalaa. Siis todella kamalaa! Meillä oli Rion kanssa aivan erilaiset mielipiteet ja taisteltiin nimestä oikein kunnolla. Mua oikein harmitti, kun en keksinyt mitään juuri täydellistä nimeä esikoiselleni enkä halunnut antaa mitään ihan kivaa... En halunnut mitään liian erikoista ja hankalaa, sillä vaikka omasta nimestäni pidänkin, se kuullaan tai muistetaan usein väärin. Mutta en halunnut myöskään aivan liian yleistä nimeä ja pitihän se olla helposti lausuttavissa sekä suomeksi että indonesiaksi. Mun suosikki ehdotus oli Asla, joka sitten jätettiin, kun selvisi, että se olikin pojan nimi! Rio ehdotukset olivat Alexandria ja Lumi, joista en kummastakaan tykännyt, sillä Alexsandria nyt oli vaan liian pitkä ja hienosteleva ja Lumi liian suomalainen ja nykyään kovin suosittukin nimi. Mä olin myös aika yllättynyt kuinka vahvasti Rio halusi pitää ehdotuksistaan kiinni, kun olin ajatellut ettei se olis sille niin justiinsa ja mä voisin päättää nimen melkeinpä itse. Ehkä nimen antaminen oli sille sitten niin hauskaa, kun Balilla ei oikeasti tunnu olevan kuin muutamia nimivaihtoehtoja, joita on kaikilla!

Ja mikä vauvan nimeksi tuli...?

Ja mikä vauvan nimeksi tuli...

Kuten kerroin, meillä vietettiin vähän aikaa sitten nimiäisiä, joten meidän vauvalla on nyt siis nimi! Ja mä olen jo jonkin aikaa miettinyt, että miksi kutsuisin vauvaa blogissa... Pikku Myyn oikeaa nimeä ei ole blogissa julkaistu, sillä Rio ei sitä aikoinaan halunnut. Lempinimi Pikku Myy tuli vauvalle jo raskausaikana, joten se sopi ihan hyvin bloginimeksikin. Tälle uudelle vauvalle ei kuitenkaan missään viheessa tullut mitään työnimeä ja sitä on kutsuttu koko ajan vain vauvaksi tai pikkusiskoksi. Mietin, että olisiko vauva sitten Mymmeli, mutta eihän siinä ole järkeä, kun hän Muumeissa on oikeasti isosisko. Myös Hattivatti kävi vaihtoehtona mielessä, mutta se on vähän liian pöhkö. Kun mietiskelin vauvan bloginimeä ääneen, sanoi Rio kuitenkin että voin kyllä kertoa oikeankin nimen...

Vauva 3kk ja koliikkikuulumisia

Vauva 3kk ja koliikkikuulumisia

Meidän vauvalla tuli tuossa reilu viikko sitten 3 kuukautta täyteen ja ajattelin vähän kertoa kuulumisia! Meidän neuvola-aikaa jouduttiin siirtämään ja 3kk neuvola onkin vasta ylihuomenna, joten en tiedä minkä kokoinen vauva nyt on, mutta kyllä hän ainakin vähän on kasvanut, kun ihan pienimpiä vaatteita on jo laitettu pois! 

Kuten blogiani seuranneet tietävät, on vauvallamme ollut koliikki. Kuitenkin kun vauvalle tuli 2 kuukautta täyteen, alkoivat itkut pikku hiljaa vähenemään. En halunnut asiasta heti paljoa puhua tai kirjoittaa blogiin, sillä en uskaltanut uskoa, että se olisi ohi... Mutta nyt voi melkein sanoa, että se on loppu! Iltaitkuja ei nimittäin ole enää vähään aikaan tullut.

Huurteiset 3v. synttärijuhlat ja nimiäiset

Kaupallinen yhteistyö: Decora House

Oh baby palikat

Meillä vietettiin viime viikonloppuna yhdistettyjä Pikku Myyn 3v. synttäreitä sekä vauvan nimiäisiä. Myy on aivan Frozen-fani, joten juhlat pidettiin sillä teemalla. Saatiin juhlatarvikkeita Decora Houselta, josta mä tilasin viime vuonna myös Myyn sirkussynttäreille ihania koristeita. Halusin pitää teemasta huolimatta kohtuullisen tyylikkäät juhlat ja Decora Houselta löytyikin hyvin talvisen huurteiseen teemaan sopivia kauniita koristeita ja juhlatarvikkeita. 

Juhlat pidettiin melko pieninä ja todella rentoina. Oli ihana nähdä kavereita, joita tulee nähtyä melko harvoin ja vaihdettua vähän kuulumisia. Ihan kaikki kutsutut eivät päässeet tulemaan, mutta vieraita oli oikeastaan aika sopiva määrä meidän asuntoon ja kaikkien kanssa kerkesi hyvin juttelemaan. Ja koska mukana oli omien lasten lisäksi pari taaperoa ja pari vauvaa, oli vilskettä ihan riittävästi, heh. Lapset oli sen verran pieniä, etten järjestänyt mitään erityistä ohjelmaa ja lapsille tuntuikin riittävän vain vapaa leikkiminen ja pienet tanssit Let it go:n tahtiin. Kotiin viemisiksi meillä oli Frozen värityskuvia, jotka oli rullattu ja sidottu sinisellä silkkinauhalla, mutta unohdin kokonaan antaa ne!

Taaperon vaatekaapilla


Kurkistus taaperon vaatekaappiin

Mä olen hankkinut tässä viime aikoina aika paljon Pikku Myylle uusia vaatteita, sillä hänellä on juuri ollut menossa koon vaihto. Tässä oli jonkin aikaa jopa vaihe, että Myyllä oli vaatteita oikeasti melko vähän, sillä suuri osa jäi yhtä aikaa pieneksi enkä oikein löytänyt mitään kivoja heti tilalle. Lasten kivasti vaatettaminen on mulle harrastus, mutta en halua silti hankkia turhan paljoa vaatteita ja siksi olenkin päättänyt, että ostan vain oikeasti mieleisiä juttuja. Tänään pyykkejä laitellessa huomasin, että nyt olen itse asiassa aika tyytyväinen vaatekaapin sisältöön ja ajattelin vähän esitellä mitä sieltä nyt löytyy! 

Oikeastaan Pikku Myyn vaatteet eivät kyllä ole vaatekaapissa, vaan lipastossa (mutta se kuulosti otsikossa vähän tyhmältä, heh). Mä olen harrastanut molempien lasten kanssa pystyviikkausta ja se on aivan mahtava tapa säilöä varsinkin pieniä vaatteita! Myyn vaatteet on järjestetty niin, että yhdessä laatikossa on paidat, toisessa housut ja kolmannessa yökkärit sekä jumppavaatteet. Pienissä laatikoissa on alushousut, sukat ja sukkahousut. On ihanaa, kun yhdellä silmäyksellä näkee kaikki vaatteet ja löytää heti etsimänsä. Lisäksi mekot ja muutamat muut hienommat vaattet on rekillä lipaston yllä. Ulkovaatteet pidetään eteisessä.