Sisällön tarjoaa Blogger.

Matkustaminen raskauden ensimmäisellä kolmanneksella: Kuinka raskausvaikutti Balin matkaani?


Mä olin tosiaan raskaana jo meidän kesäisellä Balin matkalla ja ajattelin kirjoittaa vähän siitä miten se vaikutti matkaan. Me saatiin itse asiassa tietää asiasta ihan muutama päivä ennen reissua, joten koko ajatus oli vielä ihan uusi ja pyöri kovasti kyllä mielessä.
Oltiin puhuttu, että kerrotaan siellä jossain vaiheessa Rion perheellekin, kun kerran siellä ollaan, mutta siinä kävikin niin, ettei Rio malttanut pitää suutansa kiinni ja niinpä suunnilleen jokainen sukulainen tiesi jo asiasta, kun tultiin sinne. Itselle se ei ollut kovin mieleinen juttu, koska niin alussa olevasta raskaudesta ei kuitenkaan voi vielä tietää miten tulee käymään... Ei siis ollut kovin miellyttävää ottaa siinä vaiheessa mitään onnitteluja vastaan ja kestää sukulaisten mun olemattoman mahan ihmettelyjä. Riolle heti kertominen oli kuitenkin lähinnä itsestäänselvyys ja toisaalta balilainen kulttuuri on niin perhekeskeinen, että siellä on kai normaalia jakaa kaikki ilot ja surut ja käsitellä niitä sitten yhdessä. Ja ymmärrän kyllä, että tällainen asia on kiva jakaa ihmisten kanssa kasvotusten.

Mutta miten raskaus siis vaikutti mun matkaan?

Pahoinvointi

Mä olin niin onnekas, etten kärsinyt pahoinvoinnista oikeastaan ollenkaan. Kerran Balilla ollessa kävin aamulla vessassa vähän kakomassa. Aamuisin koitin vain pitää siitä huolen, että söin aamupalaa mahdollisimman nopeasti siitä kun olin herännyt, sillä jos siinä kesti liian kauan, alkoi tulemaan vähän etova olo. Tämä on kuitenkin niin yksilöllinen asia ja voin vain kuvitella kuinka kauheaa olisi yrjöillä lomamatkalla koko ajan...

Väsymys

Väsymys oli oikeastaan ainut oire, joka mulla alkuraskaudesta oli. Balilla nukuin joka yö varmaan lähemmäs 10 tuntia ja melkein joka päivä otin lisäksi päiväunet, joka tuntui kyllä vähän ärsyttävältä ajan tuhlaamiselta... Mutta toisaalta oli kiva, että se oli lomalla mahdollista. Vähän nolotti se, että ajattelin Rion perheen pitävän mua ihan laiskana, kun olin vähän väliä nukkumassa, vaikka tietenkin nekin varmaan ymmärsi tilanteen. Näin jälkikäteen vähän harmittaa, että tuli missattua niin monta auringonlaskua, kun Rio meni niitä usein rannalle katselemaan sillä aikaa, kun mä koisailin... Mutta saipahan sekin viettää välillä aikaa keskenään siskojensa tai kavereidensa kanssa.

SAM_0936

Ruoka

Ennen reissua yritin nopeasti tutkia, että mitäs sitä nyt ei saisi suuhunsa pistää. Rajoituksia on yllättävän paljon ja tällaisen ensikertalaisen olikin vaikea päättää ohjeviidakosta, että mitkä asiat ovat ehkä ylireagointia ja mitkä ruoka-aineet kannattaa oikesti jättää väliin. Koitan kuitenkin käyttää omaa järkeäni mahdollisimman paljon ja en esimerkiksi syö tietoisesti inkivääriä, mutta en myöskään rupea ravintoloissa kyselemään sisältääkö annos sitä, sillä uskon, ettei pieni määrä silloin tällöin voi olla kovin vaarallista. Tajusin vasta myös reissun jälkeen, että majoneesihan sisältää raakaa kananmunaa, jota ei myöskään suositella... Sitä olin vedellyt Balilla useampaankin kertaan, mutta elossa ollaan vielä molemmat. Pääasiassa söin reissussa kyllä melkein kaikkea ja usein myös pienistä katukeittiöistä saamatta mitään vaivoja. Välillä ongelmaksi muodostui vain se, että Rio tuntui ottavan mun ruokarajoitukset vakavemmin ja oli koko ajan varoittelemassa millon mistäkin mihin ei pitäisi koskea. Lisäksi se ja sen äiti (ja kai muutkin balilaiset) olivat uskomuksessa, että raskaana ei saa syödä ananasta, josta en itse ollut kuullutkan. Niinpä mua kiellettiin syömästä ananasta, joka otti kyllä päähän, kun kerran oli paikassa, josta sitä saa niin tuoreena ja mehukkaana... Mutta sain mä onneksi toisinaan syötyä sitä vähän salaa!

IMG_3955

Alkoholi

En käytä mitenkään kovin paljon alkoholia, mutta kyllähän sitä lomareissulla joku ihana kylmä drinkki välillä maistuu auringonlaskua katsellessa... Ja en voi kieltää, etteikö ennen reissua olisi hieman harmittanut, kun ajattelin, etten voi nyt koko matkalla mitään alkoholipitoista nautiskella. Mutta lieneekö hormonit hoitaneet homman, sillä ei mun oikeastaan tehnyt koko reissulla (tai vieläkään) edes mieli mitään. Balilla oli tarjolla niin ihania hedelmäjuomia, että ne riittivät oikein mainiosti.

IMG_5257

Aktiviteetit

Mä olin koko reissun ihan normaalin aktiivinen ja kävin uimassa, snorklaamassa, istuin moottoripyörän kyydissä ja treenasin ja lenkkeilinkin muutaman kerran. Ja niinhän sitä pitää oman jaksamisen mukaan ollakin, ellei ole jotain erityisiä raskausvaivoja. Ainut, jonka jätin väliin, oli surffaaminen. Se harmitti kyllä jonkin verran, sillä sitä pääsee muutenkin harrastamaan sen verran harvoin, että olisi kyllä tehnyt mieli mennä... Olen siinä kuitenkin vielä niin aloittelija ja laudan kanssa olisi varmasti tullut kaikenlaista muksahtelua, että päätin jättää surffauksen väliin. Näissä asioissa jokainen tekee kuitenkin kuin parhaaksi näkee ja itselle taas ei ole ollut mikään ongelma tehdä esimerkiksi akrobatiaa ja ilma-akrobatiaa (joita osittain teen vieläkin). Rio on näistäkin asioista ollut enemmän huolissaan, mutta tunnen kuitenkin oman kroppani enkä tee mitään, joka tuntuisi pahalta tai pelottavalta.

IMG_4285

Auringon ottaminen

Olin jostain lukenut, että raskaana tulisi olla hieman varovainen auringossa ja hormonit saattaisivat aiheuttaa iholla jopa pigmenttimuutoksia. Itse oleilin auringossa ihan normaalisti ja rusketuskin näytti ihan normaalilta. Alkuraskaudessa voi vielä makoilla vatsallaankin, niin rusketuksesta tulee tasainen, heh. Ainut asia, johon kiinnitin huomiota oli se, että rusketus hävisi multa ihan super nopeasti! En tiedä yhtään voiko tää liittyä raskauteen, mutta normaalisti mulla saattaa näkyä kevyet rajat kesästä vielä joulunakin, mutta nyt joskeenkin tumma rusketukseni hävisi kokonaan ehkä kuukaudessa (asiaa ei tosiaan auttanut Suomen kaunis kesäkään...).

IMG_4934

Lentäminen

Koska raskaus tuli ilmi niin lähellä matkan alkua, en ehkä kerennyt ajatella kaikkia asioita eikä suoraan sanottuna mitkään lentomatkustamisen riskit käyneet mielessäkään. En siis miettinyt mitään veritulppia tai tulkisukkia enkä tajunnut lennoilla edes jaloitella yhtään normaalia enempää. Kotimatkalla tuntui ehkä vähän normaalia turvonneemmalta, mutten edes ajatellut sen johtuvan raskaudesta. Toki asiat hankaloittuvat vasta raskauden ollessa pidemmällä, jolloin saattaa lentämiseen tarvita myös lääkäriltä luvan.

Ja sitten vielä yksi bonus! Vaikka raskauteen liittyy paljon kieltoja ja rajoituksia, oli raskaana matkustaessa yksi kiva bonuspuolikin... ei nimittäin tarvinnut ainakaan kärsiä menkoista, jotka matkalla saattaa olla vähän ärsyttävä asia!

Kaikenkaikkiaan meidän reissu meni tosi hyvin ja lopulta hyvin vähän raskaudesta oli "vaivaa". Lähinnä ihmetytti, että mahtaako siellä mahassa mitään ollakaan, kun mulla ei pahemmin mitään vaivoja ollut. Alkuraskaudessa mahakaan ei puske vielä niin kovasti esiin, että asian voi halutessaa vielä salata ja bikineissäkin kehtaa ehkä kulkea. Hieman ongelmia aiheutti vain loppumatkasta saamani täit, sillä en halunnut alkaa pestä niitä millään hirveällä myrkyllä pois ja täit sitten matkustivat kanssani Suomeen asti, jossa sain hoidettua ne hieman luonnollisimmilla ja raskaanakin oleville sopivilla tuotteilla pois.

Mutta voin tosiaan sanoa olleeni onnekas, sillä matka olisi voinut olla ihan toisenlainen, jos olisin joka välissä yrjöillyyt tai kärsinyt muista mahdollisista raskauden vaivoista...

8 kommenttia

  1. Hehe, nauratti kun kuvitellin sut nautiskelemassa ananasta salaa jossain nurkan takana. :D

    VastaaPoista
  2. Haha! Komppaan Meriä! Ananasta piilossa :D Hyvä teksti, vaikka todellakaan en raskaudesta mitään tiedä, mutta hyvin olit kirjoittanut, sopivasti pilke silmäkulmassa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti! 😊 Ja semmosta se ananaksen syöminen tosiaan oli... Hedelmäsalaatista piti napsia ananaspaloja, kun Rio katto muualle ja piti muistaa jättää vähän jäljelle, ettei jäänyt kiinni. 😊

    VastaaPoista
  4. Alkoipas heti kutittaa päätä tämän tekstin lukemisen jälkeen! Tiedätkö yhtään mistä onnistuit saamaan täitä? Itse pelkään reissuilla lähinnä lutikoita eikä ole tullut mieleenkään, että täitäkin voisi jostain mukaan tarttua. No ne onneksi huomattavasti helpommin havaittavissa ja häädettävissä kuin lutikat!

    VastaaPoista
  5. Mikä sattuma että bongasin tämän postauksen Rantapallosta parhaillani itse juuri Indonesiassa (raskaana) lomailevana! Mukava kuulla, että kaikki sujui teidän reissulla mukavasti ja eihän se raskaus mikään este pitäisi reissailulle olla :) itse suhtauduin ennen reissua melko rennosti tulevaan lomaan, mutta täällä on tullut googlailtua kaikenmaailman listeriat ja toksoplasmoosit ja alkaa jo pieni paniikki iskeä, että olikohan sittenkään oikein syödä Balin ravintoloissa hedelmäsalaatteja vaikka muuten tullutkin välteltyä kaikkia kiellettyjä ruoka-aineita. Huoli on varmaan aivan turha mutta googlettelu aina lisää tuskaa :D söitkö itse vapain mielin myös muiden leikkaamia vihanneksia, hedelmiä yms?

    Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ei oo kyllä mitään hajua mistä täit ois voineet tulla... Riolle tai sen perheelle niitä ei tullut. Itekin luulin niitä ensin muutaman päivän vaan hyttysen puremiksi (mulla ei ollu koskaan aikasemmin ollut täitä) ja vasta sitten aloin ihmettelemään, että on se kumma kun ne kutiaa vaan jatkuvasti... Ja täitähän siellä sitten oli! Kuulin että täitä vois saada ihan vaikka vaan rannalla makaamalla kai jotenkin hiekasta...

    VastaaPoista
  7. No onpa hauskaa, aikamoinen sattuma! 😊 Mä söin kyllä joo muidenkin leikkaamia hedelmiä ja vihanneksia koko ajan. Ehkä ittee auttoi se, ettei ollut koko ajan netti käytössä, niin ei tullut jatkuvasti googlailtua kaikkea. 😊 Eli suosittelen välttelmään turhaa googlettelua (se tosiaan lisää tuskaa...) ja käyttämään vaan maalaisjärkeä, niin ei ala liikaa stressaamaan. Kivaa loman jatkoa sinne lämpöiseen! 😊

    VastaaPoista