Hyvää asiakaspalvelua: Lundmyr of Sweden
torstai 11. elokuuta 2016
Mun äiti osti alkukesästä Pikky Myylle Ruotsista Lundmyr of Swedenin mekon, joka on tehty idealla I will grow with you, eli mekon body-osassa on kahdessa kohtaa nepparit, joten mekkoa voi jatko-osan vuoksi käyttää melko pitkään. Myy oli tuolloin 3kk ja mekon koko oli 3-6kk. Mekkoa ei keretty kuitenkaan käyttää kuin kaksi kertaa, ennen kuin huomasin, että Myyn pää ei enää mahtunut mekon kaula-aukosta läpi! Tuolloin Myy oli nelisen kuukautta eikä hän ole mitenkään erityisen isopäinen lapsi. Asia jäi vähän harmittamaan, sillä mekon hyvä idea jäi hyödyntämättä ja kiva vaate käyttämättä...
Niinpä mä päätin reippaana tyttönä lähettää vähän palautetta Lundmyrille, jotta he olisivat tietoisia asiasta. Kerroin asiani sähköpostilla ja sieltä ystävällisesti vastattiinkin ja kerrottiin, ettei kukaan ollut aikaisemmin asiasta valittanut. He kuitenkin kiittivät palautteesta ja pyysivät osoitetta, jotta voisivat lähettää jonkin pienen lahjan. Tämän takiahan en palautetta lähettänyt, mutta olihan se tietysti ihan kiva yllätys!
Lahjan lähetyksessä kävi vain sellainen juttu, että paketti palautui jostain syystä takaisin heille, vaikkei mulle ollut tullut siitä mitään ilmoitusta. Ystävällisesti he kuitenkin lähettivät lahjan uudestaan ja eilen me vihdoin saatiinkin haettua se postista. Ja paketista löytyi uusi mekko, joka sopi Myylle oikein hyvin.
Tämä, jos joku on mielestäni hyvää asiakaspalvelua!
Lisäksi myöhemmin keksin purkaa vanhan mekon nappirivistön alta ristiin ommellun sauman, jolloin kaula-aukkoon tuli vähän lisää tilaa ja sekin saatiin vielä käyttöön!
Tunnisteet:
hyvää asiaskaspalvelua,
I will grow with you,
lastenvaatteet,
Lundmyr of Sweden,
ruotsalaiset lastenvaatteet,
Vauvaelämää,
Älskling
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja