Mä oon miettinyt viime aikoina aika paljon kiitollisuutta. On niin helppo haluta koko ajan jotain uutta ja lisää ja unohtaa arvostaa sitä mitä itsellä jo on. Usein asioista tajuaa olla kiitollinen vasta kuin ne on hetkellisesti menettänyt. Jos on sairastanut, osaa parannuttuaan arvostaa terveyttä enemmän. Jos on joskus elänyt vähävaraisena, osaa olla kiitollinen, kun rahat riittävät mukavasti tarvitsemiinsa asioihin. Ja niin edelleen...
Mä oon kiitollinen monista asioista, sillä koen, että tällä hetkellä asiat elämässä on todella hyvin. Mulla on ihana mies ja ollaan onneksi päästy Rion kanssa ohi sen Suomeen tulon alun aikaisista taloudellisista sekä henkisistä hankaluuksista ja saatu vieläpä uskomattoman ihana lapsi. Meillä on molemmilla kivat työpaikat ja olen niin onnellinen, että voin tehdä lapsuuteni unelmatöitä. Ja mulla on jopa mahdollisuus tehdä töitä vain osa-aikaisesti, jotta Myy voi olla vielä kotona. Meillä on ihanat perheet ja varsinkin mun äidistä on älyttömän paljon apua arjen pyörittämisessä joka viikko. Me ollaan saatu hyvä ja edullinen asunto, jossa on kivasti tilaa meille kaikille. Ja vaikka ei edelleenkään olla kovin varakkaita, on meillä kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Voidaan ostaa aika paljon haluamiamme asioita ja valita kaupassa melko vapaasti mitä halutaan syödä. Lisäksi ollaan sen verran onnellisessa asemassa, että voidaan matkustaa Balille ainakin aina välillä tapaamaan sukulaisia ja lomailemaan.
Mutta miksi on niin helppo keksiä myös kaikenlaista mitä vielä puuttuu... Uusia vaatteita ja tavaroita voisi aina ostaa lisää ja olisi kiva saada vähän hienompi asunto vähän paremmalta alueelta. Välillä tekisi mieli matkustaa jonnekin muuallekin kun vain Balille tai käydä edes siellä vähän useammin. Omaa aikaa ei ole koskaan tarpeeksi ja iltaisin on helpompi uppoutua someen, kun parisuhteesta huolehtimiseen. Muiden miehet tuntuvat olevan aina reippaampia tekemään kotitöitä, ottamaan lapsenhoitovastuuta ja huomioimaan vaimojaan. Ja, ja, ja... Apua! Eikö voisi vain muistaa, että asiat voisi olla niin paljon huonomminkin...
Mä oon varmaan jostain Pikku Myyn syntymästä asti ottanut tavaksi miettiä aina iltaisin asioita, joista olen kiitollinen. Ihan joka ilta ei tule kaikkia "itsestään selvyyksiä" mietittyä, vaikka juuri niistä pitäisi muistaa olla kiitollinen koko ajan, sillä se voi olla ihan pieni hetki, kun terveys, perhe tai koti onkin menetetty. Mietin myös aina päivän kivoimpia hetkiä ja haluaisin tehdä tästä myös tavan, josta keskustellaan yhdessä Myyn kanssa hänen mennessä nukkumaan, kunhan Myy vähän tuosta vielä kasvaa. Yleensä päivän kivoimpia asioita on helppo keksiä, mutta välillä on ollut aikoja, kun useampana päivänä peräkkäin olen huomannut nimenneeni kivoimmiksi hetkiksi niitä, kun olen saanut tehdä jotain ihan yksin, olen ostanut jonkun uuden tavaran tms. ja herään siihen, että eivätkö tosiaan päivän kivoimmat asiat ole liittynyneet lapsen, miehen tai muun tärkeän ihmisen seurassa olemiseen... Mutta pian näiden hetkien jälkeen olen taas muistanut, että kyllä ne äheiset ovat tärkeimpiä silloinkin kun lapsi vain kiukuttelisi ja miehen kanssa olisi riitaa. Ja toisaalta taas välillä yksin oleminen ja omat rentoutumiskeinot voivat olla ne sen hetken tärkeimmät jutut, että jaksaa taas hektistä pikkulapsiarkea.
Joten muistetaanhan olla kiitollisia kaikesta siitä mitä meillä jo on! Vaikka elämässä olisi kuinka huono hetki, löytyy aina varmasti jotakin, josta olla kiitollinen.
Ihanaa edessä olevaa viikonloppua!
P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja Facebook!
*Kuvat Pexelsistä
Ei kommentteja