Vuosi lähenee loppuaan ja on aika vähän kerrata mitä tänä vuonna oikein tapahtui. Vuoden isoin tapahtuma meidän perheessä oli tietysti vauvan odottaminen ja syntymä, mutta monta muutakin ihanaa juttua vuoteen mahtui. On muuten aika hassua ajatella, että vuoden alussa ei osattu kyllä yhtään arvata, että vuoden loppuun mennessä meillä on uusi perheen jäsen...
Vuoteen 2018 mahtui mm:
* Pikku Myyn sirkusteemaiset 2v. synttärit.
* Uusi aluevaltaus töissä, kun aloin pitämään aerial yoga -tunteja.
* Taaperon imetyksen lopettaminen.
* Viisi positiivista raskaustestiä, jotta uskottiin vauvan tosiaan olevan tulossa.
* Kaikkien aikojen paras palkinto, kun voitin Yes Ve gan:in Instagram kilpailussa melkein tonnin arvosta vegaanista ruokaa, raakakakkuja jne.!
* Uskomaton kuuma kesä täynnä kaikenlaista ihanaa tekemistä, joka tosin lopulta vähän alkoi jo mahan kanssa uuvuttamaan jopa tällaista auringonlasta...
* Retki ensimmäistä kertaa Puuhamaahan, joka oli niin hauska paikka, että sinne pitää ehdottomasti mennä uudestaankin!
* Ihana kesäinen perhematka pitkästä aikaa Tukholmaan.
* Risteily kuumaan Tallinnaan.
* Pikku Myyn kerhon aloittaminen.
* "Helpon" raskauden jälkeen "helppo" ja vähän yllättäen luomusti hoidettu synnytys.
* Suloisen sisarussuhteen alkamisen seuraamista.
Mutta kuten ei koskaan, ei tämäkään vuosi ole ollut pelkkää vaalenapunaista hattaraa... Vuoteen on mahtunut myös vähän ikävempiä asioita:
* Pettymys siitä, ettei päästykään muuttamaan uuteen kotiin ennen vauvan syntymää.
* Yllättävä tapahtuma, joka vaikutti perheemme taloudelliseen tilanteeseen ja aiheutti stressiä.
* Pikku Myyn solisluun murtuma pudotessaan yöllä meidän sängystä.
* Harmitus siitä, ettei päästy tänä vuonna Balille, vaikka se olikin raskauden vuoksi tehty päätös.
* Elämäni pisin aika treenaamatta...
* Pettymys siitä, että vauvalla on koliikki ja sen huutaminen vaikuttaa kaikkien elämänlaatuun.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli kuitenkin oikein onnistunut ja se päättyi suureen onneen perheen kasvaessa. On ihanaa katsella tuoreen sisaruussuhteen muodostumista ja nauttia vielä vähän täällä vauvakuplassa. Koliikki on hyväksytty ja ollaan opittu elämään sen kanssa. Ja jos tämä tosiaan on "vain" koliikkia, loppuu se kyllä sitten aikanaan.
Uudelta vuodelta toivon vauvan voinnin paranemista, perheen yhteistä aikaa sekä hyvää energiaa ja jaksamista kaikille. Haaveissa on matka Balille, mutta vielä ei tiedetä tuleeko se onnistumaan. Toivon myös, että pääsisin pian treenaamaan ja sitä kautta vielä jossain vaiheessa takaisin töihin. Uusi kotikin olisi jossain vaiheessa ihana saada...
Ihanaa vuoden vaihdetta kaikille ja onnea vuodelle 2019!
P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja Facebook!
Hieno vuosi teillä takana. Onnea vuodelle 2019! Toivottavasti pienet ja suuret toiveet toteutuvat ensi vuonna!
VastaaPoistaKiitos! :) Samoin myös sulle!
PoistaOotko kokeillu mitään mikä voisi aiheuttaa koliikkia?
VastaaPoistaAllergia, joku jumi jne?
Koliikkiahan on aina joku syy ��
Ei vaikuta allergialta, kun ei itke päivisin... Mutta olen nyt kuitenkin maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolta.
PoistaKoliikin syy voi olla myös vain se, että vauva ei ole vielä ihan valmis tähän maailmaan ja tarvitsee "raskauden neljännen kolmanneksen" kaivaten kohtumaista olotilaa. Tai sitten se voi olla suoliston kehittymättömyyttä ja itsesäätelyn hallitsemattomuutta ja nämä selviää vain ajan kanssa...