Sisällön tarjoaa Blogger.

Terveellisemmät leffaeväät, naposteltavat ja välipalat

Näin vuoden alussa lähes kaikki tuntuvat yrittävän syödä terveellisesti, enkä minäkään ole tietysti poikkeus. Mutta mitäs sitten, kun tulee tilanteita, jolloin pieni napostelu olisi paikallaan? Yksi tälläinen tilanne on esimerkiksi leffan katsominen. Leffateatteriin on ainakin omasta mielestä vaikea mennä, jos mukana ei ole mitään syötävää. Leffaeväät nyt vaan kuuluu osaksi sitä elämystä. Välillä myös kotisohvalla leffaa tai telkkaria katsellessa olisi kiva napostella jotakin. Mutta ei hätää, sillä terveellisempikin herkuttelu on mahdollista ja mä oonkin siinä aika mestari! Oon itseasiassa kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, mutta ajattelin ottaa asian uudestaan esille, kun eletään tälläista aikaa, jolloin moni koittaa löytää hieman terveellisempiä vaihtehtoja ruokavalioonsa.

Tässä on muutamia mun suosikkeja terveellisimmistä naposteltavista:

-erilaiset pähkinät (tosin näitäkään ei voi tuhottomasti syödä, sillä ovat hyvin kaloripitoisia)

-kuivatut hedelmät (joista omia suosikkeja ovat viikunat ja aprikoosit)

-superfood-marjat, kuten mulperit, goji- ja inca-marjat


-kuivatut kaneliset omenalastut (Nää on ihan huippuja! Saa Punnitse & Säästä -kaupasta ja Sörnäisten metroaseman karkkikaupasta, jossa ne onkin yli puolet halvempia. Pitäis varmaan tehdä muuten kokonainen postaus siitä kaupasta, sillä se on ihan mun suosikki ja käyn siellä vähintään kerran viikossa!)

-kaikki ei-ihan-niin-terveelliset Punnitse & Säästä/Sörnäisten karkkikauppa -herkut, kuten tummalla suklaalla kuorrutetut omenarenkaat ja taatelit

-porkkana, kukkakaali ja kurkku + dippikastike

-porkkana +hummus

-omenapalat + maapähkinävoi

-lehtikaali sipsit

-Quest Bar -proteiinipatukat

-raakasuklaa

Eli onhan noita vaihtoehtoja! Ja näistä tulee varmasti parempi olokin jälkeenpäin, kuin irtokarkeista ja sipseistä.

IMG_2406

Nää on niitä ihania omena-kanelilastuja! Oijoijoi...

IMG_2407

Sekoitus, jossa cashew-pähkinöitä, mulbereita ja goji-marjoja.

IMG_2405

Inca-marjoja, eli kuivattuja ananaskirsikoita. Näitä ei nyt välttämättä voi ihan herkuiksi tituleerta, sillä ovat aika kirpsakoita eikä kaikki varmaan tykkää. Mä oon kuitenkin ihan koukussa näihin ja syönkin niitä melkein päivittäin...

Huomenna lähden päiväretkelle Tampereelle ja mulla onkin jo eväspussukka pakattuna, jossa on kaikkea hyvää naposteltavaa.

Onks siellä muita terveellisemmän napostelun ystäviä? Ja mitkä on teidän lemppariherkut?

6 kommenttia

  1. Oi, nuo omena-kanelilastut oli mitä mahtavampia herkkuja, kiitos niistä! Täytyykin muuten pistäytyä joku kerta paremmalla onnella tuossa Sörnäisten metroaseman karkkikaupassa ;)

    VastaaPoista
  2. Vesi kielellä luin tämän ja oli pakko kirjoittaa kommentti ja kiittää. Ensinnäkin tässä tuli parikin unohdettua herkkua ja toiseksi, mä en oo tiennyt, että inca-marja on kuivattu ananaskirsikka. Pakko hakea viikonlopun herkutteluihin inca-marjoja maistiaisiksi, koska ananaskirsikat on yksiä mun lemppareita.

    VastaaPoista
  3. Oleppa hyvä! Kiva jos maistui. :) Joo, sun pitää ehdottomasti päästä sinne karkkikauppaan, se on ihan paratiisi!

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellesi kommentista. :) Mäkin sain vasta vähän aikaa sitten tietää, että inca-marjat on kuivattuja ananaskirsikoita, vaikka olin kyllä syönyt niitä aikasemminkin! Eli nehän ei sit ookaan oikeesti marjoja. Ne on kyllä aika kirpsakoita, eikä kaikki ehkä tykkää, mutta musta niissä on jotenkin tosi koukuttava maku... :)

    VastaaPoista
  5. Mun oli pakko tulla kertomaan, että eilen pääsin ostamaan herkkuja ja tänään mulla oli töissä eväänä inca-marjoja, omena-kanelilastuja ja kuivattua mangoa. Oli niin ihanaa, että oli melkein kiva mennä töihin :D
    Marjat on aika kirpsakoita, mutta ihan hullun hyviä. Niin huippuvinkki ja olihan se kiva päästä töissä kysymään, että tiedätkö sä mitä nää inca-marjat on ja kukaan muu ei tiennyt kuin minä :D Kiitos vielä.

    VastaaPoista
  6. Voi vitsi! Kiva, jos vaikutin sun työpäivään noin positiivisesti! :) Hyvät eväät on kyllä aina päivän pelastus. Ja kiva, että inca-marjatkin maistu, ne kun ei kaikille maistu... :)

    VastaaPoista