Vauvan 1kk kuulumiset

Meidän vauva on tänään yhden kuukauden ikäinen ja ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia, kun en ole oikein kerennyt tänne blogin puolelle pahemmin viime aikoina kirjoitella. 

Valehtelisin, jos sanoisin, että meillä on ollut tosi ihanaa ja helppoa... Kerroinkin jo Pikku Myyn reagoineen todella raskaasti vauvan ensimmäisinä päivinä kotona, mutta se onneksi kestikin vain sen viikon verran ja seuraavalla viikolla Myy olikin jo aikalailla oma ihana itsensä. Viikko me siinä eleltiinkin jo oikein kivasti menevää vauva-arkea, mutta sitten sille vaitettavasti tuli loppu... 

Parin viikon ikäisenä vauva nimittäin alkoi itkeskelemään. Tai sanotaan suoraan, että huutamaan, sillä sitä se on ja erittäin kovaäänistä. Ensin huutoa tuli iltaisin 1-2 tunnin verran eikä siihen auttanut mikään. Siitä sitten pikku hiljaa huutoa alkoi tulemaan pitkin päivää ja nyt pari kertaa yölläkin. Välillä vauvan saa rauhoiteltua melko nopeasti, mutta välillä huutokohtaukset on niin rajuja, ettei niihin auta sylissä rauhoittelu, repussa kantaminen, tissi, ennakoiminen, ei mikään. Toistaiseksi ei tiedetä ollenkaan miksi vauva itkee. Varmaankin koliikki? Ehkä vatsavaivoja?

Pikku Myy on vauvan synnyttyä jättänyt olosuhteiden pakosta päivunet pois, sillä se ei osaa nukkua niitä muualla kuin rattaissa ja meidän rattaat ei mahdu tuplina hissiin, joten mun on yksin niiden kanssa aika vaikea lähteä ulos. Toisaalta Myy menee sitten jo seitsemältä nukkumaan ja nukahtaa aivan heti, joka on todella uskomatonta, kun sen nukuttaminen on ollut niin vaikeaa ja aikaavievää koko sen elämän ajan. Alussa mulla olikin siinä sitten kivasti omaa aikaa illasta, kun vauvakin oli mennyt nukkumaan. Mutta sitä iloa ei kauaa tosiaan kestänyt, kun nyt mulla yleensä menee pari kolme tuntia, että saan vauvan rauhoittumaan ja nukkumaan. Ja sanon mulla, sillä Rio tekee pääasiassa vain iltavuoroja ja tulee myöhään kotiin. Sitten kun vauva on nukahtanut, kerkeän just jotain syödä ja ehkä käydä suihkussa, jonka jälkeen pitääkin melkein mennä itsekin nukkumaan. Käytännössä on siis aivan hyvä asia, ettei Myy nuku enää päivällä, sillä en mitenkään pärjäisi, jos sekin vielä pyörisi jaloissa vauvan raivotessa ja se pitäisi saada siinä samalla nukutetuksi... 

Yöt on menneet ainakin toistaiseksi ihan hyvin. Vauva syö muutaman kerran, mutta se ei ole pahemmin häirinnyt, kun se siinä kainalossa nukkuu. Pari kertaa se on saanut nyt huutokohtauksen yölläkin, mutta toivotaan, ettei ne jatku... Myy herää yleensä seitsemän maissa, joka on vielä ihan inhimillinen aika mulle. 

Päivisin vauva nukkuu melko hyvin rattaissa tai kantorepussa, joten ollaan onneksi päästy liikkumaan Myyn kanssa ja yritetään tehdä silloin jotain kivoja juttuja. Ja on vauvakin yleensä aamupäivisin hyväntuulinen ja meillä on hyviä hetkiä sen kanssa. Myy tykkää nyt kovasti vauvasta ja antaa sille paljon pusuja ja haleja sekä kertoo sen olevan hänen paras ystävä. 

Onneksi hyviäkin hetkiä siis on ja niiden voimalla yritän jaksaa vauvan huutamista. Vähän kauhulla odotetaan mihin tää nyt kehittyy, sillä raskasta on ollut, vaikka huutamista on kestänyt vasta pari viikkoa. Vauvan huudon kuunteleminen on niin raastavaa, kun ei tiedä sattuuko toista vai mikä on ja mikään mitä itse yrittää tehdä ei tunnu helpottavan... Myyn kanssa kun melkein mihin vaan itkuun auttoi tissi, mutta tämän kanssa asia ei olekaan niin. Tavallaan jo toivotaan, että tää olis koliikkia, sillä sitten se luultavasti loppuis kolmen (tai kuuden) kuukauden iässä, mutta jos kyseessä onkin allergiat tms. vaivat, voi edessä olla vielä pitkät ja hankalat ajat...

Tämmöistä siis täällä. Tulipa kaamea valitusvirsi, mutta on meillä oikeasti paljon kivojakin hetkiä ja fiilistellään jo kovasti joulua!

Kivaa uutta viikkoa! 

P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove), jonne päivittelen meidän elämää vähän reaalimmassa ajassa!