Sisällön tarjoaa Blogger.

Pre wedding kuvaukset Balilla


Balilla ollessa me käytiin ottamassa paikallisten suosiossa olevat pre wedding -kuvat. Mä en ollut aikasemmin oikeestaan edes kuullut koko asiasta ja olin luullut monessa paikassa nähtyjä kuvia ihan vaan hääkuviksi. Tapa on kuitenkin todella yleinen, mutta en vieläkään ihan ymmärrä miksi kuvat otetaan jo ennen häitä... Tapa taitaa olla suosittu muuallakin Aasiassa ja nykyään myös monet länsimaalaiset ottavat niitä lomaillessaan jossain kauniissa maisemissa.


Rion setä vuokraa balilaisia asuja pre wedding -kuvia varten ja tekee meikkauksia. Hän meille ehdottikin kuvien ottamista ja niinpä me mentiin aika ekstempore meikattaviksi ja pynttäydyttiin monikerroksisiin balilaisiin asuihin. Pelkäsin vähän, että mulle laitettais joku ihan överimeikki, josta en edes tunnistaisi itseäni, mutta lopputulos olikin onneksi ihan kiva. Olin nähnyt kuvia noista koristeellisista balilaisista päähineistä ja olin luullut, että ne olivat vain hattuja, jotka pistetään päähän. Mutta kuinka väärässä olinkaan.... Ensin mun hiuksiin laitettiin iso tekonuttura (joita löytyi vain mustana, mutta eipä se sieltä päästä näkynytkään enää vähän ajan päästä) ja päähän sidottiin kultainen panta. Sitten nutturaan alettiin tökkimään kultaisia oksia yksitellen... ja niitähän sitten riitti! Luulin monta kertaa, että nyt on varmaan jo valmista, mutta aina vaan niitä tuli lisää!

Huvittavaa oli se, että myös Rio meikattiin! Oon tietysti tottunut sirkuksessa, että miehetkin käyttävät meikkiä, mutta ei nyt sentään ihan tuollaista. Meikkipohjasta tehtiin tietenkin mahdollisimman (=liian!) vaalea ja Riolla oli varmaan saman verran huuli- ja poskipunaa kun mullakin. Kaiken kruunasi vielä isot nappikorvikset! Kuuluu kuulemma asiaan, mutta ei se kyllä mun mielestä kauheen miehekkäältä näyttänyt...

Meikkien jälkeen oli aika kääriytyä vaatteisiin ja niitäkin tuli useita kerroksia. Asut koostuivat melkein kokonaan vaan isoista kankaan paloista, joita rullattiin ja aseteltiin päälle. Riolle tuli lopuksi vielä takki päälle ja miekka selkään (joka ei taida edes näkyä yhdessäkään kuvassa...) ja mulle kaikenlaisia koruja.

IMG_5131

IMG_5136

IMG_5142

IMG_5151

Rion sedän kautta saa ostettua myös kuvauspalvelun, jolloin kuvaaja lähtee mukaan ihan minne vain Balilla haluaakaan mennä kuvia ottamaan, mutta me räiskittiin kuvat ihan vaan mun kameralla Rion tädin takapihalla. Ihan yllättävän kivoja niistä kuitenkin tuli, vaikkei ollutkan ammattikuvaajaa tai mitään superhienoa rantamaisemaa taustalla. Vai mitä mieltä ootte?

Pre wedding kuvat

pre wedding kuva

Pre wedding kuvat

IMG_5177

SAM_1224

Kuvaamisessa meni suhteellisen kauan, sillä kukaan paikalla olijoista ei ollut mikään mestarikuvaaja ja mun piti aina välillä katsoa tuloksia ja antaa ohjeita, vaikka ihan kameran automaattiasetuksilla mentiinkin. Vaatteissa tuli aika kuuma ja mun päässä oleva häkkyrä alkoi tuntua raskaalta (osassa kuvista mulla alkaa olemankin jo aika kärsivä ilme)... Sitten Rion setä tulikin ottamaan sitä pois ja luulin jo, että kuvakset olivat siinä, mutta olikin vain aika vaihtaa kultahäkkyrä kukkasiin.

IMG_5184

Kukat tuntuivat päässä onneksi paljon kivemmilta ja räpsittiin vielä muutamia kuvia.

Pre wedding pictures

Pre wedding pictures

Semmosia kuvia siis tuli! Ihan hauskaa, että mentiin, vaikkei kauheesti asia suunniteltukaan. Teetettiin kotona pari kuvaa oikein kehyksiinkin (vasta muutama päivä sitten... köhöm... miten sitä onkin aina niin saamaton teettämään kuvia!) ja annettiin myös äitille yksi.

Onko joku muu ottanut pre wedding kuvia tai ihan hääkuvia jossain eksoottisessa maassa?



P.S. Jos haluat pysyä mun menossa mukana vähän reaalimmassa ajassa, kannattaa seurata Eat Hoop Love:n Facebook-sivua ja mun Instagramia.

2 kommenttia

  1. Höh. Tulikohan mun kommentti kun tämä alkoi herjaamaan jotain nimenkirjoittamisesta. Sitä mie vain tulin tänne leiskottamaan, että aivan hengästyttävän upeita kuvia, mielettömät puvut ja onnellisen näköinen pariskunta! Aika mahtava traditio ottaa tällaisia :)

    VastaaPoista
  2. Joo, tuli kyllä. :) Kiitos! Itekin olin ihan yllättynyt, kuinka hienoja kuvista tuli ja on kiva, kun kotonakin on muistoja Balilta.

    VastaaPoista