Meidän vauvavuosi alkaa olemaan tuossa parin viikon päästä ohi. Uskomatonta! Esikoisen ensimmäisen vuoden aikana eroaminen taitaa olla kohtalaisen yleistä ja ajattelinkin nyt kertoa miten vuosi on vaikuttanut meidän parisuhteeseen.
Me tehtiin jo ennen Pikku Myyn syntymää sopimus, että vaikka mitä fiiliksiä tulis vastaan vuoden aikana, niin odotetaan ainakin se vuosi ennen kuin aletaan tekämään mitään radikaaleja toimenpiteitä. Jos siis tulis tunne, että haluttais vaikka erota, niin odotettais ainakin se vuosi ja jos vielä senkin jälkeen tuntuis samalta, niin sitten vasta tehtäis päätöksiä asiasta. Kuulostaa ehkä kauheelta, mutta ei varmaan mikään huonompi idea monelle pariskunnalle, sillä eihän se vauvavuosi usein mitään parisuhteen kulta-aikaa ole...
Myyn synnyttyä me oltiin tietysti jonkin aikaa aivan onnemme kukkuloilla ja myös ihan yltiörakastuneita toisiimmekin. Tää tunne kuitenkin laimeni siinä muutamien ensimmäisten viikkojen kuluessa ja mitä enemmän vauvaelämä alkoi verottamaan jaksamista, jäi parisuhdekin vähän taka-alalle. Vanhempana, ja varsinkin imettäessä, sitä saa niin paljon läheisyyttä vauvalta, että puoliso voi jäädä vähän unohduksiin. Ja niin kai se kuuluu hetkellisesti mennäkin, sillä kaipaahan se pieni nyytti vanhempiensa täyden huomion ja huolenpidon. Niinpä meilläkin oli kausi jolloin parisuhde oli vähän siellä taustalla pölyttymässä, mutta ei meillä mitään isoja riitoja tai muita kriisejä ollut. Suurin haaste ainakin itselle on ollut se, että Rio on tehnyt niin paljon töitä, ettei ole sitten jaksanut oikein osallistua kotitöihin. Se on ollut myös välillä vähän valikoiva vauvanhoitotehtävissä. Musta on ihan ok, että teen vähän enemmän kotitöitä, kun oon päivät kotona, mutta ei ne kuitenkaan ihan kaikki mulle kuulu ja Rio vois ainakin korjata omat roskansa roskiin, pyytkit koriin jne. Ja eihän se kakkavaipan vaihtaminen tai iltavillin lapsen nukuttaminen varmaan kenenkään lempihommaa ole, mutta ei sekään ole oikein, että toinen valikoi aina vaan ne kivoimmat hommat. Myös raha-asiat on aihe, josta saa helposti meillä riidan aikaan, jos haluaa... Näistä asioista ollaan siis väännetty aika paljon ja suoraan sanottuna vuoden aikana itselläni on ollut kyllä hetkiä, jolloin olen ajatellut, että olisikohan melkein helpompaa olla kaksin Myyn kanssa, jolloin ei tarvitsisi siivota kuin omansa ja sen jäljet... Mutta tiedän, etten ehkä itsekään ole ollut se ihannekumppani kaiken aikaa, joten en voi vain toista tässä syytellä.
Kuva ajalta, kun oltiin vielä nuoria ja nättejä...
Mutta onneksi nää ajatukset ovat olleet vain ohimeneviä hetkiä ja välillä Riokin on yllättänyt viemällä roskat ihan omatoimisesti tms. Näin jälkeen päin ajatellen meidän ois pitänyt ehkä ottaa enemmän hetkiä myös kahdenkeskiselle ajalle, laittaa Myy mummille hoitoon ja mennä treffeille. Tää me ollaan tehty nimittäin vuoden aikana tasan yhden kerran! Ja se oli puoli vuotta sitten mun synttäripäivänä... Mä oon aina ihmetellyt vanhempia, jotka eivät ole käyneet kahdestaan ulkona kuukausiin, enkä koskaan kuvitellut päätyväni itse samanlaiseksi... köhöm... Mutta nyt me voitais kyllä käydä treffeillä, kun edellisistä alkaa olemaan taas se puoli vuotta ja me saatiin joululahjaksi leffaliputkin... haha!
Jonakin päivänä Myyn kasvettua vähän isommaksi, sitä kuitenkin huomasi, että tuntui taas aika hyvältä olla yhdessä. Ja nyt viimeaikoina on itse asiassa tuntunut tosi hyvältä! Olo on ainakin itsellä kaikin puolin onnellinen ja liekö vauvavuoden lopun häämöttäminen tuonut sellaista fiilistä, että hei, me selvittiin siitä! En mä kyllä koskaan oikeasti epäillytkään, että meidän suhdetta yksi vauvavuosi hetkauttaisi, sillä ollaanhan me selvitty ennen sitä jo niin monesta muustakin hankaluudesta. Mutta kyllä kaikenlaiset kauhutarinat ainakin ne pahimmat ruusunpunaiset kuvitelmat unelmavauvan kanssa elosta pyyhkivät pois ja esiin astui ennemminkin realistisuus.
Kaikenkaikkiaan vauvavuosi on lujittanut meidän suhdetta, sillä onhan meistä nyt tullut perhe. Vauvanhoito ja uuden perheenjäsenen kanssa eläminen ollaan opeteltu yhdessä ja ollaan siinä toinen toistamme autettu. On ihana katsoa kuinka paljon Rio Myytä rakastaa ja olla tyytyväinen kuinka hyvän isän hän on saanut. Hieman me nyt voitais kuitenkin panostaa enemmän siihen yhteiseen aikaan, että treffejä tulis vähän useammin kuin kahdet vuodessa. Ja pakko ehkä myöntää, että ei kumpikaan oltais muistettu, että tänään oli meidän seurustelun alkamisen neljäs vuosipäivä, ellei Facebook olisi sitä muistuttanut... Hups.
Tänään ihanassa auringon paisteessa.
Joten vinkkinä muille vauvavuotta pelkääjille voisin sanoa: ei se ole niin paha, kun siitä puhutaan! Vaikka vauva olisi vaikea, itseä väsyttäis ja ärsyttäis, toinen on siinä tukemassa ja se ymmärtää sua. Vauvavuosi ei kuulukaan olla parasta parisuhdeaikaa, vaan se on perheaikaa. Vauvalle on turha olla mustasukkainen, sillä se on pieni vain vähän aikaa ja jos suhde ei vauvavuotta kestä, ei se olisi luultavasti kestänyt muutenkaan...
Ei kommentteja