Sisällön tarjoaa Blogger.

I love me -messut ja muuta hauskan viikonlopun ohjelmaa

Huippu viikonloppu

Viime viikonloppu oli tosi hauska! Mun kaveri tuli Pikku Myyn ikäisen taaperonsa kanssa kylään ja me käytiin I Love Me -messuilla, kierreltiin kirppiksillä ja käytiin brunssilla. Monet mun hyvistä kavereista asuu vähän kauempana ja heitä tulee nähtyä välillä aika harvoin. Mutta onneksi ne kerrat on aina niin superhauskoja, että niistä saa energiaa pidemmäksikin aikaa!

Torstaina mulla oli pitkästä aikaa keikka ja kaveri tuli katsomaan, kun esiinnyin Jumbossa. Sieltä hurautettiin meille ja aloitettiin viikonlopun vietto saunalla ja omenapiirakalla.

Olin odottanut I Love Me -messuja pitkään eikä lempparimessut pettäneet tänäkään vuonna! Me oltiin paikalla heti perjantaina aamulla. Mä jätin Myyn ensin joksikin aikaa mun äidin luo hoitoon ja se toi sen iltapäivästä Messukeskukselle, kun se oli juuri nukahtanut päiväunille. Sain siis aivan rauhassa kierrellä messuilla, joka oli aivan ihanaa luksusta ja äidin omaa aikaa. Myy ei oikein viihdy pitkiä aikoja rattaissa, mutta silläkin oli kivaa messuilla, kun heräsi, sillä me syötiin välipalaksi raakakakkua ja leikittiin sen jälkeen treenialueella, jossa oli puuhaa lapsillekin. Messuilta mä odotin ehkä eniten hyviä luonnonkosmetiikkatarjouksia, joita myös viime vuoden tapaan löytyi hyvin. Lisäksi maisteltiin ja osteltiin vähän kaikenlaisia terveysherkkuja, katseltiin vaatteita ja nautittiin vain kivasta tunnelmasta. Hyvin onnistuneet messut siis! 

Huippu viikonloppu
Vitsi, kun noi Otzin ruskeat nilkkurit jäi kuumottelemaan mua... Mä kuljin koko kesän Otzin pellavakengissä, kun ne oli niin ihanat jalassa, mutta en raaskinut ostaa nyt näitä, vaikka olivatkin alessa.

Huippu viikonloppu

Huippu viikonloppu

Huippu viikonloppu

Huippu viikonloppu
Tässä mun messuostokset! Paitsi, että yksi Oats-pussillinen ja yksi raakasuklaa oli jo kuvaushetkellä tuhottu... Lisäksi ostin 12packin kookosvettä, jota en muistanut kuvata.

Launtai me aloitetiin käymällä Vekarakirppiksellä sekä Ipanaisella. Mä en ookaan vähään aikaan käynyt kirppiksillä (vaikka Ipanaisella tulee kyllä käväistyä lähes aina ohi mennessä...) ja tälläkään kertaa en löytänyt mitään! Sitten lähdettiin syömään Cafe Stoan Cultural Brunchille, jossa oon aikaisemminkin käynyt taaperoseurassa. Brunssi oli yhtä hyvä, kun edelliselläkin kerralla, vaikkakin croisantit olivat vähän kuivakoita... Taaperot söivät hienosti ja viihtyivät sitten puhelimien avulla, jotta äiditkin saivat syödä rauhassa lopuun. Brunssin jälkeen lapset nukahtivat ja me kierreltiin vielä vähän Itiksessä. Illalla meillä oli suunnitelmissa käydä vielä Lintsin Valokarnevaaleilla, mutta me oltiin niin poikki, ettei enää vaan jaksettu lähteä mihinkään ja loppuilta kuluikin kotosalla. 

Huippu viikonloppu

Huippu viikonloppu

Huippu viikonloppu

Huippu viikonloppu


Ai että, tällainen on niin huippua! Hyvää seuraa äidille ja leikkikaveri lapselle. Kivaa tekemistä ja hyvää ruokaa. Mitäpä sitä voisi muuta viikonlopulta toivoa!

2 kommenttia

  1. I love met ovat kyllä vuoden parhaat messut aina! <3 Mukavaa keskiviikkoa sinne! :)

    VastaaPoista