Mulle ei ole koskaan lapsena uskoteltu, että joulupukki olisi oikea ja samoin aiomme toimia Pikku Myyn kanssa. Onko tämä julmaa ja lapsen joulu pilalla, kun joulupukkileikkiä ei aattona leikitäkään?
Mulle ei lapsena kerrottu joulupukista, sillä äiti halusi, että mä osaisin kiittää saamistani lahjoista niitä keiltä ne olin saanut, enkä luulisi, että lahjat oli tuonut joku tuntematon ukko Lapista. Mä en kuulu kirkkoon ja koin joulupukkitarinan jo pienestä lähtien samanlaisena kuin tarinat jeesuksesta ja jumalasta. Kivoja tarinoita, joihin jotkut uskoo ja jotkut ei. Mutta ei joulupukkiin uskomattomuus estänyt mua nauttimasta joulusta tai riemastumasta harrastusseurojen pikkujoulupukkien vierailuista. Välillä saatoin mennä vähän mukaan tonttujuttuihin, mutta se oli samanlaista leikkiä kuin monet muutkin jutut siihen aikaan. En muista käyneeni kavereiden kanssa pahemmin keskusteluja joulupukin olemassaolosta, mutta olen kuitenkin melko varma, etten ainakaan ole itse ollut kertomassa kavereille, varsinkaan pienemmille, ettei joulupukkia oikeasti olekaan.
Tästä huolimatta olen viettänyt iloisia ja ihania jouluja enkä ole mitenkään traumatisoitunut asiasta. Toisin kuin ehkä jotkut, joille pienenä kuultu totuus joulupukista on saattanut ollakin aika hurja juttu. Ja miltä mahtaa pienestä lapsesta tuntua, kun hän tajuaa, että omat vanhemmat ovat valehdelleet hänelle? Miten muitakaan vanhempien juttuja enää uskaltaa sitten uskoa? Vanhemmuudessa toki tulee ihan varmasti hetkiä, jolloin lasta täytyy ehkä vähän huijata tai ainakin olla kertomatta ihan koko totuutta, mutta lähtökohtaisesti haluaisin itse olla valehtelmatta lapselleni.
Koska Myy on vielä pieni, on meillä aikaa miettiä miten joulupukkiasian hänelle esitämme, mutta luultavasti puhumme siitä niin kuin mistä tahansa muustakin sadusta. Ostoskeskuksissa tai vastaavissa vastaan tulevat pukit käsitellään kuten muutkin maskotit, Muumimaailman hahmot tms. eli kertomalla heidän olevan näyttelijöitä. Tarinoita tietenkin tullaan lukemaan kirjoista ja lapsen mielikuvituksella voi välillä olla vaikeaa erottaa mikä on satua ja mikä totta, mutta itse emme aio joulupukkileikkiä aattona leikkiä. Rio on asiasta samaa mieltä, sillä eihän koko joulu kuulu sen kulttuuriin ollenkaan ja se on viettänytkin sitä nyt vasta kolme kertaa.
Löytyykö muita, jotka eivät aio kertoa/ole kertoneet joulupukista lapsilleen? Miten olette asian lapselle esittäneet? Tai oletteko aikuisena jääneet jotenkin harmittelemaan asiaa, jos joulupukki ei koskaan kotona vieraillut?
Koska Myy on vielä pieni, on meillä aikaa miettiä miten joulupukkiasian hänelle esitämme, mutta luultavasti puhumme siitä niin kuin mistä tahansa muustakin sadusta. Ostoskeskuksissa tai vastaavissa vastaan tulevat pukit käsitellään kuten muutkin maskotit, Muumimaailman hahmot tms. eli kertomalla heidän olevan näyttelijöitä. Tarinoita tietenkin tullaan lukemaan kirjoista ja lapsen mielikuvituksella voi välillä olla vaikeaa erottaa mikä on satua ja mikä totta, mutta itse emme aio joulupukkileikkiä aattona leikkiä. Rio on asiasta samaa mieltä, sillä eihän koko joulu kuulu sen kulttuuriin ollenkaan ja se on viettänytkin sitä nyt vasta kolme kertaa.
Löytyykö muita, jotka eivät aio kertoa/ole kertoneet joulupukista lapsilleen? Miten olette asian lapselle esittäneet? Tai oletteko aikuisena jääneet jotenkin harmittelemaan asiaa, jos joulupukki ei koskaan kotona vieraillut?
Mulle lapsena aina sanottiin, että joulupukki tuo lahjat, varsinkin silloin jos on kiltti. Rippijuhlissani sain kuulla, että joulupukkia ei ole, tai on tavallaan, mutta ei ehkä sellaista, joka lentelee taivaalla porojen kanssa. En pettynyt. Saati ollut vanhemmille vihainen. Kyllähän sitä teini-iässä itse jo tiesi, että ei maailmassa nyt vain ole taikaa jolla porot lentelee taivaalla. :D Mutta mielestä lasten maailman pitää kuitenkin olla tietyllä tavalla lapsellinen, saa uskoa ja pitää käyttää mielikuvitusta. Mietin, miksi kaikesta pitää tehdä niin vakavaa. :) Mä olen iloinen, että mulle puhuttiin joulupukista ja hammaskeijusta, ne olivat lapselle kivoja asioita mihin uskoa ja mitä mielessään kuvitella, pohtia minkähän näköisiä ne ovat jne. Nyt jälkeenpäin sitä pitää vain huvittavana:)
VastaaPoistaOho, aika pitkään kesti, jos vasta teininä kuulit tän! :D Mäkin tietysti haluan ruokkia lapsen mielikuvitusta ja kertoa kaikenlaisia tarinoita, mutta just tää ajatus, että ennen joulua pitää olla kiltti, että saa lahjoja ei oikein miellytä...
PoistaMä aina seurailen sun blogia välillä siinä toivossa, että sirkusteluvideot jatkuisivat. Olisi kiva saada uusia temppuideoita meidän tyypin kanssa, joka on hyvinkin saman ikäinen Myyn kanssa. Jatkuvathan temoout? ��
VastaaPoistaHei, hyvä kun muistutit! Pidin niistä ihan tarjoituksella taukoa, kun olin menossa vauvasirkuskoulutukseen ja odottelin, että saan sieltä vähän lisätietoa. Nyt koulutus on käyty ja videoidenteko vaan jäänyt. Mutta lupaa tehdä uusia videoita pian! Kiva, jos niistä on ollut iloa! :)
PoistaNo en mä ainakaan miettiny että vanhempani on patologisia valehtelijoita kun sain ala-asteella selville, ettei joulupukkia olekaan :D Nautin jouluista yhtälailla sen jälkeenkin - ja ennen sitä. Muistan sen kutkuttavan jännityksen kun joulupukkia aattona odotettiin saapuvaksi, ja perinnettä jatketaan myös meidän perheessä, koska meille se joulupukki kuuluu jouluun, enkä usko että omatkaan lapset traumatisoituu kun sadut ja todellisuus alkavat hahmottua erilleen toisistaan :)
VastaaPoistaJoo, tuskin suurin osa lapsista traumatisoituu, vaikka joulupukkiin uskoiskin. Voi myös olla, että meilläkin jotain tonttujuttuja joskus vielä kerrotaan, mutta joulupukkia en kotiin halua, sillä se tuntuu liian näytelmältä. Mutta jokainen toki tyylillään! :)
Poista