Sisällön tarjoaa Blogger.

Ihonhoitoa ennen matkaa


Ennen reissua tai kesää tulee ainakin itse kiinnitettyä vähän enemmän huomiota kauneudenhoitoon. Talven jälkeen jalat voi olla aika koppurat, joita pitää hoitaa, tekee ehkä mieli laittaa kynsilakkaa ja värjätä kulmakarvoja jne.
Mä en oo koskaan harrastanut mitään ripsien tai hiusten pidennyksiä tai tekokynsiä, sillä pidän ehkä hieman luonnollisemmasta tyylistä, mutta jonkinlainen itsensä ehostamisentarve kasvaa usein mullekin erityisesti ennen kesää. Kampaajallakin käyn ihan nolottavan harvoin, mutta huomenna mulla on onneksi aika varattuna ja pääsen vähän siistimään tätä kuontaloakin ennen matkaa.

Mä en ees meikkaa päivittäin ja siksi se, että laittaa vähän meikkiä, on mulle jo aika erityistä. Oon kuitenkin aika tarkka päivittäisistä ihonhoitorutiineistä, enkä esimerkiksi lähes ikinä oo mennyt meikit naamassa nukkumaan. Pesen aina kasvot iltaisin ja käytän kasvovettä sekä yövoidetta. Silmänympärysvoidetta oon käyttänyt myös jo parikymppisestä. Aamuisin käytän yleensä vain kasvovettä ja sitten päivävoidetta/BB-voidetta. Toisinaan kuorin ja laitan naamioita. Ja ihan ok kunnossa mun iho normaalisti onkin tai että vois se siis huonompikin olla. Ei se ilman meikkiä mikään ihanan kuulas oo, mutta varsinkin kun vähän ruskettuu, niin voi olla hyvin ilman meikkiäkin.

Viime kerralla Balilla mulla oli kuitenkin aikamoisia iho-ongelmia, kun mun kuiva ja kalpea iho ei tainnut heti oikein sopeutunut ilmastonmuutokseen... Naama oli hikinnen ja kiiltävä koko ajan ja mulle tuli aika paljon finnejä. Nyt oon yrittänyt jotenkin ennaltaehkäistä ongelmia jo täällä kotona kiinnittämällä erityishuomiota kasvojen ihonhoitoon. Sain myös Braunilta testiin tuollaisen Braun Face kasvojenhoitojärjestelmän. Kuulostaa hienolta joo! Samasta laitteesta löytyy pieni ja tarkka epilointipää, jolla saa poistettua pieniä ihon karvoja sekä puhdistusharjapää, joka lupaa hellävaraista ja tehokasta puhdistusta. Mua kiinnosti lähinnä juuri tuo puhdistusharja, sillä en koe omia kasvokarvojani mitenkään ongelmallisiksi. En myöskään oo koskaan epiloinut yhtään mitään ja se kuulostaakin jo niin kamalalle, etten varmaan edes uskaltais koittaa... Epilointipäällä voi myös poistaa yksittäisiä karvoja kulmakarvojen yläpuolelta ja välistä, joka kuulosti kyllä ihan mielenkiinoiselta, mutta saa nähdä uskallanko koskaan kokeilla vai pysynkö vain pinseteissä. Niille, joille kasvojen epilointiin on tarvetta, on laite kuitenkin kätevä, kun saa samaan laitteeseen kaksi toimintoa.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Itse olen tässä nyt testaillut tuota puhdistusharjapäätä, joka on osoittautunut aika mahtavaksi. Mä tykkään muutenkin semmoisista puhdistusaineista, joissa on jotain kevyesti kuorivia muruja mukana tai jotenkin muuten rakennette. Musta tuntuu, että jollain geelillä tai maidolla ei vaan tuu puhdasta. Kuvittelin jotenkin, että harja olis tuntunut ronskimmalta, mutta se onkin tosi pehmeen ja hellävaraisen tuntuinen, kuitenkin luoden ainakin tunteen, että puhdasta tulee. Ajattelin käyttäväni sitä aina silloin tällöin ns. kasvojen syväpuhdistuksessa, mutta se onkin tuntunut niin kivalta, että oon käyttänyt sitä tässä nyt päivittäin... Mulla on välillä ainakin kiirreessä tapana pestä naama aika kovalla kädellä ja tää on kyllä hyvä, kun saa puhtaan tunteen vähän kevyemmillä otteillakin. Kätevintähän tässä laitteessa on muuten se, että sitä voi käyttää suihkussa. Ja en tiedä johtuuko tästä vai mistä, mutta ihokin on aika hyvän tuntuinen nyt.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Nyt ois tietenkin pitänyt ottaa semmoiset ennen ja jälkeen kuvat, joissa ekassa oon ihan kalpeena finninaamana ja jälkimmäisessä iho täydellisen kuulaana ja ruskettuneena, mutta semmosia ei oo nyt valitettavasti tarjolla, vaan saatte tyytyä vain näihin tuotekuviin. Laite on myös aika kätevän kokoinen ottaa reissuun mukaan ja tekis melkein mieli ottaa se Balillekin...

Onks teillä jotain kauneudenhoitorutiineja, joita tulee tehtyä ennen kesää tai matkaa?

*Postaus toteutettu yhtesityössä Braunin kanssa

Ei kommentteja