Pikku Myyn täytetettyä vuoden ja meidän imetystaipaleen vielä jatkuessa, tajusin musta tulleen taaperoimettäjä. Niinpä ajattelin vähän kirjoitella ajatuksia imetyksestä ja siitä miten se on meillä sujunut.
Ennen Myyn syntymää mulla ei ollut oikestaan kovinkaan vahvoja mielipiteitä imettämisestä. Ajattelin, että sitä toki yritetään, mutta jos se ei suju, ei siitäkään mitään stressiä tarvitse ottaa. En ollut ottanut kovinkaan paljoa selvää imetysasioista ennen synnytystä, sillä ajattelin, että luonto ja äidin vaisto kyllä kertoisi miten kuuluu toimia. Näin jälkikäteen voin kyllä sanoa olleni hieman naiivi, sillä en edes tiennyt mitä kaikkia ongelmia imetykseen liittyen voikaan olla. Muutama kaveri ehdotti lukemaan Imetyksen tuki Ry:n tekstejä ja liittymään heidän FB-sivuilleen jo ennakkoon, jotta apua saisi nopeasti, mutta siinä vaiheessa itse vielä mietin, että mitä ihmeen ongelmia siinä voi olla, sitä joko imetetään tai sitten ei. Tiesin toki, että esim. sektio voi vaikeuttaa herumisen alkamista, mutta muista ongelmista en oikeastaa tiennytkään.
Toisaalta ehkä oli ihan hyvä, etten tiennyt liikaa enkä stressannut asiaa, sillä meillä imetys on sujunut alusta asti aivan todella hyvin. Oli uskomaton tunne, kun vastasyntynyt pieni mytty katsoi ensin minuun, sitten Rioon ja mönki sen jälkeen kohti tissiä ja aloitti imemisen näyttäen siltä, että tiesi tasan tarkkaan mitä pitää tehdä. Silloin itsellekin tuli itsevarmuus ja tunne, että jos tuo pienikin tämän osaa noin helposti, niin osaanhan minäkin. Aivan ensimmäisillä viikoilla meinasi muutamaan kertaan rinnat pakkautua ja niihin tuli aika kivuliaita möykkyjä, mutta niistäkin selvittiin ilman rintatulehdusta. Alun imetysmaratoneissa piti myös käyttää välillä nännivoidetta, mutta muuten mitään kipuja tai hankaluuksia ei ole ollut.
Mulla ei ollut ennakkoon mitään tavoitteita kuinka kauan haluaisin imettää. Kun homma alkoi sujumaan, ajattelin vain, että kaikki on kotiin päin. Myy on saanut maitoa aina kuin on halunnut ja välillä se onkin ollut aikamoinen tissitakiainen. Varsinkin öisin imetyskertoja on tullut useita koko ajan. Nykyään imetyskerrat ovat päivässä ehkä vähän vähentyneet, joka onkin ihan ok, kun ruokaa menee kuitenkin ihan hyvään malliin. Itse toivoisin myös öisten imetyskertojen vähän vähentyvän, kun niitä tulee edelleenkin ainakin viisi. Mutta toistaiseksi mennään vielä lapsentahtisesti ja toivotaan, että Myy alkaisi jossain vaiheessa itse vähentää yösyömisiä.
Imettäminen on jotakin, jota ei vain voinut etukäteen kuvitella. Imetys on ihmeellistä, ihanaa ja se luo uskomattoman yhteyden äidin ja lapsen välille. Se on myös kätevä, helppo ja halpa tapa ruokkia vauvaa. Mutta on se välillä myös ärsyttävää, inhottavaa ja turhauttavaa. Tiheänimun kaudet on tuskaisia ja ainakin Myyn tapa imiessä välillä puristella ja kynsiä samalla toista nänniä on aika inhottavaa. Ja aivan yhtä hyvin lapsensa saisi ruokittua korvikkeillakin.
Mun ainut imetysongelma on ollut pumppaaminen, sillä se ei vaan oikein toiminut. En oikein heru helposti pumpulle eikä Myy koskaan oikein oppinut juomaa pullosta. Oli niin ärsyttävää, kun oli työllä ja tuskalla saanut pulloon tiristettyä vähän jotakin eikä se sitten edes kelvannut. Korvikekaan ei maistunut, kun sitä pariin kertaan on kokeilu mun poissa ollessa. Nyt onkin ihanaa, kun tuo aika on ohi, eikä pumppailla enää tarvitse.
Jatkoa ei olla vielä kauheesti suunniteltu, mutta ainakaan ihan heti ei olla lopettamassa. En halua tehdä mitään suuria muutoksia ennen Balin matkaa, joten asiaa mietitään sitten sen jälkeen. Elättelen toiveita, että vieroittuminen tapahtuisi Myyn omasta tahdosta, joskin yösyömisille jotain pitää pian yrittää tehdä ihan oman jaksamisen takia. Ennen pidin outona niitä, jotka imettävät jotain kolmivuotiaita, mutta nyt ymmärrän heitä jo vähän paremmin. Itse en kuitenkaan ihan osaa nähdä itseäni imettämässä isompaa lasta, mutta mistäs sitä tietää miten tässä käy. Myös Riolle imettäminen on tärkeää, sillä hänen kulttuurissaan on ihan normaalia imettää lapsia useampi vuosi. Sitäkin on imetetty varmaan kolmevuotiaaksi ja samoin kuin siskojaan, ellei pidempäänkin. Siksi onkin vähän hassua, että sille julki-imettäminen taas on ihan noloa ja se laittais mut aina johonkin vessaan imettämään, ettei kukaan vain näe. Itselleni julkisesti imettämisessä ei ole ollut mitään ongelmaa, vaikka aluksi ajattelin, etten kehtaisi niin tehdä. Vähän tietysti yritän katsoa, ettei esim. ravintolassa muiden syödessään tarvitse katsella mun tissiä, mutta onneksi asian voi tehdä helposti aika hienovaraisestikin. Nykyään imetykset tosin kyllä tapahtuvatkin oikeastaan vain kotona, kun liikenteessä syödään eväitä ja muutenkin on niin paljon kaikkea kiinnostavaa, ettei tissi tule mieleen.
On ihanaa, että olen saanut kokea ihmeellisen imetyksen ja tarjota vauvalleni parasta mahdollista ravintoa. Mutta imettäminen ei tee minusta parempaa äitiä ja kuten sanoin, aivan yhtä hyvin lapsensa saa kasvatettua korvikkeellakin ja läheisyyttä saa pelkästä sylistäkin. Jokainen äiti, joka saa lapsensa ruokittua ja antaa lapselle turvaa ja hellyyttä, on onnistunut!
Ihana teksti! Nyökyttelen täällä niin paljon - just noin: pitää tehdä niinkuin itsestä parhaalta tuntuu ja mikä on perheen - ja sen pienen parhaaksi! <3
VastaaPoista