Sisällön tarjoaa Blogger.

Kolmas hääpäivä


kolmas hääpäivä
Tänään 18.6.2016 me vietetään Rion kanssa meidän kolmatta hääpäivää. Kyllä, hääpäivää! Vaikken siitä mitään meteliä olekaan pitänyt, ollaan me oltu naimisissa jo kolme vuotta, eli siitä asti kun Rio on tullut Suomeen.

Näissä kuluneissa vuosissa on ollut paljon iloa, onnea ja rakkautta, mutta myös jonkin verran hankaluuksia, ikävää ja vaikeita kulttuurieroja. Jos olisin ollut fiksu, olisin valinnut miehen jostain vähän lähempää kuin maapallon toiselta puolelta, mutta en mä monia muitakaan päätöksiä elämässä ole järjellä tehnyt. Ja rakkautta kun ei vain voi järjellä valita. En lähtenyt Balille sieltä ketään etsiäkseni, mutta sieltä lähtiessä tiesin löytäneeni onnen.

Vaikeuksistakaan huolimatta, en vaihtaisi meidän yhteisestä ajasta päivääkään pois. Jos on jaksanut ylläpitää suhdetta 9 kuukautta vain internetin välityksellä ja taistellut läpi viisumi- ja luparumban, ei sitä ihan pienistä enää hetkahda. Nytkään kuluneet viimeiset kuukaudet eivät varsinaisesti ehkä ole olleet parisuhteen kulta-aikaa, mutta harvalla pikkuvauvan vanhemmalla varmaan on. Tiedän kuitenkin, että sekin aika vielä taas tulee, sitten kun ei olla enää niin väsyneitä ja yhteistä aikaa on vähän enemmän. Juuri nyt ollaan vaan superonnellisia tuosta meidän uudesta pienestä perheenjäsenestä, joka yhdistää meitä taas uudella tavalla.
kolmas hääpäivä

kaukosuhde


Rion kanssa olen oppinut myös paljon uutta. Olen oppinut arvostamaan kotimaatani uudella tavalla, oppinut kulttuurien rikkauksista, oppinut mitä tarkoittaa uhrautuminen ja lisäksi oppinut paljon omasta itsestäni. Ja nyt me opitaan yhdessä olemaan vanhempia.

Kiitos Rio. Rakastan sinua vieläkin niin paljon. <3

P.S. Kolmatta hääpäivää juhlistetaan myös mun uudella nimellä!

4 kommenttia