Torstaina olin ensin keikalla Silja Serenadella, jossa oli joulukauden avajaiset kanta-asiakkaille. Olin aluksi vähän huolissani jaksamisestani, kun kuitenkaan kunto ei ole sairastamisen jälkeen ihan huipussaan, mutta keikka menikin tosi hyvin! Lihakset ainakin oli päässyt kunnolla palautumaan muutaman päivän makoiluissa ja venyttely oli taas aika kivaa. Keikan jälkeen ihana Balilainen tuli hakeen mun esiintymiskamat ja mä jatkoin matkaa opettamaan. Ei ollut siis mikään lyhyt päivä, mutta hyvin mä selvisin.




Ensimmäisenä viikonloppuna, jonka vietin täällä, lähdin vähän kaupungille käveleskelemään ja ihmettelin, kuinka hiljainen keskusta oli. Oon ollut Hämeenlinnassa ennenkin muutaman kerran, enkä muistanut sitä aivan näin kuivahtaneena paikkana. Mutta pian autioitumiselle selvisikin syy... nimittäin uusi kauppakeskus Goodman. Siellähän ne kaikki ihmiset olivat! Ja kaikki kaupatkin, sillä tuntui, että monet keskustan kaupoista olivat lopettaneet ja siirtyneet sinne. Aika ikävää kyllä mun mielestä, jos pikkuliikkeet joutuvat lopettamaan, kun kaikki asiakkaat siirtyvät kauppakeskukseen. Tosin voihan olla, että keskustakin vielä virkoaa ja ihmiset ovat vielä vain Goodmanin uutuuden viehätyksen pauloissa (joka on avattu siis lokakuun lopussa). Tänään tilanne oli vielä ainakin samanlainen ja kaikki olivat tunkeutuneet jouluostoksille Goodmaniin.
Kävin tänään Goodmanissa, sillä yritin etsiä joulukalenteria itselleni, mutta en löytänyt mitään! Balilaisella on kotona jo suklainen Angry Bird -kalenteri odottamassa, mutta mä haluaisin ihan perinteisen kuvakalenterin. Pitää vielä huomenna käydä jostain metsästämässä...

Äsken mä tulin takasin hotellille ja söin vähän salaattia. Hetken voi vielä hengailla ja sitten pitää alkaa laittaa taas meikkiä illan esitystä varten.
Hauskaa lauantai-iltaa ja pikkujouluja, jos sellaisia olette tänä viikonloppuna viettämässä!
Ei kommentteja