Sisällön tarjoaa Blogger.

Synnytyskertomus

Synnytyskertomus

Mä en ole Pikku Myystä jakanut synnytyskertomusta, sillä jotenkin se tuntui vähän liian henkilökohtaiselta, vaikka monessa mamma-blogissa kuuluukin asiaan. Enkä ole ollut mitenkään kovin innokas edes lukemaan muiden synnytyskertomuksia, sillä tuntuu, että enemmän liikkuu niitä huonoja kauhutarinoita kuin hyviä kokemuksia, eikä mun ainakaan raskaana tehnyt mieli lukea sellaisia... 

Mutta tämän toisen vauvan kanssa mulla oli niin hyvä synnytyskokemus, että ajattelin nyt kuitenkin jakaa sen. Ja samalla vähän vertailla Myyn synnytykseen, joten tulee sitäkin hiukan avattua... Jos synnytyskertomukset ei ylipäätään kiinnosta, voi tämän postauksen tietysti jättää lukematta, mutta tämä ei ole siis mikään erityisen tuskaisen inhottava teksti!

Ensin pieni kooste Myyn synnytyksestä melkein kolmen vuoden takaa: 

Synnytys alkoi rv 40+3 supistuksilla, jotka olivat erittäin kivuliaita ja kestivät kotona vuorokauden ajan, ennen kuin en enää kestänyt ja lähdettiin sairaalaan. Kotona kivunlievityksenä oli vain alaselän hieronta Rion toimesta ja kuuma suihku, josta ei ollut kyllä oikein mitään apua. Sairaalassa olin jo reilusti auki. Halusin olla mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä kivunlievytystä ja kokeilin ilokaasua, joka ei tuntunut yhtään miltään ja aqua rakkuloita, jotka olivat jotain niin kamalaa, etten suosittele niitä kenellekään. Lopulta en enää jaksanut ja pyysin epiduraalin, joka ei myöskään tuntunut yhtään miltään enkä saanut siitä mitään apua. Ennen ponnistusta sain vielä pudendaalipuudutuksen, joka auttoi kyllä niin ettei ponnistuminen oikeastaan sattunut, mutta ei mulla myöskään ollut mitään ponnistamisen tarvetta enkä oikein tuntenut mitä sieltä jalkojen välistä punkesin. Ponnistusvaihe oli kuitenkin aika lyhyt,  vauva saatiin syliin ja mä olin tyytyväinen, että se oli ohi eikä sitä tarvitsisi tehdä enää koskaan uudestaan (joo, niin mä silloin vielä ajattelin...heh). Jostain syystä vauvan tulon jälkeen mun jaloista meni täysin tunto enkä pystynyt ollenkaan seisomaan moneen tuntiin. Kukaan ei sanonut mistä se mahtoi johtua ja itse päättelin epuduraalin menneen väärin ja sen vieneen jaloista tunnon. 

Sitten tämä toinen vauva: 

Synnytys alkoi aivan samalla tavalla rv 40+5 supistuksilla yöllä, mutta ne olivat toooodella paljon lievempiä kuin ensimmäisellä kerralla. Kun Myyn kanssa en pystynyt edes makaamaan paikallaan heti ensimmäisistä supistuksista lähtien, vaan jokaisen aikana piti nousta pystyyn heilumaan, pystyin nyt torkahtamaan aina välissä ja supistuksista selvisin pitkään vain hengittelemällä. Supistukset tulivat koko ajan 7-20min välein ja pystyin viettämään melko normaalia päivää kotona. Jossain vaiheessa mun äiti tuli hakemaan Myyn hoitoon ja silloinkin oli vielä olo, että mahtaakohan synnytys olla oikeasti edes käynnissä, kun oli niin helppoa. Loppupäivä ja ilta me kateltiin Rion kanssa telkkaria, syötiin ja mä jopa vähän siivoilin, joka tuntui aivan hullulta, kun mitään vastaavaa ei todellakaan pystynyt tekemään ensimmäisellä kerralla! Supistukset aikoivat pikku hiljaa kovenemaan, mutta missään vaiheessa kotona ei tullut kovin tuskaista oloa. Mä olin vuokrannut itselleni Tens-laitteen, joka ohjaa selkään kiinnitettävien elektrodi-lätkien kautta kipua lievittävää sähkövirtaa vartaloon, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää ja edellisellä kerralla supistukset tuntuivat koko ajan juuri alaselässä. Nyt supistukset tuntuivat kuitenkin vatsan puolella ja ajattelin jo, etten edes ota koko Tensiä käyttöön. Jossain vaiheessa ajattelin kuitenkin kokeilla sitä ihan sen vuoksi, että osaan sitten käyttää sitä, jos kipu siirtyisikin selkään. Ja se tuntuikin jo auttavan, joten jätin laitteen päälle.

Samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla, noin vuorokauden päästä supistusten alkamisesta, ne alkoivat tulla niin tiheästi ja kivuliaina, että ajattelin, että parempi lähteä ainakin käymään Naistenklinikalla. Tultiin sairaalaan siis joskus kahdelta yöllä ja siellä oli aika samanlainen vastaanotto kuin Myynkin kanssa eli vähän sellainen, että ei sieltä vielä mitään vauvaa ole tulossa, mutta vilkaistaan nyt tilannetta. Olin kuitenkin 4cm auki ja päästiin käyrien jälkeen jo synnytyssaliin. Myyn kanssa mulla oli aivan kamalaa tuskaa pysyä makuulla käyrien ottamisen aikaa, sillä halusin olla koko ajan pystyssä. Nyt pystyin ihan hyvin makailemaan ja juttelmaan samalla Riolle ja mietinkin, että ai tämmöistäkin voi olla, jota usein näkee telkkarista, että siellä ne synnyttäjät vain makoilee ja naureskelee tms. Kätilö luki mun synnytystoivelistaa ja juteltiin vähän edellisestä kerrasta. Ja hän kertoikin mun jalkojen tunnottomuuden johtuneen siitä pudendaalipuudutuksesta, joka aiheuttaa sen, että koko p*rse on aivan tunnoton eikä siksi ponnistamisen tunnetta välttämättä huomaa eikä tiedä onko vääntämässä lasta vai p*skaa... Onneksi asia siis selvisi ja ajattelin, etten sitten haluakaan ottaa sitä enää uudestaan!

Synnytyskertomus
Synnytyssalissa olisi ollut ilmajoogakangaskin! Harmi, että huomasin sen vasta liian myöhään, enkä kerennyt sitä testailemaan...

Vajaan parin tunnin ajan sairaalassa pärjäsin vielä ihan hyvin Tensin avulla. Olin ajatellut ottaa sitten loppuvaiheessa kohdunkaulan puudutteen, sillä vähän pelkäsin ponnistamisen kipua. Kätilö kuitenkin ehdotti kalvojen puhkaisua, sillä lapsivesi ei ollut mennyt ja hän epäili vauvan syntyvän sitten melko pian. Hän jätti mut hetkeksi miettimään haluanko puudutteen vai puhkaisun, mutta melkein heti sen jälkeen hänet pitikin hälyyttää jo takaisin, kun supistukset olivat jo todella kipeitä ja mulle alkoi tulla ponnistamisen tarvetta. Kätilö tuli takaisin, kävin pedille ja sitten vedet menivätkin itsestään ja aloin ponnistaa. Ponnistaminen oli aivan erilaista kuin Myyn kanssa, sillä tunsin vauvan, ymmärsin mitä piti tehdä ja supistukset eivät tulleet niin nopeasti kuin silloin, jolloin en kerennyt suunnilleen edes henkeä vetää uuden jo tullessa. Nyt kerkesin aina välissä hetken hengittää, kerätä voimia ja kuunnella jopa kätilön ohjeita (joista yksi oli mm. älä huuda, vaan ponnista! Hehe...). 

Ja sitten kuuden minuutin ponnistamisen jälkeen vauva olikin jo sylissä! Mä olin erittäin yllättynyt ja ylpeäkin itsestäni, että tuosta vaan vedin luomuna koko synnytyksen, vaikken sitä mitenkään erityisesti ensimmäisen kerran perusteella suunnitellutkaan. Lopussa supistukset sattuivat ihan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla, mutta nyt en ollut niin väsynyt kipuun ja tunsin koko ajan, että vaikka kipu yltyy, tarkoittaa se myös sitä, että vauvan tulo samalla lähenee. Oli hyvä tunne, kun itsellä pysyi koko ajan kontrolli ja jotenkin oli luotto omaan kehoon, että kyllä se tän homman hoitaa. Ponnistaminenkaan ilman mitään puudutetta ei ollut yhtään niin paha kuin ajattelin. Pienen repeämän sain, johon laitettiin kaksi tikkiä, joiden laittaminen ei myöskään sattunut, kun ensin suihkutettiin jotain puuduttavaa suihketta. 

Synnytyskertomus

Synnytyskertomus

Synnytyskertomus

Synnytyksestä palautuminen tapahtui todella helposti. Pari päivää oli vähän sellainen olo, että kyllä sieltä jalkojen välistä jotain on puskettu ulos, mutta mitään erityisiä kipuja ei ollut ja kävely, istuminen sekä vessassa käynti sujui aivan normaalisti. Myyn kanssa sain myös yhden tikin, mutta pahemmalta se tuntui jälkikäteen kuin tällä kerralla.

Synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli ja olen todella kiitollinen, että koko helposti mennyt raskaus vielä päättyi noin "helppoon" synnytykseen. Meillä oli tosi ihana ja ammattitaitoinen kätilö ja kaikki toimi Naistenklinikalla oikein hyvin. Rio oli mahtava tuki ja turva, vaikka pääsikin nyt paljon helpommalla, kun ei joutunut hieromaan mua joka supistuksella. Ja superkiitos Tensille! Aivan mahtava laite, jota suosittelen lämmöllä! Oli ihana kokea luonnollinen synnytys, mutta en ole ihan varma olisinko ensimmäisellä kerralla siihen edes pystynyt, vaikka olisinkin käyttänyt Tensiä... 


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Ei kommentteja