Sisällön tarjoaa Blogger.

The Legian Mas Beach Inn


Kutalla oltiin yötä paikassa nimeltä The Legian Mas Beach Inn. Se on mielestäni hyvällä paikalla aivan lähellä rantaa, mutta vähän kauempana ihan keskustan hälystä. Yöllä Kutalla voi olla aika villiä ja meteli kovaa, mutta meille ei kuulunut mitään ja yönsä sai nukkua rauhassa.
Ollaan tosiaan oltu ennenkin samassa paikassa yötä, sillä tää on paikka, jota Rio ihan ensimmäisellä kerralla suositteli, kun oltiin Kutalla.

Silloin paikka oli tosin vähän ränsistyneempi ja nyt meitä odottikin aika erinäköinen Legian Mas, jossa huoneita oli remontoitu ja pihaakin vähän laitettu uudestaan. Huoneita löytyi kahta eri tasoa; vähän pienempiä ja yksinkertaisempia huoneita tuulettimella ja vähän isompia huoneita, jollainen mekin otettiin, air-conilla, jääkaapilla ja telkkarilla. Muistaakseni kaikissa huoneissa oli myös lämmin vesi.

IMG_4234

IMG_4235

IMG_4236

IMG_4237

SAMSUNG CSC

Oli nostalgista olla samassa paikassa, kuin useat yöt ennenkin, vaikka huone olikin aivan erinäköinen, kuin ennen. Kaikissa isommissa huoneissa oli koristeelliset balilaiset ovet, jotka tekivät oman säväyksen huoneeseen. Huoneessa oli myös iso kylpyhuone ja sadevesisuihku. Huoneesta löytyi onneksi myös peitto, jota itse arvostan lämpimissäkin maissa ja joka ei ole aina ihan itsestään selvyys. En osaa nukkua ilman mitään ja haluan peiton, vaikka olisi todella kuuma. Peittoa pitää ainakin halata. Tästä tuli muuten mieleen, että Rio taas on tottunut nukkumaan pitkän tyynyn kanssa, jota voi samalla lailla halata, eikä se kaipaa niinkään peittoa. Suomessa Rio on ollut ihan pulassa, kun mistään ei ole löytynyt sopivanlaista pitkää tyynyä. Täällä nuo pitkät tyynyt näyttävät olevan aika yleinen tapa ja Legian Masissa oli myös sellainen. Huone oli siis perus siisti ja kaikki toimi niin kuin pitikin. Ei mitään erityistä luksusta, mutta todellakin hintansa väärti.

SAMSUNG CSC

IMG_4219

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Huone oli siis oikein kelpo ja viihdyttiin siinä hyvin pari yötä. Aamupala kuului hintaan ja se oli samanlainen, kuin aina ennenkin eli hedelmiä ja toast, jonka välissä on banaania. Leipä kuulostaa ehkä oudolta, mutta se on oikeesti aika hyvää! Suolainen voi ja makea banaani on oikein kiva yhdistelmä (ja mähän en edelleenkään tykkää banaanista...). Tällaisissa halpa-majoituksissa Aasiassa harvoin saa mitään luksus-aamiaista, vaan aamiainen koostuu useimmiten just vaaleesta leivästä. Jos on onnea, niin ehkä saa myös munia jossain muodossa. Tää on asia, jota kannattaa ainakin terveysintoilijoiden tai ruokarajoitteisten miettiä huonetta varatessa, että haluaako ”maksaa lisää” huonosta aamupalasta vai saisiko huoneen vähän halvemmalla ilman aamupalaa. Sitten voi mennä syömään jonnekin muualle mitä haluaa.  SAMSUNG CSC

IMG_4364

IMG_4366

Legian Masin huonona puoli on, ettei siellä ole uima-allasta. Mutta toisaalta rannalle kävelee muutamassa minuutissa, joten mua se ei ole kamalasti haitannut. Kerran yövyttiin sadekaudella yhdessä toisessa hotellissa ihan samoilla kulmilla, sillä siellä oli uima-allas. Tämä oli sinänsä fiksu veto, että aallot olivat silloin niin suuria, ettei Kuta Beachilla voinut oikein uida. Toinen paikan huono puoli oli, että luvattu netti ei toiminut huoneessa, vaan ainoastaan ulkona lähellä omistajien asuntoa. Eikä tainnut toimia monen muunkaan huoneessa, sillä aamuisin ja iltaisin useammatkin asukkaat tuntuivan kerääntyvät pihalle.

Parasta Legian Masissa on kuitenkin ehkä rento ja rauhallinen ilmapiiri. Suojaisella sisäpihalla ei edes tajua olevansa Kutalla. Jos siis kaipaa edullista, mutta siistiä majoitusta Kutalla, on Legian Mas ihan suositeltava vaihtoehto!

2 kommenttia

  1. Kivan ja just sellaisen balilaisen näköinen paikka. Ja kiva seurata matkaa tälleen lähes reaaliajassa kun sieltä reissun päältä kirjoittelet!

    VastaaPoista
  2. Joo, tää on kyllä just niin Balia kun vaan voi olla. :) Mä mielellään kirjoittelisin vähän useemminkin, mutta toimivaa nettiä on välillä vähän vaikee löytää...

    VastaaPoista