Sisällön tarjoaa Blogger.

Maanantai

Ah, ihana maanantai! Ihana siksi, että mulla oli vapaapäivä. Viikonloppu oli sen verran hektinen, että vapaapäivä tuli ihan tarpeeseen. Aloitinkin päivän kivasti nukkumalla yli yhteentoista. Ja olisin varmaan nukkunut vielä pidempäänkin, mutta sillon Rio tuli salilta, räväytti valot päälle ja huusi, että vieläkö mä nukun. Hyvää huomenta vaan sullekin joo.

Mieli vähän kuitenkin piristyi, kun sain aamupalaksi/lounaaksi banaanipannareita ja mustikoita. Mitäs muutakaan. Sitten avasin koneen ja istuinkin sen edessä seuraavat neljä tuntia. Ja ei, en edes katsonut Dance Momseja, vaan tein kaikenlaisia rästiin jääneitä hommia ja kirjottelin sähköposteja. Mä pidän usein maanantaisin ns. toimistopäivän, jollon tulee tehtyä kaikenlaisia "paperihommia", joita ei ehkä oo niin kiva tehdä. Maanantaina on yleensä sen verran tarmoa, että saa jotain aikaiseksikin.

Go Expo

Kuva viikonlopun messuilta, kun tänään ei tullut otettua mitään kuvia.

Käyn yleensä maanantaisin treenaamassakin, mutta tänään en jotenkin jaksanut. Tai kerennyt. Mutta ei se mitään, välillä voi levätäkin. Mun piti tehdä kotona myös erään Australialaisen personaltrainerin jumppaohjelmaakin (joka oli yksi mun uuden vuoden lupauksista ja jota oon tehnyt aika vaihtelevasti, kerran jo alustakin aloittaen...), mutta jotenkin sekin jotenkin unohtui. Yhtäkkiä vaan huomasin kellon olevan niin paljon, että mun piti lähtä Itikseen, jonne oltiin sovittu Rion kanssa menevämme kauppaan.

Ulkona totesin sen, jonka olin tietysti jo somesta huomannut, että aurinko paistoi ja oli kivan lämmin. Huomasin myös, että enää ei tarvitse villasukkia. Rio oli jopa ehdottanut, että mentäis piknikille, mutta ei siellä nyt ihan semmonen ilma kuitenkaan ollut. Se kyllä sanoikin, että on talven aikana taas unohtanut miltä lämmin ilma tuntuu, eikä oikein osannut arvioida. Itiksessä pyörähdettiin muutamassa kaupassa, mutta niistä piti äkkiä lähteä pois, ettei mitään kamalaa kerennyt tapahtumaan, kun niissä oli niin kivan näköisiä kevätvaatteita esillä. Sain kuitenkin itseni hillittyä ja ainoat ostokset tehtiin Citymarketissa.

Sitten kotiin ja vähän aikaa telkkarin edessä, joka on mulle aika harvinaista herkkua. Ja herkuista puheen ollen, maanantaisin pitää aina syödä terveellisesti, joten tein sohvalle evääksi lehtikaalisipsejä. Jotenkin se päivä vaan siis hujahti ja jumpatkin jäi tekemättä. Onneksi huomenna on uusi päivä.

Kivaa viikon alkua!

Ei kommentteja