Sisällön tarjoaa Blogger.

Uusi harrastus aikuisena

Nykyään ei ole ollenkaan ihmeellistä, että aikuisena aloittaisi uuden liikuntaharrastuksen. Vaihtoehtoja on todella paljon ja lapsuuden haaveet voi toteuttaa vielä myöhemmälläkin iällä. Aikuisille on balettia, parkouria, tanssia, voimistelua ja sirkusryhmiä. Ja nämä ovat vain lajeja, joista minä tiedän jotakin. Aivan varmasti on myös palloilulajeja, yleisurheiluryhmiä, ratsastusta yms. aikuisille. Usein tietysti harrastajilla saattaa olla kokemusta lajista jo lapsuudesta, mutta yhä enemmän on myös aivan vasta-alkajia.

Ihmisistä on tullut todella rohkeita kokeilemaan uusia asioita. Tämä toisaalta johtuu varmasti myös suuresta tarjonnan noususta. Eipä tainnut olla parkymmentä vuotta sitten tarjolla yhtä paljon harrastusmahdollisuuksia aikuisille. Jos et ollut nuorempana jo aloittanut, sait vain salaa haaveilla toiveharrastuksestasi. Toisin on nyt ja mahdollisuuksia on lähes yhtä paljon kuin lapsillekin. Tämä on mielestäni mahtavaa, sillä miksi uuden oppiminen, itsensä voittaminen ja onnistumisen tunteet olisivat vain lapsille tarkoitettuja!

pole

Kuva: täältä

Mä opetan itsekin aikuisia tankotanssikoulu Pole4fit:llä (www.pole4fit.com) . Tankotanssin lisäksi koulu tarjoaa mm. tanssitunteja ja balettia tangolla sekä itseni opettamaa rengastrapetsia, hula vanteita ja akrobatiaa. En nyt halunnut kirjoittaa tätä postausta vain mainostaakseni omia tuntejani, vaan vain siitä ilosta, jonka koen viikoittain, kun näen innostuneita ja onnellisia aikuisia oppilaitani temppuilemassa. Aikuisena varsinkin akrobaattisten lajien opettelu on monelle vaikeampaa, sillä pää saattaa pistää vastaan loukkaantumisen pelkona tai korkeanpaikan kammona. Tällaisia vaivoja ei kovin paljon lapsilla esiinny, vaan ennen teini-ikää he yleensä rohkeasti kokeilevat kaikkea. Siksi siis nostan hattua kaikille uusia lajeja rohkeasti kokeileville aikuisille!

Liikunta on ainakin itselleni niin tärkeä osa onnellista ja terveellistä elämää, että kannustan kaikkia etsimään mieleisensä lajin, joka innostaa liikkumaan. Ehkä nyt olisi aika aloittaa se lapsuuden haaveharrastus, joka on jäänyt kokeilematta! Lajissa ei välttämättä tarvitse tähdätä huipulle, vaan oma innostuminen ja uuden oppiminen riittävät.

Generaattorisali

Kuva: täältä

Jos joku on sirkuksesta kiinnostunut, myös esimerkiksi Circus Helsinki (www.circushelsinki.fi) tarjoaa laadukasta aikuisten opetusta. Sirkuskouluja on ympäri Suomea, joten kannattaa tarkistaa oman paikkakuntansa tarjonta. Sirkus on siitä hieno laji, että se on niin monipuolista. Jongleerausta, tasapainoilua, akrobatiaa... jokaiselle jotakin!

P.S. Nyt voi muuten muakin seurata Blogilistalla ja Bloglovinissa! Linkit löytyy sivupalkista, joten käykäähän klikkailemassa!

Ei kommentteja