Sisällön tarjoaa Blogger.

Bangkok: shoppailua, ruokaa ja elämästä nauttimista!



*Kaupallinen yhteistyö

Tämä postaus on osa Tourism Authority of Thailandin ja Thai Airwaysin Thaimaa-kamppanjaa, johon mut valittiin mukaan. Ja mikäs olisikaan parempi aika muistella tuota ihanaa hymyjen ja lämmön maata, kuin näin talvipakkasilla, jolloin harva se kaveri näyttääkin paistattelevan jo auringossa. Kelpais kyllä itsellekin vaikka hiihtolomamatka Thaimaahan, ellei olis nyt vähän muutakin tekemistä... Rantapallon Thaimaan parhaat -sivulta löytyy nyt hyviä vinkkejä Thaimaan matkaa varten ja mikä parasta, kilpailu, jossa voi voittaa 500 euron matkalahjakortin. Eli kannattaa käydä katsomassa!


Kun miettii mikä Thaimaassa on parasta, tulee väistämättäkin ensimmäisenä mieleen turkoosin veden ja valkoisen hiekan täyttämät paratiisirannat, mutta itselläni ajatukset vaeltavat helposti myös sykkivään Bangkokiin. Bangkok on kaupunki, josta helposti joko pitää tai sitten ei, mutta sille kannattaa ehdottomasti antaa ainakin mahdollisuus. Itsekin olin melko skeptinen ennen ensimmäistä kertaani Bangkokissa, mutta jotenkin tuo ihmeellinen kaupunki sai minut hieman hurmoksiin. Moni Thaimaan matkaaja pysähtyy Bangkokissa edes päivän tai parin ajan lentojensa vuoksi ja usealle reppureissaajalle se saattaa jopa olla ensimmäinen kosketus koko Aasiaan. Bangkokissa kannattaa kuitenkin lähtä pyörähtämään vaikka kesken rantalomansakin, vaikkei lennot sieltä lähtisikään, sillä on siellä sen verran paljon nähtävää ja koettavaa!

Bangkok on kuuma ja hullu kaupunki, joka ei koskaan nuku. Tekemistä, viihdettä ja nautintoja on tarjolla pilvin pimein, mutta rauhoittumaankin pääsee suurissa puistoissa, kulttuurista nauttien temppeleissä tai vaikka maisemia ihaillen jokiristeilyllä. Bangkokissa näkee myös ihan tavallisten paikallisten elämää ja saa nauttia aina niin ystävällisten Thaimaalaisten vieraanvaraisuudesta. Vaikka kaupunki saattaa vaikuttaa kaoottiselta, on se kuitenkin hyvin turvallinen kohde matkustaa enkä ainakaan itse ole kokenut sitä yhtään pelottavana edes yksin matkustaessani. Mulle itselle Bangkok merkitsee lähinnä ruokaa, shoppailua sekä elämästä nauttimista ja tässä tuleekin mun vinkkejä tähän hulluun kaupunkiin!

BKK

MIETI, MITÄ KAIPAAT MAJOITUKSELTASI JA LÄHDE KIERTELEMÄÄN KAUPUNKIA!


Bangkok tarjoaa majoitusvaihtoehtoja aivan laidasta laitaan lähtien muutaman euron majataloista hulppeisiin luksus-hotelleihin. Niinpä jokainen voi miettiä mitä majoitukseltaan kaipaa ja varmasti löytää itselleen sopivan vaihtoehdon. Jos kaupungissa viettää vain lyhyen ajan, ei majoituksen tarvitse välttämättä olla olla kovin kummoinen, sillä päivät saattavat helposti vierähtää kaupunkia kierrellessä aamusta myöhään iltaan, jolloin majapaikassa ei ehkä kerkeä käydä kuin hetken nukkumassa. Halvimmat hotellit löytyvät reppureissaajien suosimalta Khao San Roadin ympäristöstä, mutta jos yöllä haluaa oikesti nukkuakin, kannattaa majapaikka valita hieman syrjäisemmiltä kaduilta samalta alueelta. Jos taas aikaa Bangkokissa on enemmän, voi olla mukavaa valita vähän hienompi hotelli, jossa varmasti pääsee lepäämään raskaiden päivien jälkeen ja jossa on kenties uima-allas, jolloin voi keskipäivän kuumimpia tunteja viettää mukavasti siellä viilentyen.

Liikkuminen Bangkokissa on suhteellisen helppoa. Iloisen väriset taksit ovat edullisia, mutta niissä pitää aina muistaa pyytää laittamaan mittari päälle ja varautua myös ruuhkiin, sillä niihin jumittautuessa saattaa kulua yllättävänkin kauan aikaa. Skytrain on myös kätevä väline liikkua ja se on hyvin selkeä ja helppokäyttöinen. Kuitenkin hauskin tapa liikkua Bangkokissa, on viilettää pitkin katuja tuk tukilla, jolloin saa tuntea tuulenvireen kasvoillaan ja todella hengittää kaupunkia itseensä. Tai jos uskaltaa, voi ottaa myös moottoripyörätaksin, joka on halpa ja nopea kyyti liikkua kaupungissa. Muista kuitenkin pyytää kuskilta kypärä ja pidä hyvin kiinni! Tuk tuk- ja mototaksi-kyydeissä on myös hyvä sopia matkan hinta aina etukäteen, ettei tule perillä yllätyksiä...

BKK 2

PAIKALLISTEN JA KANSAINVÄLISTEN HERKKUJEN BANGKOK


Thaimaastahan ei voi edes puhua mainitsematta ruokaa, eikä Bangkok ole mikään poikkeus. Bangkok on täynnä mahtavia ravintoloita, mutta ehkä parasta Thaimaalaista ruokaa saa kuitenkin pienistä katukojuista, joita kannattaa rohkeasti kokeilla. Vanha huomio, että paikallisten suosimissa paikoissa ruoka on luultavasti hyvää, pitää erittäin hyvin paikkaansa. Bangkokissa on kivaa myös se, että pieniä välipaloja tai raikkaita juomia on lähes joka kadun kulmassa tarjolla, joten nälkäkiukun ei tarvitse antaa tulla pilaamaan päivää.

Mun omat ruokasuosikit Bangkokissa on:

Kadulta: Raikkaat hedelmäsmoothiet ja -shaket (erityisesti mango ja minttulemon!), kylmät kookokset, makea Sticky Rice mangolla, Pad Thai -nuudelit ja tuorepuristettu granaattiomenamehu, joka on jo itsessään niin hyvää, ettei siihen tarvitse edes lisätä sokeria.

Kesken shoppailun: Bangkokissa on pakko saada aina sushia, josta pääsee parhaiten nauttimaan lukuisissa sushi-buffet paikoissa, joita löytyy esim. monesta ostoskeskuksesta. Buffet saattaa tuntua suomalaisittain superedullisten hintojen Thaimaassa muuhun ruokaan verrattuna jopa hieman kalliihkolta, mutta on sushi-rakastajalle aivan ehdoton paikka. Hinta-laatusuhde on yleensä hyvä ja ruokaa saa tosiaan syödä tietyn ajan kuluessa niin paljon kuin haluaa. Monessa buffetissa on jokaisessa pöydässä myös oma pata, johon saa valita mieleisensä liemen ja jossa voi keitellä itse valitsemiaan lihoja tai kasviksia. Vaihtoehtoja pataan ja erilaisia susheja kulkee liukuhihnalla nenän edestä ja sieltä saa valita mitä ikinä mielensä tekeekin. Buffetissa saattaa olla lisäksi tarjolla muitakin ruokia kuten salaatteja, tempuraa tai vaikka jäätelöä jälkiruoaksi. Yksi hyväksi havaittu buffet on esimerkiksi: Shabushi by Oishi, (MBK/CentralWorld/Siam Center). Buffettiin kannaattaa kuitenkin varautua odottamaan jonkin aikaa, sillä ne ovat hyvin suosittuja ja kassalta tulee ensin hakea jonotusnumero, jolla vasta pääsee sisälle ravintolaan...

Terveellistä: Jos Bangkokissa haluaa syödä terveellisesti, onnistuu sekin vaivattomasti, vaikka kaupunki onkin täynnä kaikenlaisia herkkuja ja houkutuksia. Suosikki terveyspaikkani on kasvisravintola Ethos (85/2 Thanon Tanao, Wat Bowon Niwet, Phra Nakhon, parin minuutin kävely Khao San Roadilta), Sieltä saa vegaanisia, gluteenittomia ja maidottomia vaihtoehtoja, raaka-aineet ovat laadukkaita ja käytössä on paljon luomua. Ethos tarjoilee niin Thaimaalaisia ruokalajeja kuin länsimaalaisempiakin vaihtoehtoja sekä aamupalaa. Lisäksi sieltä saa myös kaikenlaisia jälkiruokia, jotka ovat hieman terveellisemmistä aineksista tehty ja joiden makeutukseen käytetään luonnollista kookospalmusokeria. Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi falafelejä, mustikkapannareita ja kookossuklaapirtelöä. Lisäbonuksena ravintolassa on hyllyllinen matkakirjoja, joita on kiva selailla syönnin ohessa.

Herkkuja: Bangkokin lukuisissa ostoskeskuksissa on tietenkin myös kaikenlaisia isoja ketjuravintoloita ja joskus esimerkiksi Krispy Kremen donitseja on vain vaikea vastustaa... Paikallisista herkuista ehdoton suosikkini ovat kuivatut, hunajalla makeutetut banaanilastut, joita saa monista kaupoista ja marketeista.

Bangkok food

SHOPPAILIJAN PARATIISI


Bangkok on shoppailijan mekka, joka on täynnä upeita ostoskeskuksia sekä perinteisiä markkinoita. Jokainen löytää sieltä varmasti jotakin, halusi sitten luksusta ja laatua tai hippihousuja ja rantavaatteita.

Mun suosikki shoppailupaikat ovat:

Ostoskeskukset: Vaikkei niin shoppailusta välittäisikään, kannattaa edes jotakin ostoskeskusta käydä katsomassa vaikka ihan nähtävyytenä, sillä osa niistä on todella hulppeita. Ostoskeskuksista löytyy myös monenlaista muuta viihdettä kuten leffateattereita, akvaario, vahanukkemuseo jne. Tai sitten keskuksiin voi mennä ihan vain ihanan ilmastoinnin vuoksi...

Suosittu paikka on esimerkiksi Siam Squeren alue, jossa on vieri vieressä Siam Center, Siam Paragon ja Siam Discovery. Siam Dicoveryn vinkkinä on ihana kirja- ja lahjatavarakauppa Loft, jossa vietin ensimmäisellä kerralla ehkä kolme tuntia valiten erilaisia vihkoja, kyniä ja muovitaskuja... Aivan kadun toisella puolella on myös suuri MBK Center, josta löytää käytännössä mitä vain lasketteluvaatteista matkamuistoihin. Laatu tosin saattaa siellä olla aika vaihtelevaa.

Eräs hieno kauppakeskus on myös Terminal 21 (88 Sukhumvit Soi 19 88 Sukhumvit Rd), jonka jokaisessa kerroksessa on teemana eri maa ja jossa on paljon pieniä vähän laadukkaampia paikallisia liikkeitä.

Mielenkiintoinen ja hieman paikallisempi ostoskeskus on Pratunam Market (Ratchaprop ja Petchburi katujen risteyksessä, Ratchaprarop Soi 3), josta löytää vähän erikoisempiakin juttuja kuten kaikenlaisia naamiais- ja esiintymisasuja.

China Town: Bangkokin China Townista löytyy valtava kiinalaisten kaupustelijoiden alue, jossa pienet kujat täyttyvät kaikesta mahdollisesta krääsästä mitä kuvitella saattaa. Kujat ovat jaettu niin, että yhdellä myydään vaatteita, toisella sisustustavaroita jne. joten siellä voi hieman koittaa valita kojuja mielenkiinnon mukaan, sillä kaikkea on aivan mahdoton kiertää yhdellä kertaa. Alue on todella sokkeloinen, mutta älä hätäänny, vaikka hetkeksi eksyisitkin. Se luultavasti tuleekin tapahtumaan ja silloin on ehkä parasta ostaa kylmä juoma, hengitellä hetki ja kysyä neuvoa. Paikka on mielestäni näkemisen arvoinen, vaikkei rihkaman ostaminen kiinnostaisikaan ja sinne voi matkustaa mukavasti vaikka jokilaivalla.

bangkok shopping

PIMEÄN TULTUA


Parhaimmillaan Bangkok on ehdottomasti illan tultua pimeällä. Kuumuus ei ole enää niin tukalaa ja suurkaupungin valot syttyvät.

Ja ainakin näitä juttuja kannattaa Bangkokissa tehdä illalla:

Näköalapaikka: Bangkokin maisemia kannattaa ehdottomasti käydä ihastelemassa jostakin korkealta. Yksi hyvä vaihtoehto on Bayoke Sky Tower -hotelli (222 Rajprarop Road), jonka yläkerroksiin pääsee vierailemaan pienellä maksulla muutkin kuin hotellin asukkaat. Korkealta vasta hahmottaa kuinka suuri ja hieno kaupunki Bangkok on ja parhaimmalta se tosiaan näyttää pimeällä!

Khao San Roadin alue: Iltaisin lukuisat markkinakojut valtaavat Bangkokin kadut. Reppureissaajien suosimalla Khao San Roadilla on paljon mm. turisteille suunnattuja vaatteita ja sisustustavaraa. Khao San Road on toisille unelma ja toisille kauhistus, mutta myös läheisillä kaduilla on mielenkiintoista nähtävää, jos haluaa tämän pääkadun välttää. Alueella on myös paljon ravintoloita ja parasta voi olla vain istua alas, ottaa kylmä juoma käteen ja vain katsella ympärilleen tai tutustua vaikka muihin reissaajiin. Jos bilejalkaa vipattaa ja juomaa maistuu enemmänkin, löytyy siihenkin tältä alueelta hyvät mahdollisuudet.

Rentoutumista ja hierontaa: Jos on koko päivän kierrellyt kaupunkia, on illan tullen ehkä parasta vain istahtaa alas jalkahierojan tuoliin ja rentoutua. Hierontapaikkoja löytyy ympäri kaupunkia niin kadun varsilta Khao San Roadin ympäristöstä kuin hieman hienompiakin paikkoja useiden hotellien yhdeydessä. Eikä tämä luksus todellakaan maksa paljoa! Myös erilaisia kauneushoitoja, manikyyrejä jne. on edullisesti tarjolla.

bangkok by night

Voi kun tulikin ihan ikävä Bangkokiin... Se on kaupunki, jossa on tavallaan kiva pitää lomaa lomasta, viihtyä, kävellä itsensä uuvuksiin, syödä hyvin ja jonka jälkeen voikin olla, että tarvitsee hetken lepoa jossain valkohiekkaisella rannalla palmujen alla makoillen.

Jotakin siinä Thaimaassa kyllä on, sillä ajattelin jo viimeisimmän sinne suuntautuneen matkani jälkeen, että ehkä Thaimaa on nyt jo vähän nähty, mutta kummasti sitä ajan kuluessa alkaakin muistelemaan lämmöllä ja kaiholla tuota kaunista maata... Ja nyt ollaankin jo pisteessä, jossa voisin hyvin suunnitella lähteväni sinne lomalle taas!

Thaimaalla taitaa vain olla sellainen taipumus varastaa sydämiä... 



P.S. Muita mun Thaimaa-aiheisia postauksia löytyy Thaimaa-kategorian alta!

P.P.S. Jos mun jutut kiinnostaa, ota seurantaan Eat Hoop Love:n Facebook-sivu, jonne tulee aina tieto uusista postauksista sekä Instagram, josta näkee vähän reaalimmassa ajassa missä milloinkin olen menossa!

3 kommenttia

  1. Tää tulikin tarpeeseen, sillä juuri tsiigailin lentoja Bangkokiin. Pitääkin tulla täältä lukemaan vielä vinkit uudelleen, jos sinne päädytään liput ostamaan. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, voispa itekin katella lentoja... Mutta kiva, jos vaikka jostain vinkistä ois hyötyä, jos sinne päädytte! :)

    VastaaPoista
  3. Voi Bangkok, Bangkok. Täyttä rakkautta <3

    VastaaPoista