Sisällön tarjoaa Blogger.

ParisRio Travel Channel ja Travel Cafe


ParisRio on lento- ja hotellihakusivusto, josta löytyy myös matkablogeja. Blogipostaukset on kätevästi merkitty karttaan, jolloin kirjoituksia voi etsiä itseään kiinnostavilta alueilta suunnitelleessaan vaikka seuraavaa reissuaan.

Suunnitelmia


Taas alkoi uusi viikko! Mulla on usein tapana tehdä viikon ajalle erilaisia suunnitelmia ja miettiä tavoitteita. Kalenteriin tulee merkattua tietenkin kaikki tärkeät menot, mutta usein myös suunnittelen muita juttuja. Maanantaiaamu on hyvä hetki kasata vähän ajatuksia ja asettaa joitakin tavoitteita tulevalle viikolle.

Eat Hoop Love Blogipolussa!


Hei, nyt munkin blogia voi vihdoin seurata myös Blogipolussa! Oon vasta vähän aikaa sitten tutustunut tähän sivustoon ja se vaikuttaakin aika kivalta! Sivut on selkeät ja blogeja voi etsiä aihepiireittäin, postauksittain tai tageilla.

3 lempiaamupalaani


Nyt ajattelin kirjoittaa niinkin arkisesta asiasta, kuin aamupalasta. Ja juurikin arkiaamupalasta eikä mistään luksus brunsseista tai hotellitarjoiluista. Aamupala on mun mielestä ehkä päivän paras ateria ja aamulla ensimmäinen ajatukseni onkin, että mitäs on aamupalaksi. Mun aamupala on vaihdellut vuosien aikana aika paljonkin lapsuuden puuroista, joista en oikein tykännyt ja kaakaon avulla nieleskelin alas, vuosikausia kestäneeseen leivän puputukseen. Nyt mulla on muutama suosikki aamupala, joita tulee vaihdeltua fiiliksen mukaan.

Uusi lempikodinkoneeni: Wilfan JuiceMaster mehupuristin


Meille on jokin aika sitten muuttanut uusi kodinkone! Ja se on MEHUPURISTIN! Keittiöhän meillä on ihan superpieni, ettei sinne kyllä mahtuis mitään uutta tai ainakaan semmosta, joka jäis vain käyttämättömänä seisomaan ja viemään tilaa... Mutta tää uusi mehupuristin on kyllä otettu rakastavasti vastaan ja se on ollut ahkerassa käytössä lähes päivittäin!

Mikä fiilis Singaporesta jäi? Plussat ja miinukset


Nyt tulee vähän koostetta siitä, mitkä fiilikset Singaporesta mulle jäi. Kaiken kaikkiaan Singapore oli aika paljon sitä mitä odotinkin, eli siisti ja rikas kaupunki, jolla on tarjota paljon erilaisia aktiviteetteja turisteille. Listasin vähän plussia ja miinuksia asioista, jotka tulivat tällä lyhyellä visiitillä esille.

Singapore: Sentosa Island ja S.E.A Aquarium


Me päätettiin viettää viimeinen päivä Singaporessa vierailuun Sentosan viihdesaarella. Sentosalle voi saapua monella eri tavalla kuten vaikka ilmojen halki riippuhissillä, mutta me päädyttiin halvimpaan vaihtoehtoon ja otettiin metro Sentosaa lähimmälle Harbour Front -pysäkille ja käveltiin sinne siltaa pitkin. Oltiin varauduttu reippailuun paahtavassa auringossa, mutta matka olikin ihan iisi, kun koko silta oli katettu ja välillä matka taittui sutjakasti liukuhihnoja pitkin. Joten kävely saarelle ei ollutkaan mikään huono vaihtoehto ja kevyempää kuin odotettiin.

Viikon paras päivä!


Moro! Mulle on tapahtunut sellanen omituinen juttu, että mun lempiviikonpäiväksi on muodostunut tässä viime viikkoina maanantai! Johtuen ihan vaan siitä, että se on nyt jo kolmatta viikkoa ollut mun viikon ainoa vapaapäivä. On siis ollut aika hektinen tää syksyn alku... Eikä siinä mitään, ihan kivoja juttuja on kyllä ollut. Harmiksi oon vaan ollut vähän kipeenä jo monta päivää, mutta silleen ärsyttävästi vaan vähän, ettei oo viittynyt jättää esim. töitä väliin. Mutta nyt onneksi heti vapaapäivänä alkoikin tuntumaan jo paremmalta!

Singapore: valoshowt


Singaporen kaupunkikierroksen (Marina Bay & Gardens by the Bay ja Chinatown) käytiin tekemässä nopea väikuolema hotellilla Little Indiassa ja palattiin vielä illaksi katsomaan valoshowta Marina Bay Sands hotellille ja Gardens by the Bayhin. Molempien paikkojen showt esitetään useamman kerran illassa ja koska ne ovat lähellä toisiaan, on ne kätevää mennä katsomaan vaikka peräkkäin. Pahoittelut, että kuvat ovat nyt aika huonolaatuisia, koska suurin osa on otettu puhelimella, jolla ei pimeässä oikein hyviä kuvia tule... Mutta ehkä kuvista kuitenkin pääsee vähän tunnelmaan.

Singapore: Chinatown


Marina Baysta ja Gardens by the Baysta me jatkettiin Singaporen kaupunkikierrosta Chinatowniin. Huristeltiin sinne metrolla ja tajuttiin olevamme niin nälkäisiä, että olikin pakko mennä ensimmäisenä syömään. Mentiin sisään lähinpään ostoskeskukseen heti metroaseman vieressä ja kierreltyämme hetken katselemassa laajaa ruokapaikkojen valikoimaa, päädyttiin japanilaiseen (!) pikaruokapaikkaan Yoshinoyaan.

Singapore: Marina Bay ja Gardens by the Bay


Ja Singapore jutut jatkuu! Kun ensivaikutelma oli saatu ja tutustuttu ensimmäisen yön ajan Little Indiaan, oli aika lähteä kaupunkikierrokselle.

Sympaattinen retrohotelli Savonsolmu


Viime lauantain keikkaa varten piti tosiaan jäädä Pieksämäelle yöksi ja meille oli järjestetty majoitus Hotelli Savonsolmussa. Hotelli oli selkeesti jämähtänyt jonnekin 70- ja 80-lukujen välimaastoon ja siellä tunsi olevansa todellisella aikamatkalla. Me jaettiin huone Kanervan kanssa, jonne piti respasta vaeltaa aika pitkät matkat.

Keikalla



Ajattelin tehdä postauksen yhdestä aika tavallisesta sirkuskeikasta, jollaisia yleensä teen. Tietysti jokainen keikka on omanlaisensa, mutta peruskaava on kuitenkin aika sama. Useimmiten tilaajana on jokin yksittäinen firma tai tapahtumanjärjestäjä. Tän keikan tein yhdessä vatsastapuhuja ja veitsenheittäjä Ari Lauanteen (jonka veitsenheittoavustajakin mä toimin) ja toisen sirkuslaisen Kanerva Keskisen kanssa. Keikka oli Pieksämäellä, jossa oli Veturitallien Avajaiset. Rautatieaseman viereisille veturitalleille oli kunnostettu isolla rahalla hieno tapahtumatila, jonka yhteyteen on myöhemmin tulossa vielä jonkinlainen kauppakeskus. Esiintyessä ei tietenkään tule otettua kuvia itse esityksestä, mutta pääsette nyt mukaan keikalle vähän behind the scenes -teemassa.

Ensikosketus Singaporeen ja yöpyminen Little Indiassa


No niin, jos vihdoin päästäis vähän Singapore juttuihin! Oltiin tosiaan Rion kanssa Balin jälkeen pari päivää Singaporessa, joka oli molemmille ensimmäinen kerta. Meillä oli molempiin suuntiin lennot Singaporen kautta ja mietittiin, että siinähän vois samalla pysähtyä hetkeksi katsastamaan paikkoja. Annoin Rion päättää, että haluaisko se mielummin pysähtyä meno- vai tulomatkalla ja se valitsi kotimatkan, sillä olis ollut kuulemma liian täpinöissä ennen Balia. Mutta ei tääkään kyllä oikein hyvä ratkasu ollut... Rio oli nimittäin niin surullinen ja masentunut Balilta lähdöstä, ettei sitä huvittanut Singaporessa aluksi mikään. Mutta tässä vähän meidän ensi fiiliksiä Singaporesta ja meidän majapaikasta Little Indiasta.