Sisällön tarjoaa Blogger.

Winter Wonderland: Tampere

Viime viikonloppuna otettiin Balilaisen kanssa irtiotto arjesta ja lähdettiin käymään Tampereella. Pikkujoulukausi on alkanut ja mulla on lähes kaikki viikonloput täynnä jouluun asti, niin tässä välissä oli hyvä ottaa pikku breikki ennen sitä rumbaa. Valittiin matkakohteeksi Tampere ihan siitä syystä, ettei Balilainen ole käynyt siellä aiemmin ja munkin viime vierailusta oli tainnut kulua jo parisen vuotta. Tampere on musta tosi kiva kaupunki ja nuorempana olisin halunnut asuakin siellä.

Perjantaina hypättiin junaan ja lähdettiin kohti Tamperetta. Helsingissä oli harmaan sateista, mutta tasaisesti matkan aikana maisema muuttui koko ajan valkoisemmaksi. Olin kattonut säätiedotuksesta, että vähän hiutaleita saattaa tulla ja koska luvassa oli ulkoilua, oltiin laitettu kunnon toppatakit päälle. Se olikin ihan hyvä päätös, sillä Tampereella pyryttikin kunnolla lunta! Lumisade oli niin sankka, että suunnattiin ensimmäiseksi Koskikeskukseen kaakaoille (ja donitseille...).

IMG_1750

IMG_1749

Kun lumisade vähän hellitti, lähdettiin ulos. Balilainen oli aivan innostunut lumesta, sillä vaikka se onkin ollut Suomessa jo yhden talven, ei Helsingissä ole päässyt näkemään kunnon nietoksia. Tampereella oli marraskuussa siis enemmään lunta, kun viime talvena Helsingissä missään vaiheessa! Viime vuonna ei saatu oikein edes kunnollisia lumikuvia otettua, joten niitä piti nyt räpsiä ihan urakalla. Balilainen seisoo lumessa, Balilainen kyykyssä lumessa, Balilainen pitää lunta käsissä, Balilainen kurkkii kuusien välistä, Balilainen maistaa lunta... jne. Meno oli kyllä semmosta, kun olis japanilaisen kanssa ollut! Söpöä, kun toinen on innoissaan, mutta ehkä vähempikin olis riittänyt. Toisaalta on kai sitä itse ihan samanlainen, kun näkee jotain eksoottista...

IMG_1745 (Medium)

IMG_1751 (Medium)

IMG_1851

IMG_1773 (Medium)

IMG_1849 Balilainen oli niin innoissaan ettei malttanut pitää hanskoja ollenkaan käsissä ja takkiakaan ei oikein viittinyt laittaa kiinni. Se ois halunnu mennä laskemaan mäkeäkin ja tehdä lumienkeleitä, mut ne mä tylsänä kielsin siltä, kun mukana oli vaan yhdet housut. Sille ei oo ihan vielä noi lumen realiteetit selvillä, kun ei tunnu tajuavan, että se on kuitenkin vaan vettä.

IMG_1776 (Medium)

IMG_1777 (Medium)

IMG_1781

Nyt on ainakin kuvia, mitä näyttää kotiväelle! Ja tässähän ei siis ollut kuin murto-osa kuvista...

Se on muuten hassu juttu, kun missä vaan ollaan, niin aina Balilainen bongaa jostain futis stadioinin! Mä en ees tiennyt missä Tampereella on semmonen, mutta niin vaan tuli Ratina-stadion vastaan ja sitä piti käydä katselemassa lähempääkin. Sen jälkeen pyörittiin ympäri keskustaa ja käytiin syömässä. Balilainen halusi ehdottomasti kebabia, kun joku oli sille sanonut, että Tampereella on Suomen parasta kebabia. Mä en halunnut sitä syödä vaan mentiin kebab-paikan (en nyt muista nimeä, mutta ei sillä varmaan väliä, kun ei se tainnut ainakaan Suomen parasta olla) jälkeen Sokoksen alakertaan, josta halusin syödä legendaarisen salaatin. Siellä on siis laareissa erilaisia salatteja tosi halvalla ja mulle on tullut jostain syystä ihan perinteeksi syödä siellä aina Tampereella vieraillessa. Eli semmoset gourmet-ruoat tällä kertaa.

IMG_1780

IMG_1850

IMG_1793 (Medium)

IMG_1810

Juu, ei tää nyt ehkä kauheen houkuttelevalta näytä... Mutta maistui oikein hyvältä ulkoilun jälkeen.

Pyörähdettiin myös kauppahallissa, jota en ollut ennen huomannutkaan. Sielllä oli tosi kivan näköstä ja sieltä ois kans saanut kaikennäköstä syömistä.

IMG_1803 (Medium)

IMG_1806 (Medium)

Tampereella on tosi paljon söpöjä kivijalkakauppoja ja kahviloita, kunhan vaan lähtee pääkaduilta vähän syrjemmäksi.

IMG_1798 (Medium)

IMG_1801 (Medium)

IMG_1852

IMG_1823

Lumen lisäksi illalla syttyneet pääkadun valot loivat aivan jouluista tunnelmaa kaupunkiin. Eihän siihen jouluun nyt kauheen kauaa enää ookaan... Tykkään tosi paljon joulusta, mutta musta on liikaa, kun kaupat alkaa oleen joulumeinigeissä jo lokakuun puolella. En yleensä vilkuilekaan jouluhyllyille liian aikasin, mutta noissa Tampereen ihanissa sisustuskaupoissa piti vähän kyllä pysähtyä kattelemaan joulukoristeita...

Tampereesta riittää juttua vielä lisääkin, mutta jatketaan sitä seuraavassa postauksessa!

4 kommenttia

  1. Smashing!
    But...old timers wilderness hint: Don´ t eat yellow snow! ;-D

    VastaaPoista
  2. Voi että miten toinen on niiiin turistina! Tosi hellyyttävää. Itse olisin vähintään samanlainen, jos en olisi lunta koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Mä sanoin sille kans samaa, mut en oo varma tajusko se mitä mä tarkotin... ;)

    VastaaPoista
  4. Joo, olihan se aika söpöä. Vaikee miettii mikä vois olla lunta vastaava asia itelle... Ehkä palmupuut ja turkoosi vesi? Kai sitä aika sekasin meni, kun semmosia näki ekan kerran.

    VastaaPoista