Sisällön tarjoaa Blogger.

Kiitos 2016!

vuosi 2016

Vuosi 2016 oli uskomaton ja jää varmasri ikuisesti mun mieleen. Ylläolevassa kuvassa, jossa on vuoden tykätyimmät Instagram-kuvat, kiteytyykin aika hyvin koko vuosi. Suurin mullistus oli tietenkin Pikku Myyn syntymä, mutta mahtui vuoteen myös vähän kivoja sirkusjuttuja, ihan tavallista perhe-elämää ja mm. blogin siirtyminen tänne Kaksplussalle. Välillä oli toki myös ikäviä hetkiä, mutta onneksi paljon enemmän niitä ihania. En olisi voinut enempää tältä vuodelta toivoa. Kiitos vuosi 2016! 

Nyt alkaa olla jo aika katsoa kohti seuraavaa vuotta, josta uskon myös tulevan mahtava. Jotain jännää on jo suunnitteilla ja eiköhän arkikin tuon kovaa vauhtia kasvavan vauhtimimmin kanssa ole aika hauskaa.

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016: loppuraportti

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016

Vuosi lähenee loppuaan ja samalla myös mun luonnonkosmetiikkaprojekti! Mitä tapahtui vuodessa ja miten aion jatkaa? 

Projekti oli todella mielenkiinoinen, antoisa ja löysin useita tuotteita, jotka jäävät varmasti tulevaisuudessakin käyttöön. Tässä muutamia huomioita, joita vuoden aikana tuli tehtyä:

  • Kosmetiikka kuluu yllättävän hitaasti. Esim. ensimmäinen luonnonkosmetiikkatuotteeni, Santen yövoide, kesti noin yhdeksän kuukautta, vaikka käytin sitä joka ilta. Kun olin päättänyt käyttää entistä normikosmetiikkaa ensin loppuun, kesti yllättävän kauan edes päästä vauhtii tässä projektissa. Luonnonkosmetiikkameikkejä en kerennyt edes paljoa kokeilemaan, sillä vanhat ei vain tunnu loppuvan, kun meikkaan sen verran vähän. Toisaalta taas kun kosmetiikka ei yleensä säily hyvänä vuotta tai kahta kauempaa, olen nyt myös käynyt vanhoja tuotteita läpi ja heittänyt joitakin näin loppuvuodesta jo ihan roskiin...

Alennusmyyntilöydöt vauvalle

Alennusmyyntilöydöt vauvalle

Kuten sanoin, me käytiin jo eilen vähän shoppailemassa alennusmyynneissä. Mulla oli pari juttua mielessä, joita olin kuolannut Pikku Myylle jo aiemmin, mutta päättänyt odottaa alennusmyyntejä. Se olikin ihan fiksua, sillä sieltähän niitä tuotteita löytyi punaisilla tarroilla merkittynä. Ensin mentiin Zaraan, joka on yks mun suosikki lastenvaatekaupoista ja sieltä lähtikin kassillinen vaatteita mukaan. Rio innostui myös ostamaan Myylle muutamia juttuja, joka on melko harvinaista, joten mä en mitenkään pistänyt vastaan. 

Zarasta olin katsellut sellaista ihanaa harmaata talvista shortsipukua, joka oli nyt alessa, mutta vähän ehkä väärässä koossa, joten se jäi kuitenkin kauppaan. Zaran vaatteethan on vähän normaalia pienempää kokoa ja kun vauvalle nyt ei viitsi alkaa kaupassa paljon hattua kummoisempaa sovittamaan, niin siellä sai vähän pähkäillä mikä koko olis hyvä. Shortsipuvun sijaan mukaan lähtikin suloinen villasekoite-mekko (12,95e), joka en nyt tuossa kuvassa näytä kovin kummoiselta, mutta joka on livenä tosi kaunis.

Meidän joulu

Mariannejuustokakku

Hyvää Tapaninpäivän iltaa! Fiilistelen joulua vielä hetken jakamalla teille muutamia kuvia meidän joulusta, ennen kuin on aika katsoa eteenpäin uuteen vuoteen. Meidän joulu oli kaikenkaikkiaan todella ihana ja mieleenpainuva, sillä olihan se Pikku Myyn ensimmäinen joulu. Aattona mun äiti tuli meille ja me syötiin riisipuuroa sekä muita jouluruokia, katsottiin Lumiukkoa, yritettiin ottaa kuvia Myystä tonttulakki päässä siinä kuitenkaan onnistumatta, käytiin kävelyllä vesisateessa, availtiin paketteja, joita olikin yllättävän monta, vaikka oltiin sovittu, ettei paljoa osteta ja syötiin vielä vähän lisää.

Joulu tuli kotiin

väsynyt tonttu

Aaton aatto ilta... Koti on siivottu, kaapit on täynnä ruokaa huomiselle, joulukuusi on koristeltu, jouluvalot sytytetty ja ilmassa tuoksuu juuri uunista otettujen mausteisten joulumanteleiden tuoksu. Aah... nyt voi joulu tulla! Ajattelin jakaa muutamia kuvia meidän jouluisesta kodista, kun kerrankin on siistiä (ainakin hetken aikaa) ja tuli otettua muutamia kuvia. 

Päivän kirppislöydöt

kirppislöydöt

Pyörähdin tänään pitkästä aikaa Vekara-kirppiksellä ja Ipanaisella. Oli tarkoitus ostaa yksi joululahja Ipanaiselta, mutta tältä retkeltä tarttui vähän muutakin mukaan. Mutta mitäs siitä, kun tuli tehtyä niin hyviä löytöjä! 

Vekara-kirppikseltä löytyi ekaksi kivat H&M tähtihousut (2,50e) ja kätevä Squooshi uudelleentäytettävä smoothie-pussi. Oon miettinyt tällaisen hankkimista, mutta en ole nähnyt näitä muualla myynnissä yksittäin. Hinta oli 4,90e, eli vähän kalliimpi kuin useamman kappaleen pakkauksessa, mutta eiköhän me tällä yhdelläkin pärjätä. Tai jos oikein paljon tulee käyttöä, niin voihan sieltä hakea vielä toisen. Sinne jäi pusseja muillakin eläinten kuvilla. Lopuksi löysin vielä käyttämättömän Pomp de Lux soft shell -haalarin hintaan 30e! En tiedä mitä nää normaalisti maksaa, mutta aika hyvä löytö mun mielestä. Materiaali vaikuttaa tosi laadukkaalta ja hengittävä puku pitää tuulta ja jonkin verran vettä (en oo vielä noista vesipilareista ihan kartalla...). Väri ei tietysti ole ehkä mikään käytännöllisin, mutta voihan sitä onneksi pestä. Toivottavasti koko vaan on sopiva keväällä. Tai viimeistään ensi syksynä.

Kalenteri vuodelle 2017

Mira Mallius kalenteri 2017

Vuosi lähenee loppuaan ja se tarkoittaa sitä, että on aika hankkia uusi kalenteri. Mä nimittäin olen tällainen vanhanaikainen tyyppi, joka ei käytä mitään kännykän kalenteria, vaan asiat pitää saada kirjoitettua ylös kynällä paperille. Ja koska kalenteria pitää jaksaa katsella koko vuosi, pitää sen valitsemiseen aina käyttää hiukan aikaa ja kierrellä katsomassa erilaisia vaihtoehtoja. Ensi vuodelle mun kalenteriksi valikoitui Mira Malliuksen suloinen karhu-kalenteri, joka on juuri sopivan kokoinen ja kivan värinen. Musta on tullutkin ihan Mira-fani, sillä oon aivan hurmaantuntut hänen söpöistä eläinaiheisista kuvituksistaan niin postikorteissa kuin tämän vuoden joulukalenterissanikin.

Gugguun pop up & outlet: tämän mamman ekat lastenvaatehulluttelut!

Gugguu outlet

Tänään tapahtui asia, jolle vain naureskelin vielä puolisen vuotta sitten... Olin nimittäin Gugguun Pop up & Outlet -tapahtumassa Kattilahallilla, joka on yksi näitä lastevaatehullujen häppeningejä. Kaveri Riihimäeltä pyysi mua sinne mukaan ja tokihan mä lähdin, kun ei niin kovin usein nähdä ja vähän ehkä ne vaatteetkin kiinnosti. 

Tapahtuma alkoi klo 10 ja me tultiin paikalle varttia vaille. Jono oli ihan jäätävä, mutta päätettiin kuitenkin jäädä odottamaan tasaan asti, jotta nähtäis kuinka paljon porukkaa pääsisi ensimmäisenä sisään ja kuinka paljon jonoa vielä jäisi. Noin klo 10.10 me kuitenkin päästiin jo sisään, eli aika helpolla päästiin. Meillä oli molemmilla rattaat, jotka jätettiin sisällä parkkiin ja laitettiin lapset vaan kantoreppuihin. Halli oli iso, joten mitään ahdistavaa tungosta ei ollut, mutta kyllähän siellä vaatelaarien ympärillä ihan hyvä kuhina kävi. Aluksi luulin, että hallin reunoillakin oli jotain myynnissä, kun niin monet tuntuivat kyykkivän siellä, mutta nehän olivatkin vain ihmisiä, jotka olivat haalineet itselleen aivan hullut kasat kaiken kokoisia ja värisiä vaatteita ja siellä sitten miettivät mitä ostavat... huh. 

Miksi emme aio valehdella lapsellemme joulupukista?

joulupukki

Mulle ei ole koskaan lapsena uskoteltu, että joulupukki olisi oikea ja samoin aiomme toimia Pikku Myyn kanssa. Onko tämä julmaa ja lapsen joulu pilalla, kun joulupukkileikkiä ei aattona leikitäkään? 

Mulle ei lapsena kerrottu joulupukista, sillä äiti halusi, että mä osaisin kiittää saamistani lahjoista niitä keiltä ne olin saanut, enkä luulisi, että lahjat oli tuonut joku tuntematon ukko Lapista. Mä en kuulu kirkkoon ja koin joulupukkitarinan jo pienestä lähtien samanlaisena kuin tarinat jeesuksesta ja jumalasta. Kivoja tarinoita, joihin jotkut uskoo ja jotkut ei. Mutta ei joulupukkiin uskomattomuus estänyt mua nauttimasta joulusta tai riemastumasta harrastusseurojen pikkujoulupukkien vierailuista. Välillä saatoin mennä vähän mukaan tonttujuttuihin, mutta se oli samanlaista leikkiä kuin monet muutkin jutut siihen aikaan. En muista käyneeni kavereiden kanssa pahemmin keskusteluja joulupukin olemassaolosta, mutta olen kuitenkin melko varma, etten ainakaan ole itse ollut kertomassa kavereille, varsinkaan pienemmille, ettei joulupukkia oikeasti olekaan.

Tunnelmalliset Tuomaanmarkkinat

Tuomaanmarkkinat

Meille on tullut jo perinteeksi käydä hakemassa joulumieltä tunnelmallisilta Tuomaanmarkkinoilta. Senaatintorilla olevilla markkinoilla on kiva kävellä katselemassa myyntikojuja ja juoda vaikka glögiä. Markkinoiden kohokohtana on tietysti suloinen (ja ilmainen!) karuselli keskellä toria. Me käytiin markkinoilla viime maanantaina, mutta joku päivä pitää varmaan mennä vielä uudestaankin, kun nyt ei jaksettu jonottaa karuselliin. Nyt sentään kehtaisi sinne mennä, kun on lapsi, vaikka se niin pieni onkin, ettei paljon mitään karusellista vielä ymmärrä...

Suolaisen makeat aurajuustojoulutortut

aurajuustojoulutortut

Joko teillä on itsenäisyyspäivän tarjottavat suunniteltu? Tekisikö linnanjuhlia katsoessa mieli jotain pientä jouluista herkkua, mutta hieman uudella tvistillä? Mulla on teille ihan superhelppo ja maukas herkku, jonka kehittelin tuossa marraskuun viimeisenä päivänä!  

Joulukuun suunnitelmat

joulukuun suunnitelmat

Suunnitteleminen on ihanaa ja listoja kiva tehdä, joten tässä vähän mun tän kuun suunnitelmia.

Joulukuussa mä aion,

  • ...tehdä kodin suursiivousta (joka, onkin jo alkanut!) ja käydä läpi tavaroita heittäen turhat joko kierrätykseen tai pois. Mitään kunnon Konmaritusta tuskin saan aikaiseksi, sillä tavaroiden läpikäyminen ei ole ihan helppoa tuon pikkuisen kanssa, joka haluaa miellään auttaa joka asiassa...

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016: Deodoranttilöytö!

luonnonkosmetiikka deodorantti

Luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni vuoden alussa, pahin huolen aiheeni oli hyvän deodorantin löytäminen. Ensimmäisenä testiin pääsi kehuttu Madaran yrttideodorantti ja se toimikin ensimmäisten parin viikon nihkeilyn jälkeen oikein hyvin. Ostin toisen samanlaisen heti perään ja olin ihan tyytyväinen. Ja pakko muuten mainita, että oon muutamia päiviä käyttänyt myös pelkkää kookosöljyä kainaloissa, kun dödö loppui enkä ihan heti päässyt ostamaan uutta. Ja tuollaiseen hippeilyyn en kyllä koskaan ajatellut alkavani! Hehe... Kolmannen samanlaisen jätin kuitenkin ostamatta, sillä ajattelin testata välillä jotain muutakin ja pelkäsin, että kroppa tottuisi liikaa samaan tuotteeseen eikä pian enää toimisikaan.

Joulukuun eka!

joulukuu

Jee, vuoden kivoin kuukausi alkoi! Mä tykkään joulusta, mutta en oikein ymmärrä miksi joulukrääsää aletaan myymään jo lokakuussa ja joululaulut soi jo marraskuussa. Mun mielestä joulua on sopiva aika alkaa fiilistelemään juurikin joulukuussa, kertoohan sen jo nimikin. Tänä vuonna somessa on pistänyt silmään kuinka monet, osa omistakin kavereista, on jo leiponeet pipareita, koristelleet joulukuusen ja paketoineet lahjoja... Huh. Mitäs joulukuulle sitten enää jää?