Sisällön tarjoaa Blogger.

Yllättävä viikko


Heipä hei! Täällä ollaan elossa, vaikkei blogissa ookaan kuulunut tai näkynyt vähään aikaan mitään. Tehtiin tällä viikolla taas reissu pois täältä Lovinasta (kerettiin siis sen Kutan reissun jälkeen olla reilu viikko Lovinassa, vaikka viimeiset jutut on Kutalta) ja käytiin Sanurissa ja Ubudissa.


Tän viikon alkuperäiset suunnitelmat menivät aikalailla uusiksi, sillä olin viime viikon sunnuntaina lähdössä viikoksi Ubudiin vapaaehtoiseksi sellaiseen vanneretriittiin kuin Sacred Circularities. Ei varmaan sano suurimmalle osalle yhtään mitään, mutta ehkä vanneihmiset ovat saattaneet kuulla? No, lähtöä edeltävänä päivänä sain kuitenkin viestin, ettei sinne tarvitakaan niin paljon vapaaehtoisia ja mun paikka peruutettiin. Harmitus oli aikamoinen, sillä olin kerennyt innostumaan aika paljon asiasta. Vapaaehtoiset olisivat saaneet osallistua muutamaan vanne-workshoppiin ja joogatunneille ja mä kerkesin jo odottamaan uutta vannetreenimotivaatiota, joka on ollut tässä viime aikoina vähän hukassa. Olin jopa teipannut mun viime Balin matkalla 2,5 vuotta sitten tänne jättämäni vanteet uusiksi ja treenannutkin niillä jo pari kertaa siltä varalta, että esiintyisin open stagella, johon mua myös pyydettiin. Retriittejä olisi ollut kolme viikkoa peräkkäin, joista seuraavaan olisin vielä voinut myös osallistua, mutta en oikein osannut päättää mitä tehdä, kun loppumatkan suunnitelmat oli tehty tämän aikataulun mukaan...

IMG_4751 (Large)

Niinpä harmituksen laannetessa tehtiin päätös Rion kanssa lähtä silti vähän reissuun, sillä halusin joka tapauksessa käydä Ubudissa. Ja ehkä siellä ollessa olsisin voinut käydä edes katsomassa menoa ja osallistumassa ehkä joihinkin vannejameihin. Mulla oli myös yksi kaveri retriitissä töissä, joka olisi ollut hauska nähdä. Joten ei muuta kuin kamat kasaan (vanteet sentään jätin pois) ja hypättiin tiistaina taas pyörän selkään ja lähdettiin ajelemaan tuttua reittiä vuoriston yli etelään.

IMG_4687

Päätettiin käydä ensin Sanurissa, jossa en ollutkaan koskaan kunnolla käynyt. Viime reissulla käytiin siellä vaan Suomen konsulaatissa hoitamassa Rion viisumiasioita ja vilkaistiin nopeasti myös rantaa. Silloin oltiin niin siveellisesti pukeutuneita, ettei oikein huvittanut jäädä rannalle hikoilemaan. Sanuriin päästyä tapahtui kuitenkin jotain todella odottamatonta... Sain viestin, että koko kolmen viikon Sacred Circularities oli peruttu! Olin aivän hämmästynyt, sillä retriitin ensimmäisen viikonhan piti olla jo menossa. Peruutuksen syynä oli taloudelliset vaikeudet. Sillä hetkellä olin tyytyväinen, että oltiin Rion kanssa lähdetty reissuun, sillä jos olisin jäänyt odottamaan seuraavaa viikkoa, ei Rio luultavasti olisi enää halunnut lähtä mukaan, sillä hän tietysti haluaa viettää viimeiset päivät perheensä parissa. Ja ihan hyvä, etten ottanut vanteita mukaan... Mutta eniten tietenkin harmittaa osallistujien vuoksi, jotka ovat maksaneet retriitistä paljon ja varanneet lennot Balille, eivätkä nyt tiedä saavatko rahojansa edes ihan pian takasin... En siis tunne järjestäjää ollenkaan enkä halua ottaa mitään kantaa hänen toimintaansa, mutta sanon vain, että aikamoinen yllätys!

IMG_4733

Joten aika tapahtumarikas viikko tästä tuli joka tapauksessa. Oltiin ensin yksi yö Sanurissa ja sen jälkeen kolme yötä Ubudissa. Kaverianikaan en nähnyt, sillä mentiin ristiin. Meillä oli kuitenkin Rion kanssa tosi hauskaa ja joogan ja vannetreenin sijasta tuli syötyä paljon kaikkia herkkuja ja shoppailtua. Eli ei voi valittaa! Eilen tultiin takaisin ja mä alan olla jo aika harjaantunut istumaan moottoripyörän kyydissä (tai sitten mun persus on vaan levinnyt ja pehmentää kyytiä), sillä neljän tunnin matka ei tuntunut enää melkein missään.

Kirjoittelen reissusta vielä vähän tarkemmin myöhemmin lisää, nyt vaan piti tulla pikaisesti päivittämään kuulumiset. Syy pitkään blogitaukoon, oli siis huonoissa yhteyksissä reissun aikana. Oliko muuten joku Suomen vannekansasta menossa Sacred Circularitiesiin? Toivottavasti ei...



P.S. Arvauskisassa ei ole vielä tullut oikeaa vastausta, vaikka veikkauksia on sadellut aivan laidasta laitaan. Vielä on siis aikaa osallistua ja heittää mukaan oma arvauksesi!

Ei kommentteja