Sisällön tarjoaa Blogger.

Kurkistus lastenhuoneeseen

lastenhuoneen sisustus

Pienen tytön huonetta on ihana sisustaa ja tuntuu, ettei se koskaan tule täysin valmiiksi. Pinterestistä löytyy vaikka mitä ihania inspiraatiokuvia ja sitä selaillessa on tullutkin vietettyä hetki jos toinenkin unelmoidessa suloisista lastenhuoneiden sisustuksista. Vuokra-asuminen aiheuttaa melko paljon rajoituksia, kun seiniä ei tuosta vain maalailla tai tapetoida mieleisekseen, mutta onneksi pienilläkin asioilla huoneeseen voi saada tunnelmaa. 

Pikku Myyn huone on muuttunut tässä vuoden mittaan lähes tyhjästä huoneesta näyttämään jo vähän oikealta leikkihuoneelta, mutta vielä siellä ei ole esim. sänkyä, sillä Myy nukkuu meidän kanssa. Joskus tulevaisuudessa haluaisin sinne myös ehkä jonkin mukavan nojatuolin. Haaveissa on ollut myös tiipii-teltta, mutta ne tuntuvat olevan kaikki niin isoja, ettei se pieneen huoneeseen tule kyllä mitenkään mahtumaan. Niinpä idea onkin vaihtunut vuodekatoksesta tehtävään majaan, jotka näyttävät olevan hyvin suosittuja varsinkin ruotsalaisten mammojen keskuudessa... Mutta onhan ne nyt mahdottoman söpöjä ja kuinka kiva sellaisessa olisikaan lukea iltasatuja. Meillä roikkuu itse asiassa jo olohuoneessa sellainen katos (koska siellä on katossa koukku), johon laitoin joulun ajaksi valotkin roikkumaan ja Myy tykkää kovasti olla siellä. Haluaisin kuitenkin jossain vaheessa siirtää katoksen Myyn omaan huoneeseen ja vaihtaa sen vähän paksummasta kankaasta tehtyyn versioon, jotta se pysyisi leikeissäkin vähän paremmin paikoillaan.

Huoneessa on vielä siis paljon juttuja, joita pitää kehitellä, mutta tässä hieman kuvia siitä, miltä siellä näyttää tällä hetkellä. Huonetta on hieman hankala kuvata (ainakin mun kamerakalustolla), sillä se melko kapea, mutta ehkä näistä saa kuitenkin vähän fiilistä. 

lastenhuoneen sisustus
Kulmassa näkyvästä oksasta tehdystä vaaterekistä löytyy juttu täältä. Hieman väriä tylsästi tapetoituun huoneeseen on saatu laittamalla Ikean perus Expedict -hyllyyn lahjapaperia taustaksi.

tytön huoneen sisustusPienet söpöt vaatteet on osa sisustusta. Ikean vaaterekki sopi lipaston ylle sopivasti, kun otti alhaalta välitangon pois...

Newbie lippuviiri
Lippuviirejä on kaksi ja ne ovat Newbien. Suloinen kettulaukku on ostettu Aliexpressistä ja se on toistaiseksi toiminut vain koristeena. 

lastenhuoneen sisustus
Lindexin ihana sirkusviiri pääsi ikkunan eteen roikkumaan.

Hyllyn päällä on ensimmäiset kuvat Pikku Myystä.


taulu nimiäismekosta
Nimiäismekosta tehdystä taulusta löytyy juttu täältä.

Tällaiselta huoneessa näyttää siis tällä hetkellä. Ehkä puolen vuoden päästä siellä on taas ihan erinäköistä... Kun Myy vähän kasvaa, haluaisin hänelle vielä ainakin pienen pöydän ja tuolin, jossa puuhastella, ison nukkekodin, leikkikeittiön ja, ja, ja... hehe. Saa nähdä kuinka paljon pieneen huoneeseen edes mahtuu, kun se sänkykin varmasti jossain vaiheessa pitäisi sinne siirtää.


 P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

3 kommenttia