Sisällön tarjoaa Blogger.

Pienen lapsen suojaaminen auringolta

lapsen suojaaminen auringolta

Suomessakin alkaa vissiin olemaan aika mukavat ilmat, joten on aika miettiä vähän pienen lapsen suojaamista auringolta.

Meille aurinkorasvan hankkiminen Pikku Myylle oli aivan ehdoton juttu Balia varten, sillä täällä on niin paahtavan kuuma, ettei ilman voi missään tapauksessa olla. Mutta kyllä se aurinko paistaa Suomessakin ja lapsen suojaaminen on aiheellista. Ensisijaisestihan alle 3-vuotias lapsi tulisi suojata vaatteilla tai pitää varjossa eikä alle 6 kk vauvalle pitäisi laittaa ollenkaan aurinkorasvaa, sillä niin pienen iho ei vielä hikoile ja rasvaus voi estää ihoa hengittämästä normaalisti.

Aurinkorasvojen suojausteho perustuu joko kemiallisiin tai fysikaalisiin reaktioihin, joista kemialliset voiteet imee UV-säteet ihoon ja suodattaa ne kemiallisen filtterin läpi iholta pois (perus Nivean yms. aurinkorasvat) kun taas fysikaalinen auronkovoide heijastaa säteet folion lailla pois iholta. Kemiallisista auronkosuojavoiteista on monenlaisia hieman huonoja tutkimustuloksia ja huhuja, että ne voisivat toimia jopa hormoonihäirikköinä ja että niiden runsas käyttö voisi vaikuttaa imettävän äidin maidon laatuun. Tämän vuoksi itselleni oli tärkeää löytää auronkorasva, joka olisi fysikaalinen ja lisäksi luonnonkosmetiikkaa.

Olinkin siis aika innoissani, kun saatiin Hyvinvoinnin Tavaratalolta testiin Algamaris aurinkovoide lapsille, sillä se kuulosti juuri siltä mitä olin etsinytkin. Hypoallergeeninen ja hajustamaton voide sopii kasvoille sekä vartalolle ja sen suojausteho koostuu täysin luonnollisista mineraalifilttereistä jotka takaavat korkean suojan (SPF50). Voide sisältää lisäksi kosteuttavaa kaakaovoita, joka ravitsee ja kosteuttaa lapsen ihoa. Se on myös vedenkestävä, mutta toki sitä tulee lisätä uimisen jälkeen.

Algamaris aurinkovoide

Myyn hattu on Reiman ja uikkari Hatley'sin. Molemmilla UV-suoja.

Meillä ei ole tietysti kokemusta muista lasten aurinkorasvoista, mutta tähän ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Voide ei tahmaa ihoa eikä jää valkoiseksi kerrokseksi kuten monet muut fysikaaliset voiteet (kuten esim. mulla itselläni oleva Laveran aurinkovoide, johon en ole oikein tyytyäinen... ). Suojausteho on hyvä eikä Myyllä ole iho punoittanut tai ruskettunut ollenkaan, vaikka se on ollut auringossa myös shortseissa ja t-paidassa, kun ollaan vaan laitettu rasvaa kohtiin, jotka on paljaana. Täällä on niin kuuma, että tuntuu vähän pahalta pitää toisella koko ajan pitkää vaatetta, kun ei itsekään tee mieli laittaa sellaisia päälle...

lapsen aurinkosuoja
 Hupullinen UV-froteehaalari myös Reimalta.

Aurinkolomalla ehdottoman tärkeä varuste lapselle on myös hyvin suojaava UV-hattu. Me ei olla oikeastaan edes tarvittu Myylle aurinkolaseja kuin muutaman kerran rattaissa, kun tuo Reiman hattu varjostaa niin hyvin kasvoja. Myös hyvään UV-uikkariin kannattaa panostaa. Meillä on pari erilaista, mutta käytössä on ollut toistaiseksi vain tuo Hatley'sin, kun se on niin söpö!

Myy onkin päässyt vasta täällä Balilla ensimmäisen kerran uimaan, kun me ei käyty sen kanssa missään vauvauinnissa. Ensimmäisen kerran se oli vähän kauhuissaan, mutta nyt se on päässyt jo polskuttelun makuun ja sillä on ollut oikein hauskaa!

Jos Algamaris aurinkovoide kiinnostaa, näyttää se juuri olevan Hyvinvoinnin Tavaratalossa alennuksessa!


P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) tai Facebook, jos haluat pysyä reaaliaikaisemmissa Bali-tunnelmissa mukana! 


*Posatus toteutettu yhteistyössä Hyvinvoinnin Tavaratalon kanssa

3 kommenttia

  1. Harmi ettei tuota voidetta kuitenkaan ole varastossa, vaikka kauppa on tällaiseen yhteistyöhön lähtenyt. Olisin tilannut ehdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Joo, tulikin vähän huonoon aikaan tämä postaus, kun en tiennyt, että tuotteet oli juuri loppu... Mutta lisää on tulossa!

    VastaaPoista
  3. Eilen tutkin samaa asiaa, ja nuo hormonihäiriköt on onneksi kielletty kokonaan EU:ssa 2016. Vanhoja varastoja saattaa toki olla, mutta Joutsenmerkityissä tuotteissa hormonihäiriköksi epäiltyjä aineita ei ole ollut vuosiin.

    Fysikaalisten kanssa kannattaa olla myös tarkkana, ja valita vain aurinkorasvoja, joissa ei ole nanopartikkeleja (saattavat päätyä elimistöön). Koska fysikaaliset rasvat on valitettavan usein melkoista hammastahnaa levitettäväksi, ja niissä on usein nanopartikkeleja, itse valitsen meille kemikaalisen aurinkorasvan Joutsenmerkityltä brändiltä :)

    VastaaPoista