Ajattelin tehdä postauksen yhdestä aika tavallisesta sirkuskeikasta, jollaisia yleensä teen. Tietysti jokainen keikka on omanlaisensa, mutta peruskaava on kuitenkin aika sama. Useimmiten tilaajana on jokin yksittäinen firma tai tapahtumanjärjestäjä. Tän keikan tein yhdessä vatsastapuhuja ja veitsenheittäjä Ari Lauanteen (jonka veitsenheittoavustajakin mä toimin) ja toisen sirkuslaisen Kanerva Keskisen kanssa. Keikka oli Pieksämäellä, jossa oli Veturitallien Avajaiset. Rautatieaseman viereisille veturitalleille oli kunnostettu isolla rahalla hieno tapahtumatila, jonka yhteyteen on myöhemmin tulossa vielä jonkinlainen kauppakeskus. Esiintyessä ei tietenkään tule otettua kuvia itse esityksestä, mutta pääsette nyt mukaan keikalle vähän behind the scenes -teemassa.
Koska keikka oli lauantaina melko aikaisin, piti Pieksämäelle (jossa en muuten ollut koskaan ennen käynyt) lähteä jo perjantaina. Itse menin sinne junalla, johon kerkesin sopivasti juuri opetustöiden jälkeen. Reilu kolme tuntia kului suht nopsaan koneen ääressä ja eväitä syöden. Ari ja Kanerva olivat tulleet Pieksämäelle autolla jo aikaisemmin ja laittaneet paikat kuntoon. Niinpä mun saavuttua puoli yhdeltätoista käytiin vaan seuraavan päivän kulku läpi ja majoittauduttiin sympaattisen retrohenkiseen Hotelli Savonsolmuun. Jokaiseen keikkaan ei tietenkään kuulu hotellissa yöpymistä, mutta toisinaan niitäkin on tilanteen vaatiessa. Mun on pakko muuten tehdä tuosta hotellista vielä oma postaus, sillä se oli sen verran hauska paikka... Eli siitä lisää vielä myöhemmin!



Seuraavana aamuna herättiin ajoissa laittautumaan, sillä haluttiin jättää riittävästi aikaa myös nauttia hotellin aamiaisesta. Meikattiin ja laitettiin hiukset silmät vielä unen pöpperössä ja lähdettiin mahat kurnien syömään. Mutta aamupalastakin vielä lisää myöhemmin.


Vähän meikkiä naamaan ja hiukset kikkuralle. Siitä, millanen peikko peilistä katsoi ennen näitä toimenpiteitä, en viitsi laittaa kuvaa...
Aamupalan jälkeen lähdettiin esiintymispaikalle valmistautumaan ja lämmittelemään. Kerrankin tilaa ja korkeutta oli valtavasti, joten muakaan ei haitannut, vaikken päässyt tekemään vannenumeroani läpi ennen ensimmäistä esitystä. Meillä oli kolme esitystä, jotka olivat klo 11.15, 12.30 ja 14.30. Meidän Wild West show sisälsi tällä kokoonpanolla ruoskia, vanteita, revolverejä, jongleerausta veitsillä ja veitsenheittoa.



Keikan tilaaja oli Arin vanha tuttu ja oli källinä laittanut mainokseen ihan kauhean kuvan, jonka oli löytänyt Facebookista. Kiva...
Eka show alkoi ja porukkaa oli paljon katsomassa. Esitysten väleissä hengailtiin takahuoneessa ja syötiin eväitä. Esityksistä ei valitettavasti oo kuvia, kun ite on lavalta niitä tosiaan vähän vaikee lähteä kuvailemaan.




Kaikki esitykset meni tosi hyvin ja yleisökin tuntui tykkäävän. Esitysten jälkeen koitti se ei-niin-glamourillinen osa ja purettiin veitsiseinä ja pakattiin kaikki kamat autoon. Järjestäjät ja teinit lavan edessä jäivät vielä odottelemaan päivän pääesiintyjää Uniikkia, mutta me alettiin tekemään jo lähtöä. Nälkä alkoi olemaan aikamoinen ja päästiinkin onneksi tilaajien laskuun syömään vielä ravintolaan. Aina ei ruokaa oo keikkapaikalla tarjolla ja onkin kiva bonus, jos sitä tarjotaan, kun keikkapäivät on kuitenkin aika pitkiä. Niinpä sunnaattiin ennen kotiin lähtöä vielä Pieksämäkeläiseen Ravintola Taicaan, jossa itse vetäisin oikein pihvin.


Sitten hypättiin autoon ja ajettiin Lahteen, josta jatkoin matkaa vielä junalla kotiin.


Eli semmoinen keikka se. Olipa muuten aika kiireinen viikko ja oon tosi onnellinen huomisesta vapaapäivästä!
EDIT Sainkin muutamia kuvia keikasta, joten tässä vielä loppuun vähän sitä, miltä itse esitykset näytti! Kuvat: Piksämäen Mediapaja.

Olihan se taas seikkailu ja kiva sellainen ja onneksi se kuvaaja muisti edes puolessa välissä käynnistää kameran, että sait jotain muistoja tästä! :-D Harmi, ettei suurenmoista vannenumeroasi tullut mukaan. Oot niiiin paras! :-)
VastaaPoistaJoo, oli kyllä ihan hauska keikka! Kiitos! :) Eikä se videokaan nyt kauheesti haittaa.
VastaaPoista