Äiti lähti saattamaan meitä asemalle ja mä jätin rattaat sille. Mentiin IC-junalla Riihimäelle, josta kaveri sitten haki meidät. Vaikka yritin ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, niin kyllähän Myyn hoitolaukku pursuili kaikenlaista vaatetta, vaippaa ja viihdykettä. Mulla oli kädet aika täynnä, kun mukaan piti ottaa myös turvakaukalo autoa varten (jota ollaan muuten käytetty viimeksi sairaalasta tullessa) ja selässä mulla oli reppu, jossa oli omat tavarani. Äitin avulla päästiin kuitenkin junaan ja mahduttiin kamojen kanssa hyvin meidän paikalle. Matka meni oikein kivasti ja Myy oli niin kiinnostunut maisemista ja muusta, etti tarvinut kaivaa edes mitään leluja esille. Noin kymmenen minuuttia ennen Riihimäkeä sitä alkoi vähän harmittaa, jolloin laitoin sen Tulaan ja kävin vähän kävelemässä käytävillä, jolloin se rauhoittui.
Autossa Myy oli aluksi vähän ihmeissään, kun joutui jonkun vieraan pojan kanssa kahdestaan takapenkille ja äitiäkään ei näkynyt missään. Jossain vaiheessa se kuitenkin tajus, että siinähän on ihan hyvä ottaa pienet unet, kun vieruskaveri ensin näytti mallia.
Mun kaverilla on siis kolme viikkoa Myytä nuoremi poika ja oli niin hauska nähdä niitä molempia! Kiva jakaa kokemuksia ja jauhaa kaikenlaisia mammajuttuja. Oli mielenkiintoista nähdä toisen melkein samanikäisen vauvaperheen arkea ja nähdä miten muilla asiat tehdään. Eriyisesti vähän kävi kateeksi kuinka paljon toinen voi nukkua päiväunia, samalla kun Myy vaan touhottaa menemään ja vetäsee vaan välillä ihan pienet torkut.
Sunnuntaipäivä sujui siis tosi rennosti vauvoja leikittäen, grillaillen ja hetkittäin auringostakin nauttien. Käytiin myös läheisessä maaseutukahvilassa, jonka pihalla katseltiin vähän eläimiä. Pihalla oli lampaita, vuohia, kanoja, kukkoja, kalkkunoita ja pupuja, mutta eipä ne Myytä vielä oikein kiinnostaneet.
Päivä meni kaikenkaikkiaan tosi hyvin ja kaikilla taisi olla aika kivaa. Vauvat otti jopa vähän kontaktia toisiinsa ja ainakin Myy olis välillä kovasti halunnut taputella kaveria. Ties mikä orastava romanssi oli jo aluillaan, kun välillä pidettiin jo vähän käsistäkin kiinni.
Illalla Myy meni aika normaalisti kahdeksalta nukkumaan, mutta sen verran oli jännää nukkua uudessa paikassa, että itku kerkes tulla vissiin viisi kertaa ennen kuin mä tulin puolen yön maissa kans nukkumaan. Loppuyö meni ihan hyvin ja aamulla herättiin kuudelta. Siinä me sitten käytiin tunnin verran leikkimässä kaverin leikkimatolla (=Myy leikki ja äiti makasi horroksessa vieressä) sillä aikaa kun muut vielä nukkui. Ja kun talon väki nousi ylös, me käytiin vähän ottamassa maitoa, johon sitten nukahdettiinkin ja nukuttiin ohi aamupalan, hehe. Onneksi pienen vauvan vanhemmat ymmärtää ja mulle oli jätetty munakastakin uuniin.
Tänään lähdettiin reppujen kanssa kävellen toiselle läheiselle kahvilalle, jonne päästyä huomattiin, että paikka aukeaakin vasta yli tunnin päästä. Käpyteltiin sitten takaisin kämpille ja käytiin kahvilassa autolla ennen kuin me lähdetiin takaisin kotiin päin. Paikka oli nimeltään Tallicafe ja se oli tosi idyllinen maalaispaikka. Tarjolla oli kaikenalaisia herkullisennäköisiä itsetehtyjä herkkuja tikkumunkeista naan-leipä burgereihin. Me otettiin kuitenkin muurinpohjaletut ja siinä ulkona niitä syödessä tuli oikein kunnon kesälomafiilis.
Tää minireissu piristi ihanasti arkea ja oli niin kiva nähdä kaveria ja vauvaa. Harmi vaan, että kotimatka ei sujunut ihan niin leppoisasti... Mentiin kotiin R-junalla ja ehkä kymmenen minuuttia lähdön jalkeen Myy alkoi huutamaan aivan hysteerisesti. Yhtään mikään ei auttanut, vaikka koitin ihan kaikki keinot mitkä ikinä keksin ja huutoa jatkui koko matkan Helsinkiin asti. Mulla valui vaan tuskan hiki ja alkoi jo nolottaa, kun tuntui, että koko juna raikasi Myyn huudosta (ja sillähän ei oo mikään hiljainen ääni...). Jossain vaiheessa joku mummokin tuli tarjoamaan apua, mutta ei sekään mitään auttanut. Tää oli kyllä heittämällä yks tuskaisimpia hetkiä mitä Myyn kanssa on tullut eteen... Kun päästiin perille ja ulos äitin luo, joka oli tullut rattaiden kanssa vastaan, loppui Myynkin itku ja kaikki oli taas aika hyvin.
Vaikka kotimatka oli aivan kauhea, niin ei siitä mitään traumaa kuitenkaan jäänyt, ettei Myyn kanssa uskaltaisi minnekään enää lähtä. Vauvat nyt välillä vaan itkee ja kyllä kai sen suurin osa ihmisistä ymmärtääkin, vaikkei se tietysti kivaakaan ole ja junassa tuntui osa ihmisistä vähän murahtelevan meille.
Huh. Nyt kyllä jaksaa taas hyvin tätä tasaista arkea, kun päästiin pienelle kesäretkelle! Ihanaa viikon alkua muillekin!
Ei kommentteja