1-vuotias!

Niin se vaan vuosi vierähti ja siitä pienestä mytystä, joka varovaisesti kannettiin kotiin sairaalasta, kasvoi reipas ja vauhdikas taapero! Vuosi on ollut mulle varmasti elämäni onnellisin ja se on myös tuntunut kuluvan nopeammin kuin mikään aikaisempi vuosi...

Eilen mulla oli vähän haikea mieli, kun kuluneen vuoden tapahtumat pyörivät mielessä ja ajatus siitä, että pian meillä ei ole enää vauvaa, tuntui aika surulliselta... Tänään oli kuitenkin parempi fiilis ja meillä oli oikein mukavat synttärijuhlinnat perheen kesken. Tein kakkua aikuisille sekä pienen oman Myylle, joka näytti maistuvan hyvin. Muutaman paketinkin Myy sai ja pääsi heti leikkimään uusilla leluilla. Kiva päivä oli!

Milloin on unikoulun aika?

Aivan pian on kulunut vuosi Pikku Myyn syntymästä. Vuoden aikana mä olen kerran nukkunut 8 tunnin unet putkeen. Viisi tuntiakin kerralla on ollut melko harvinaista. En ole myöskään käynyt yli vuoteen missään illanvietoissa, sillä mun pitää aina laittaa Myy nukkumaan ja rampata imettämässä sitä. Nykyään tulen torstaisin töistä puoli kymmenen aikaan, jonka jälkeen laitan vielä Myyn nukkumaan. Muutaman kerran olen tullut esiintymiskeikalta vielä myöhempään ja silloinkin Myy on ollut hereillä ja mä olen laittanut sen nukkumaan. Rio ei vaan osaa/halua hoitaa nukutusta, joten jos ei ihan ensimmäisiä viikkoja lasketa mukaan, olen mä laittanut sen unille vuoden ajan lähestulkoon joka ikinen ilta. Ja se ei ole ihan helppo homma se...

Toisinaan nukuttaminen on mennyt aika helpostikin, mutta useimmiten ei. Meillä on ollut mm. useamman kuukauden vaihe, kun en saanut Myytä nukahtamaan kuin kantoreppuun kävelemällä ympäri kämppää samalla laulaen. Joka ikinen ilta. Plus päiväunet, ellei oltu jossain liikenteessa rattailla. Nyt ollaan onneksi päästy kantorepusta eroon, mutta kovin paljoa helpommaksi homma ei ole mennyt. Myy nukahtaa aina tissille ja jos se menee "normaaliin" aikaan nukkumaan eli noin klo 20, niin käyn yleensä imettämässä sitä vähintäänkin pari kertaa ennen kuin menen itse nukkumaan noin klo 00. Useimmiten montakin kertaa ennen kuin itse pääsen sänkyyn. Tai sitten on niitä iltoja, kun se ei vaan nukahda enkä itse jaksa viettää koko iltaa yrittäen sitä. Sitten meen katsomaan telkkaria ja Myy leikkii lattialla siihen asti kunnes itse meen nukkumaan silloin puolen yön maissa. Ja joo, hävettää kertoa, että siinä se sitten viettää illan telkkarin edessä. Ei hyvä sekään.

Äidin omaa aikaa

Jokainen äiti kaipaa varmasti joskus omaa aikaa, mutta kuinka paljon ja kuinka usein on sopivasti? 

Mä oon jo jokusen kuukauden käynyt sunnuntaisin töissä, tehnyt muutaman esiintymiskeikan, treenannut niitä varten ja tuurannutkin jonkun kerran sirkustunneilla. Kun mä oon poissa, on Pikku Myy Rion kanssa tai menee mummille hoitoon. Se viihtyy mummilassa oikein hyvin eikä mitään pahempia harmituksia ole tullut, vaikka äiti onkin jonkin aikaa pois. Välillä töihin meno tuntuu jopa ihan omalta ajalta ja metromatka aivan yksin voi olla hyvinkin rentouttava hetki. On ihanaa, kun oon muutaman kerran päässyt treenaamaan yksin, mutta ne on oikeastaan aina liittyneet keikkatreeneihin eikä silloin voi samalla tavalla rentoutua kuin menemällä vaikka jonnekin jumppatunnille, jossa saa todella heittää aivot narikkaan. Arki rullaa siis ihan kivasti ja ollaan tosi kiitollisia, että meillä on edes yksi hoitopaikka, jonne viedä Myytä, kun kaikilla ei ole sitäkään.

Ihme ja kumma

Laulan usein Pikku Myylle unilauluksi Ihme ja kumma -laulua, jossa moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Mutta tätä isompaakin kulkijaa hämmästyttää ja kummastuttaa välillä jotkin asiat...

Kuulumisia

Moi! Pitkästä aikaa! Mulle tuntui iskevän yllättäen kiire ja alkoi oikein stressaamaan tää elämä. Olin vielä asennoitunut siihen kuinka äitiyslomalla elämä on melko leppoisaa ja itseensä voi olla tyytyväinen, kunhan saa hoidettua lapsensa jokseenkin kunnialla ja välillä pesee vähän pyykkiä, kunnes tajusin, että mun äitiyslomahan loppuu jo kuukauden päästä! Siitä nyt ei vielä tarvtse pahemmin stressiä ottaa, sillä en ole vielä palaamassa kokoaikaisesti töihin. Kaikkea pientä hommaa on kuitenkin jo kertynyt, kun sunnuntaisin käyn opettamassa ja itsekin pitää treenata. Oonkin viime päivinä saanut jo häivähdyksen siitä kuinka haastavaa työn, perhe-elämän, oman treenin, blogin ja mahdollisen oman ajan yhdistäminen voi vielä jonakin päivänä olla... Mutta pääsin nyt ehkä tästä alkushokista jo yli miettimällä, että en ole tosiaankaan ainut joka saa sovitella noita kaikkia asioita kalenteriinsa, joten ehkä mäkin tuun pärjäämään. Mutta niin se vaan on, että vasta itse äidiksi tulleena sitä osaa arvostaa aivan eritavalla kaikkia niitä supermammoja, jotka käyvät töissä, hoitavat perheensä ja itsensäkin vielä siihen päälle.

P*ska mutsi. Ja faija!

Pienten lasten kanssa sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa eikä ainakaan tuollaisen pienen vasta liikkumaan oppineen palleron kaikkia kupsahduksia ja kellahduksia pysty mitenkään estämään. Ainahan sitä parhaansa yrittää olla hyvä vanhempi ja pitää hyvää huolta pienokaisestaan, mutta tässä viime aikoina on ollut muutamakin hetki, kun olen tuntenut itseni vähän p*skaksi äidiksi... Meillä nimittäin sattui noin viikon sisään kolme vähän isompaa äksidenttiä.

Pelottava ja sottainen sormiruokailu

Sormiruokailu on nykyään trendikästä ja jokaisen lapsensa parasta ajattelevan äidin kuuluisi kai tarjota ruoka jälkikasvulleen niin. Sormiruokailemalla lapsi oppii itse ottamaan ruosta sopivan kokoisia palasia sekä valitsemaan mitä ja minkä verran tarjotuista ruoista haluaa syödä. Aivan ihana ajatus, mutta aiheuttaa ainakin mulle myös vähän pään vaivaa.

Kun isi ostaa lastenvaatteita...

Rio ei ole kovin paljoa osallistunut Pikku Myyn vaatteiden ostoon eikä se mua suoraan sanottuna ihan hirveästi ole haitannutkaan. Muutaman jutun se on sille ostanut, mutta ne ei ole kaikki olleet oikein mun mieleen, kun meillä ei oikein tuo vaatemaku kohtaa. Eihän se tietysti mun yksinoikeus ole päättää mitä Myylle laitetaan päälle, mutta koska se kiinnostaa mua enemmän kuin Rioa, niin mulle se homma on kuitenkin pääasiassa jäänyt.

Asiat, jotka jäivät harmittamaan ajasta vastasyntyneen kanssa...

Kun äitiyttä on takana nyt puolisen vuotta ja tähän perhe-elämään on jokseenkin jo tottunut, on mulla tullut mieleen joitakin pikkuasioita, jotka on hieman jääneet harmittamaan raskausajalta ja niistä ajoista, jolloin Pikku Myy oli aivan vastasyntynyt. Tai ei nyt ehkä ihan harmittamaan, mutta jotka olisin tehnyt toisin, jos olisin ymmärtänyt vähän enemmän...

Puoli vuotta!

Tänään Pikku Myy on puoli vuotias! Ihan uskomatonta... Toisaalta tuntuu, että vastahan me eilen tuotiin se pieni käärö sairaalasta ja toisaalta taas, että ainahan tuo on kuulunut meidän perheeseen. Mutta niin vaan siitä pienestä tuhisevasta mytystä on kasvanut reipas, iloinen, utelias ja kovaääninen pieni tyttö. Kehitys on ollut niin vauhdikasta, että äiti ja isä ei meinaa koko ajan edes perässä pysyä...

Aika jees viikko

Ei olekaan vähään aikaan tullut koostettua viikon parhaita juttuja, joten otetaas sunnuntain kunniaksi vähän sellaisia!

Ohi lipuvia kesäpäiviä...

Mulle on viimeinkin tullut sellainen todellinen kesälomaolo. Alkukesä meni jotenkin ihan ohi eikä tässä oo pahemmin lomailu ollut edes mielessä, kun ite on ollut kotona jo pidemmän aikaa ja Rio on ollut koko kesän töissä. Vieläkään mä en oo esimerkiksi käynyt kertaakaan rannalla, joka on yleensä ihan sellainen ehdoton kesäjuttu, mutta tää kesä nyt on mennyt aika vauvan ehdoilla eikä se mua oo kauheesti ole edes haitannut. Kesiä tulee vielä monia ja eiköhän me jo ens kesänä päästä enemmän vaikka sinne rannallekin.

Kun tuntemattomat ihmiset neuvoo lastenhoidossa...

Vaikken mä vielä kovin kauaa ole ollutkaan äiti, niin oon saanut osani tällaisesta ilmiöstä, kuin tuntemattomien ihmisten neuvominen lastenhoidossa. Mulle ei oo tullut (ainakaan vielä) mitään kovin pahoja kommentteja, mutta ei kaikki ole kovin kivoiltakaan tuntuneet.

Kesäretkellä

Me lähdettiin eilen aamulla Pikku Myyn kanssa pienelle kesäretkelle mun kaverin luokse Tervakoskelle. Reissu oli Myyn ensimmäinen yö jossain muualla kuin kotona ja matka jännitti vähän äitiäkin, kun matkustettiin ekaa kertaa vähän pidempi matka junalla ja lähdettiin reissuun ilman rattaita, vain Tula-kantorepun kanssa.

Huono päivä, huono äiti

Mä oon yrittänyt pitää blogin suhteellisen positiivisena, enkä kauheesti valittaa asioista, mutta koska blogit on nykyään suurimmaksi osaksi niin kiillotettuja ja täynnä vain ihanaa ja täydellistä elämää, jossa mikään ei koskaan ole huonosti, niin ajattelin avata vähän tämmöistä ei niin ihanaa puolta mun elämästä. Tänään oli nimittäin vähän huono päivä.

Ajatuksia perhepedistä

Ennen Pikku Myyn syntymää mulla oli aivan selkeä mielipide perhepedistä. Ja se oli: ei missään tapauksessa! Jo ajatus nukkumisesta samassa sängyssä pienen vauvan kanssa oli kauhistuttava... Mitä jos kierähtäisin unissani sen päälle? Tai Rio runnoisi sen? Mä nukuin raskaanakin useimmiten selkä Rioon päin, ettei se vaan potkaisis mua mahaan. Tai mitä jos vauva hautautuisi peittojen alle ja tukehtuisi?

Ja suoraan sanottuna mun mielestä perhepedissä nukkuvat ihmiset oli ehkä vähän outoja... Sitten se lapsi ei koskaan lähtisi sieltä pois ja nukkuisi vanhempien välissä teiniksi asti...

Elodie Details hoitolaukku

Nyt tulee esittely meidän uudesta Elodie Details Graphic Devotion hoitolaukusta, johon oon ihan lovena!

Myös musta on tullut... lastenvaatehullu!

Siitähän ei ole kovin kauaa, kun mä vielä ajattelin, että eihän sillä nyt niin väliä ole mitä pienillä vauvoilla on päällä, kun ei ne kerkeä vaatteita edes kovin kauaa käyttää ennen kun ne jää pieniksi. Ihmettelin myös suuresti ihmisiä, jotka eivät ensimmäiselle lapselleen ota äityspakkausta, vaan mielummin rahat. Mikäs vika niissä äitiyspakkauksen vaatteissa on? Ihan hyviä perusvaatteeitahan ne on. Parit kivemmat "edustusvaatteet" riittää vauvalle ja kotona voi käyttää mitä rättejä vaan. Mutta...

DIY imetyskorut

Kun ensimmäisen kerran kuulin imetyskoruista, ajattelin, että tuossa on taas yksi keino rahastaa hormoonihuuruisia mammoja. Ihan hömppää ja turhakkeita.

Milloin vaihtaa vauva vaunuista rattaisiin?

 Meillä on ollut jo jonkin aikaa ongelmana, ettei Pikku Myy oikein viihdy enää vaunuissa. Yleensä ei mene kuin pieni hetki ovesta lähdön jälkeen ennen kuin alkaa kauhea huuto. Ja heti kun pääsee syliin, lakkaa myös huuto. Vaikka ymmärtäähän sen, ei kai se kivaa ole, kun jonnekin mennään, mutta mitään ei näe..