Terveisiä täältä vauvakuplasta! Joka ei tosin ole ihan niin vaaleanpunainen kuin soisi... Me ollaan nyt oltu siis puoltoista viikkoa kotona, josta Rio oli isyyslomalla viime viikon, mutta meni tällä viikolla jo takaisin töihin. Ja vaikka vauva ei ole vielä kahta viikkoakaan vanha, on tähän aikaan mahtunut aika monenlaisia päiviä...
Vauva on aivan ihana, mutta muutaman ensimmäisen päivän kotona se itki todella paljon eikä rauhoittunut missään muualla kuin mun kanssa. Rio ei saanut pidettyä sitä lähes ollenkaan, kun sen sylissä tuli aina hirveä huuto. Ja tämä tarkoitti sitten sitä, että Pikku Myyn (joka muuten sai solisluun murtuman kantositeen pois, juuri kun tultiin kotiin) piti tehdä kaikki asiat isin kanssa, joka oli hänen "vain äiti kelpaa mihinkään -vaiheessa" aikamoinen shokki. Oltiin toki puhuttu hänelle tästä jo ennen vauvan tuloa ja että pian äiti ei voi hoitaa ihan jokaista ruokailua, hampaiden pesua tai pukemista, mutta ei se mitään auttanut. Niinpä ensimmäiset päivät meni kuunnellessa huutavaa vauvaa sekä raivoavaa taaperoa... Samalla myös Pikku Myyn sairaalassa alkanut ihastus ja kiinnostus pikkusiskoa kohtaan lopahti täysin ja hän muuttui aivan välinpitämättömäksi vauvaa kohtaan. Meillä oli myös kauhea työ saada Myy nukahtamaan omaan huoneeseensa, kun häntä harmitti niin paljon se, että vauva sai nukkua meidän huoneessa. Onneksi jaksettiin kuitenkin taistella ne pari iltaa, sillä sen jälkeen tilanne helpottikin ja nyt samat nukutusrutiinit omaan sänkyyn taas toimii.