Sisällön tarjoaa Blogger.

Kiilan brunssi

Viikonlopun herkuttelut eivät vielä loppuneet tähän, vaan lauantaina haluttiin lähteä brunssille. En ollut aikaisemmin käynyt lauantaina brunssilla ja vaihtoehtoja olikin hitusen vähemmän, kuin sunnuntaisin. Ensin suunnittelimme menevämme Fazerin brunssille Munkkiniemeen, mutta paikalle saavuttuamme totesimme, ettei siellä mitään brunssia ollutkaan. Matka jatkui keskustaan ja sateessa kipitettiin Forumin Fazerille, mutta ei sielläkään ollut brunssia (vai oliko se vaan täynnä? en ole ihan varma...). Mutta sitten sitten seuraamalla johtajaa löytyikin Cafe Kiila Forumin Stadiumin päässä toisessa kerroksessa.

En ollutkaan koskaan käynyt siellä. Brunssi maksoi 17,90e ja oli ihana päästä vihdoin istumaan ja sateelta suojaan.

IMG_1109

IMG_1103 (Medium)

IMG_1104 (Medium)

IMG_1105

IMG_1107

IMG_1106

IMG_1108

Kaverit aloitti kevyesti jogurteilla, mutta mä jätin ne väliin ja kahmin heti koko lautasen täyteen kaikenlaista. Valikoima oli tosi kattava. Ensimmäisessä pöydässä oli jogurttia ja muroja lisukkeineen, karjalanpiirakoita, mini croisantteja, leipiä, leikkeleitä, juustoa ja vihanneksia. Leivistä erityisen hyvää oli tuore vaalea ciabatta.

Toisessa pöydässä oli tarjolla salaatteja, kasvispiirakkaa, hedelmiä ja lämpimiä ruokia, joihin kuului sipulirenkaita, nakkeja, munakokkelia, lihapullia ja jotain nuudelijuttua.

IMG_1111

Voi sitä ihanaa tunnetta, kun on saanut kaiken keräiltyä lautaselle, teen kuppiin ja pääsee vihdin istahtamaan alas ja nauttimaan hetkestä. Mun mielestä brunssi ei ole mitään ilman croisantteja ja niitä onneksi olikin tarjolla. Oli myös mansikkahilloa ja appelsiinimarmeladia niiden kanssa. Harmi vaan, että en huomannut marmeladia ajoissa enkä jaksanut sitä enää maistaa. Lisäksi omia suosikkejani olivat kasvispiirakka, sipulirenkaat ja ihana pehmeä leipä. Mahtava lisä oli myös suuri hedelmävalikoima, sillä tarjolla oli viinirypäleitä (vielä yksittäisinä, on siinä jollain ollut hommaa irrotella niitä...), ananasta, kiiviä, banaania ja meloneja.

IMG_1127

IMG_1122

Valitettavasti munakokkeli oli musta aika huonoa, jotenkin vetistä. Tästä tosin tuli pöytäseurueessa eriäviä mielipiteitä. Myös lihapullat olivat jotenkin kummallisen makuisia. Yritin myös miettiä puuttuiko valikoimasta mitään merkityksellistä, jota yleensä brunssilla kaipaa. Keksin niitä kolme. En ainakaan huomannut, että tarjolla olisi ollut puuroa. Tosin voi olla, etä sitä oli jogurtin yhteydessä, jonka jätin välistä. Enkä puuroa olisi kyllä syönytkään, sillä sitä syön kotonakin. Ja toinen jonka keksin vasta nyt kotona, oli pekoni. Pekonia olisin kyllä munakokkelin seurana voinut ottaakin, mutta eipä sen puuttuminen paljoa näyttänyt haittaavan, kun vasta nyt tuli mieleen. Ja kolmantena, paikan päällä jo totesimme, että minkäänlaista kalaa ei ollut tarjolla, mikä oli ehkä hieman yllättävää. Mutta vaikka olenkin kalan ystävä, ei se jäänyt mitenkään häiritsemään.

Ja sitten oli tietysti vielä jälkiruokapöytä. Sillehän pitää aina jättää tilaa! Mutta tällä kertaa se oli hienoinen pettymys. Siellä oli tuulihattuja, mustikkapiirakkaa, panna cottaa (?) ja pannukakkua. Itse vein viimeisiä rippeitä panna cottasta, eikä sitä kavereille edes riittänyt. Ei tosin ketään haitannut, sillä se ei ollut kovin ihmeellisen makuista ja jäi itseltänikin syömättä. Tuulihatut olivat makuuni liian makeita ja piirakka taisi jäädä kaikilta lautaselle. Sekin oli jotenkin vetistä. Pannukakku oli ainut, joka maistui hyvin kaikille. Ja croisantit hillolla menivät kyllä myös jälkiruoasta!

IMG_1128

IMG_1124 (Medium)

Voin kyllä sanoa, että tämä oli pitkästä aikaan paras brunssi, jossa olen käynyt! Hinta oli kohtuullinen, valikoimaa oli paljon ja tuotteet tuoreita. Pienet pettymykset eivät haitanneet kokonaiskuvaa ja me kaikki neljä olimme tyytyväisiä ja mahat pullottivat, kun lähdimme pois!

IMG_1115

 

 

 

 

Ei kommentteja