Kakkugallerian kakkubuffet -herkuttelijan unelma!
perjantai 12. elokuuta 2016
Tiistaina, mun synttäripäivänä, me käytiin kaverin kanssa testaamassa Itäkeskuksen Kakkugallerian kakkubuffet ja voi mikä herkkutaivas se olikaan!
Kakkubuffet maksaa 12,90e talon kahvilla tai teellä ja kahdella eurolla päälle saa siihen vaihtoehtoisesti erikoiskahvin, kaakaon tai limun. Hinta on mielestäni hyvinkin kohtuullinen, kun yksi kakkupala ja kahvi maksaa 6,90e. Kakkutiskistä saa itselleen valita kolme kakkupalaa kerrallaan ja lisää saa hakea niin paljon kuin jaksaa. Palat on leikattu puoliksi, eli jos haluaa ostaa vain yhden palan kakkua, saa silloin kaksi pientä palaa. Tämä on oikein hyvä juttu, sillä näin bufftissa pääsee maistelemaan useampia makuja, joka on tietysti tarkoituskin.
Valinnan varaa oli runsaasti ja useimmat kakuista oli laktoosittomia. Joukossa oli myös ainakin kaksi vegaanista kakkua. Valinnan vaikeus meinasi iskea jo ensimmäisellä kierroksella, sillä kaikkia kakkuja on kyllä aivan mahdoton maistaa yhdellä kerralla. Mä valkkasin lautaselleni ensimmäiseksi porkkanakakkua, suklaamarmorikakkua ja juustokakkua.
Näistä suklaamarmorikakku oli aivan taivaallista, juustokakkukin oikein hyvää, mutta porkkanakakku ehkä pienoinen pettymys kuivuuteensa vuoksi. Kyllä se kuitenkin sen verran hyvin maistui, että söin loppuun, hehe.
Kaverin lautanen, jolta löytyi myös samaa suklaakakkua ja paria juustokakkua. Hyvin maistui myös nämä.
Mun kaveri hyytyi jo yhden lautasen jälkeen ja jätti leikin siihen, mutta mä menin tietenkin hakemaan vielä toiset kolme palaa!
Toiselle lautaselle valikoitui aivan superhyvää sitruuna-marenkitartalettia, jonka ihanan kirpsakka maku toi hyvin vaihtelua makeille kakuille. Lisäksi otin suklaa-appelsiinikakkua ja jotain marjaisaa juustokakkua. Hyviä nekin!
Olin suunnitellut hakevani vielä ainakin yhden palan näiden lisäksi, mutta kuuden kakkuapalan (vaikkakin aika pienen) jälkeen munkin piti luovuttaa. Tänne on kuitenkin mentävä ehdottomasti vielä uudestaan, sillä monta kakkua jäi vielä testaamatta! Olis muuten kiva tietää kuinka monta palaa ihmiset tuolla keskimäärin syövät...
Kahvila oli viihtyisä ja siellä oli hyvä vaihtaa kuulumisia herkuttelun lomassa.
Kakkubuffet oli tosi hyvä vaihtoehto, kun halusi vähän juhlistaa synttäreitä, mutta ei viitsinyt kotona leipoa, ettei leipomuksia jäisi liikaa moneksi päiväksi. Mutta miksei buffet toisi vähän luksusta ihan tavalliseenkin päivään. Kakkugalleriasta voi myös tilata kakkuja kotiin ja buffet voisi olla hyvä vaihtoehto vähän maistella erilaisia vaihtoehtoja ennen valinnan tekoa. Buffet löytyy myös Kakkugallerian Fredrikinkadun toimipisteestä ja suosittelen tätä kyllä lämmöllä kaikille kakkujen ystäville. Valikoimasta löytyy varmasti kaikille jotakin mieleistä ja buffetissa on kyllä oikein hyvä hinta-laatusuhde. Tai jos buffet on liikaa, niin kahvilastahan saa kaikenlaisia leipomuksia yksittäinkin.
Tänne menen varmasti vielä joku päivä uudestaankin!
Mutta ei muuten ollut ehkä fiksuin idea kirjoittaa tämmöistä postausta nälkäisenä näin perjantai-iltana, kun on just päättänyt olla syömättä sokeria... Vähänkö nyt alkoi tehdä mieli kakkua! Kuola melkein valuu, kun katselen tota tartalettia... aargh! Pakko mennä tekeen vaikka banaanilettuja...
Hauskaa viikonloppua!
P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook-sivu sekä Instagram (eathooplove)!
Tunnisteet:
herkkupäivä,
herkut,
Itis,
kakkubuffet,
Kakkugalleria,
Kakkugallerian kakkubuffet,
Lifestyle,
Ruoka
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja