Sisällön tarjoaa Blogger.

Japanilaistunnelmaa kotikaupungissa


Helsingin Roihuvuoressa on japanilaistyylinen puutarha ja kirsikkapuisto, jossa kasvaa noin 240 kirsikkapuuta. Puisto on Suomen suurin kirsikkapuiden tiheytymä ja puiden kukinta on juuri nyt parhaimmillaan! Suurimman osan puista ovat lahjoittaneet Suomessa asuvat japanilaiset ja Suomessa toimivat japanilaiset yritykset kuten Toyota ja Brother.


SAMSUNG CSC

SAM_1823

SAMSUNG CSC

Mä en ollut koskaan aikaisemmin puistossa käynyt ja tänään päätettiinkin äitin ja Pikku Myyn kanssa käydä katsomassa tätä suloista vaalenpunaista puurarhaa. Ja onneksi mentiin, sillä se oli todella kaunis paikka! Lämpimän sään ja parhaimman kukinta-ajan houkuttelemina puistossa oli aika paljon ihmisiä, mutta ei kuitenkaan mikään liian suuri tungos. Puita sai rauhassa ihailla, ottaa niin paljon kuvia kuin jaksoi ja piknik-paikkojakin löytyi runsaasti. Oli hauska nähdä kuinka muutama vanhempi rouva oli pukeutunut kimonoihin ja viettivät piknikiä auringossa paistatellen.

SAM_1831

SAM_1834

SAM_1814

SAMSUNG CSC

SAM_1855

SAM_1871

Kirsikkapuistossa vietetään ensi sunnuntaina 15.5. japanilaista Hanami-juhlaa, jossa on erilaista japanilaista ohjelmaa ja -herkkuja. Hanami tarkoittaa kukkien katselua ja on yksi Japanin merkittävimpiä juhlia, jonka aika määräytyy puiden kukinta-ajan mukaan. Oltiin ajateltu mennä tapahtumaan, mutta koska viikonlopun sääennuste näyttää vähän epävakaiselta ja puut ovat kukinnassaan hieman etuajassa, päätettiin mennä katsomaan puita jo nyt. Mutta jos ilma onkin sunnuntaina kiva, niin miksipä ei menisi vielä uudestaankin! Lisätietoja tapahtumasta löytyy täältä.

Jos siis asut lähistöllä ja haluat arjesta hetkiseksi hengittelemään vaaleanpunaiseen unelmaan, niin käy ihmeessä pian puistossa, sillä kukat eivät varmasti enää kauaa siellä ole!



P.S. Olipa muuten ihana saada kivoja kuvia Pikku Myystä ja musta tuolla puistossa! Se kun ei oo aina ihan niin yksinkertaista... Usein, jos on hyvä hetki ja ite näyttää suurinpiirtein ihmiseltä, niin se yleensä vaan rääkyy naama punaisena ja silloin kun se on ihanana ja hymyilee söpösti, niin ite näyttää kamalalta ilman meikkiä, tukka liiskassa ja hirveissä vaatteissa...

2 kommenttia

  1. sonjanette | FIFTYFIFTY11. toukokuuta 2016 klo 11.28

    Aivan ihanalta kyllä näyttää! Itse olen säästellyt puistoa juurikin tuota hanamia varten, toivottavasti ei ollut virhepäätös!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kyllä oli! Sunnuntai näyttääkin ihan kohtalaiselta sään puolesta, eli voi tullakin hyvä hanami. :)

    VastaaPoista