Sisällön tarjoaa Blogger.

Matkustaminen rikkinäisellä passilla

Ajattelin jakaa tarinan, joka mulle tuli jostain syystä mieleen ja se koskee rikkinäisellä passilla matkustamista. Mullahan ei ole ajokorttia enkä oo koskaan tullut hankkineeksi henkilökorttia, joten passi on mun ainut henkilöllisyystodistus, jota usein kannan mukanani laukussa. Nykyistä passiani edeltänyt passi taisi olla vähän huono laadultaan ja kaikenmaailman baarireissuilla se oli saattanut ottaa vähän osumaakin. Vuonna 2010 päätettiin kaverin kanssa lähteä lomamatkalle Egyptiin ja ostettiin äkkilähtönä muistaakseni Deturin (vai olikohan Aurinkomatkat... no joku kuitenkin) pakettimatka Hurghadaan. Siinä sitten lähtöä ennen huomasin, että mun passi on kyllä todella huonossa kunnossa, sillä se sivu, jossa on kuva ja kaikki tiedot, oli melkein irti! Rikkinäisestä passista ei valitettavasti ole kuvaa, mutta sivu roikkui enää alle sentin matkalta kiinni. Aikaa ei ollut kuitenkaan hankkia enää uutta passia ja pihistelijänä en viitsinyt mitään pikapassiakaan varmuuden vuoksi ottaa. Mietin hetken aikaa, että pitäiskö yrittää itse korjailla passia vaikka teipillä, mutta päädyin siihen, että se näyttäis vielä epäilyttävämmältä ja jätin sen tekemättä. Niinpä matkaan lähdettiin sillä mitä oli.

Helsinki-Vantaalla mulle sanottiin, että pääsen kyllä lähtemään passilla, mutta eivät voi taata mitä käy Egyptin päässä. No, vähän jännitystä elämään ja lentokoneeseen vaan!

Egyptissä pääsin maahan, vaikka passintarkastuksessa vähän ihmeteltiinkin passiani. Mutta kun oltiin palaamassa kivan lomaviikon jälkeen kotiin, asiat eivät menneetkään ihan niin helposti. Hurghadan lentokenttä on jonkinlainen militari-kenttä ja siellä oli lähdettäessä neljä (!!!) passintarkastuspistettä, joiden kaikkien kautta piti mennä. En muista oliko ensimmäinen vai toinen tarkastuspiste, jossa mulle sanottiin, että sun passihan on rikki, eikä tällä voi matkustaa. Gulp. Tuskan hiki nousi otsalle ja sydän pamppaillen mietin, että mitäs hittoa nyt. Yritin anella kotiin pääsyä, mutta virkailija ei leppynyt. Kyselin samalla kaveriltani suomeksi, että onko ehdotuksia mitä pitäisi tehdä, että pitäiskö yrittää lahjoa, flirttailla vai vaikka itkeä vähän. Päädyttiin siihen, että itkeminen vois olla hyvä ja aloinkin siinä sitten vähän tihrustaa. Onneksi pystyn itkemään aika helposti ja varsinkin jos tilanne on epämukava. Hetken itkeskeltyäni virkailija heltyi ja päästi mut menemään. Pääsin myös lopuista tarkastuksista läpi ja huojentuneena koneeseen. Veikkaan, että tilanne oli helpompi, kun olin kuitenkin lomalennolla matkassa ja reittilennolla kotiin pääsy olisi voinut olla vaikeampaa.

Aika selvää on, että kotiin päästyä passi meni vaihtoon (kotona koko sivu olikin jo irti) ja uudesta passista on pidetty vähän parempaa huolta. Nykyinen passi on kyllä paljon parempi, tietosivu paksumpi ja se on tukevasti kiinni. Nykyään mulla on hienot kavereilta saadut passinsuojuksetkin siinä turvaamassa arvokasta matkustusasiakirjaa.

Tulipahan ainakin opittua, että rikkinäisellä passilla ei ehkä kannata lähtä reissuun. Se aiheuttaa liikaa stressiä eikä elämän tarvitse ihan niin jännää olla.

Onko muilla kokemuksia rikkinäisellä passilla matkustamisesta?

2 kommenttia

  1. Ei rikkinäisellä passilla matkustamisesta, vaan itkemisestä. Olen muutaman kerran itkeä tihrustamalla saanut tilanteen kääntymään edukseni. Liian suuret nesteet käsimatkatavaroissa hoituivat Frankfurtin kentällä läpi, kun itkin, että ne on tuliaisia vanhalle mummolle. Katsastamattomalla autolla ajo katsottiin läpi sormien Suomessa, kun nyyhkin ja selitelin ummet ja lammet ilkeästi ex-miehestä :D

    VastaaPoista
  2. Haha... itkeminen on kyllä ihan hyvä keino selvitä vähän hankalista tilanteista. Miehillä ei kyllä ehkä menis ihan niin helposti läpi. :)

    VastaaPoista