Sisällön tarjoaa Blogger.

Vauvan huoneen sisustusta: DIY vaatetanko

DIY vaatetanko
Juhannuksena mulle tuli pieni puuhastelupuuska ja aloin järjestelemään Pikku Myyn huonetta. Sitähän ei varsinaisesti ole sisustettu mitenkään ja suurin osa tavaroista on kaikkea vanhaa mitä kotoota on löytynyt. Ennen Myyn syntymää mulle puski kova pesänrakennusvietti ja vähän siellä jotain jo järkkäilinkin, mutta eihän huone toistaiseksi ole ollut paljoa vielä edes käytössä, kun nukkuminen tapahtuu meidän huoneessa ja leikkiminen useimmiten olkkarissa. Nyt oon kuitenkin pikkuhiljaa alkanut miettimään mitä kaikkea huoneeseen haluaisin ja ajattelin jakaa tällaisia pikkupaloja huoneen sisustustuksesta.

Oon alusta asti halunnut huoneeseen jonkinlaisen vaatetangon, johon saisi ripustettua vaatteita, sillä olisihan noita pienen pieniä söpöyksia kiva pitää esillä. Seinällä on jo naulakko, johon mahtuu viisi henkaria roikkumaan, mutta se ei ole ihan tarpeeksi. Ongelmana on kuitenkin kiviseinät, joihin on vaikea kiinnittää mitään. Ensin pitäisi lainata jostain pora ja se kuulostaa jo liian vaivalloiselta. Niinpä aloin miettimään miten poraamisen voisi vältää...

Muistin joskus nähneeni Pinterestin ihmeellisessä maailmassa puun karahkasta tehdyn vaaterekin ja niinpä mä marssin viikonloppuna tuonne metikköön etsimään itselleni jotain isohkoa keppiä. Ja eipä kuulkaa tarvinnut kuin vähän jalkakäytävältä poiketa, kun löysinkin sopivan kepin! Rio pyöritteli taas mulle vähän silmiään, että tuonko sä meinaat sisälle raahata, mutta se onneksi jatkoi matkaa töihin (jonne se ei muuten antanut mun saattaa sitä keppi kädessä, vaan mun piti ottaa se mukaan vasta kotimatkalla) ja mä sain rauhassa mennä kotiin puuhaamaan.

Ja niinpä mä putsasin kepin, ripustin sen toisesta päästä vanhalla nahkaisella kengännauhalla verhonipsuun ikkunan yläpuolella roikkumaan ja asetin toisen pään hyllyn päälle. Ja siinä se! Ihan superhelppo ratkaisu! Sitten vaan henkareilla mekot riviin roikkumaan ja äiti oli tyytyväinen.

Ja miksei tämmöisen vois askarrella ihan aikuistenkin vaatteille, mutta mulla on makuuhuoneessa jo vaaterekki itselleni.
vaatetanko kepistä
Samalla systeemillä voi tietysti ripustaa jonkin vähän siistimmänkin tangon, jos ei halua ulkoota mitään risua kantaa.
vauvan huoneen sisustus
 Vanhaan naulakkoon pääsi nyt henkselihousut roikkumaan.
tee itse vaatetanko
Ai että musta on kivaa, kun keksii itse ratkaisun johonkin pikku ongelmaan, jota on pähkäillyt! Mä kehittelin viikonlopun aikana pari muutakin pientä sisustuskikkaa, mutta palaillaan niihin vielä vaikka myöhemmin.

Tää vauvanhuoneen sisustaminen on projekti, jonka parissa saan puuhastella vielä varmaan aika kauan, sillä haluaisin huoneeseen vielä ainakin uudet verhot, ehkä maton ja jossain vaiheessa jonkin nojatuolin. Mutta eiköhän ne vielä ajallaan löydy.

Kivaa viikon alkua!

6 kommenttia

  1. Tosi kiva idea! :) Mä oon miettiny vähän samalla periaattella laittaa pari pehmolelua esille: eli oksasta ja narusta/köydestä keinu joka koukulla seinään ja siihen keinuun nalle yms istumaan. Näin tän idean myös muistaaksenin Pinterestissä.

    Ja ihania vaatteita teidän neidillä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Toi pehmolelun keinu on kans aika ihana idea! Pinterest on kyllä mahtava paikka. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva toi rekki ja ihania vaatteita! :) Mä kävin nyt sun vinkin ansiosta liittymässä niihin Newbie-vaatteiden kirppisryhmiin. En vielä tiedä oliko se suuri virhe vai ei :D Vähän kyllä pelottaa et mitä kaikkea ihanaa siellä tuleekaan vastaan. Ootko sä ostanut tai myynyt noiden kautta vaatteita?

    Kävin tänään myös Lindexissä ihastelemassa niitä uusia sirkusaiheisia vaatteita, mun onneksi niitä ei ollut 50-56cm ollenkaan, joten ne jäivät vielä kauppaan. Muutamia ihania minivaatteita kuitenkin löytyi ja pienen pienet sirkusaiheiset sukat oli pakko vielä lopuksi ottaa mukaan :) Nyt taas pesukone pyörii, en edes tiedä enää monesko koneellinen on menossa tässä viikon sisään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) En oo vielä itse asiassa ostanut Newbie-ryhmistä mitään, mutta selaillut sitäkin ahkerammin ja tänään just möin pari bodya siellä.

      Ne sirkusvaatteet on kyllä niin kivoja! Ihastelin kans niitä minisukkia... :) Ei muuten kannata ihan hulluna ostaa niitä 50cm vaatteita, kun pahimmassa tapauksessa ne mahdu kuin hetken (jos sitäkään) ja sitten harmittaa, kun jää käyttämättä. Vaikka ihan ymmärrettäväähän niiden ostaminen on, kun ne näyttää vaan niin suloisilta. Nyt tuntuu jo, että tän hetkiset vaatteet on ihan isoja (62cm) ja kaupoissakin aina hipelöin ensin niitä ihan pienimpiä, kunnes tajuun, et eihän ne enää mahdukaan! :D

      Poista
  4. Mulla odottaa samanlainen keppi huoneen nurkassa. Tarkoituksena on ripustaa siihen roikkumaan vauvan etunimi valkoisin puu-/styroksikirjaimin ja ripustaa koko komeus seinälle, pinnasängyn yläpuolelle. Vielä kun keksisin keinon saada sen roikkumaan vuokra-asuntomme kattoon ilman järkyttäviä reikiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuulostaa kans kivalta idealta! :) Meillä myös toi kattoon ripustaminen on aika ongelmallista... haluaisin kans yhden jutun kattoon ripustaa, mutta en tiedä millasen koukun sinne sais laitettua ja miten...

      Poista