Sisällön tarjoaa Blogger.

Äidin hankinnat vauvaa varten

Äidin hankinnat vauvaa varten

Kirjoitin vähän aikaa sitten meidän hankinnoista vauvaa varten ja nyt esittelyyn tulevat hankinnat itselleni, sillä kyllä se äitikin saattaa tarvita hieman tarvikkeita, kun vauva on syntynyt. 

Imetysvaatteet

Toiveissa on imettää tätä tulevaakin vauvaa ja sitä varten pitää vähän miettiä omiakin vaatetusasioita. Tällä hetkellä sitä tietysti jo haaveilee vain, että mahtuu taas muihinkin kuin mammavaatteisiin ja kaipaa omia vanhoja vaatteita, mutta imetys valitettavasti vähän rajoittaa pukeutumista (tai ei tietysti välttämättä, jos jotakin ei haittaa imettäessä esim. paljastella mahaansa)...  Pikku Myyn kanssa mä menin lähinnä spagettiolkaimisilla imetystopeilla, joiden päälle puin jonkin normipaidan ja nostin vain sitä imetyksen ajaksi. Ja sellaista komboa tulen varmaan käyttämään paljon tälläkin kertaa, mutta nyt kiinnostaisi kyllä kokeilla enemmän joitain "ihan oikeitakin" imetysvaatteita. Toistaiseksi en ole kuitenkaan vielä hankkinut muuta kuin noita toppeja, joista pari on Myyn ajoilta, pari kirppikseltä ja pari ihan uutena ostettu. Kaikki taitaa muuten olla H&M:ltä. Ja lisäksi säästöstä löytyi ihan perus imetysliivejäkin (joista ei nyt ole kuvaa, kun eivät olleet niin kuvauksellisia, heh). Näillä pääsee siis hyvin alkuun ja pitää katsella sitten lisäksi varmaan jotain hupparia, mekkoa tms. kunhan imetys on lähtenyt käyntiin. Imetysvaatteita on mun mielestä vähän turha hankkia etukäteen kovin paljoa ennen kuin tietää, että imetys edes onnistuu ja kuinka nopeasti mahdolliset raskauskilot alkavat putoamaan. 

imetysvaatteet

Liivinsuojukset

Myyn kanssa mulla ei ollut mitään maidon tulvimisongelmaa enkä edes muista kovin montaa kertaa käyttäneeni liivinsuojuksia, joten en ole niitäkään nyt etukäteen pahemmin hamstrannut. Kaksi paria kestoliivinsuojuksia löytyy ja ilmaisessa Libero-laukussa taisi tulla joku näyte kertakäyttöisistä. Hommataan sitten lisää, jos tulee tarvetta!

Äidin hankinnat vauvaa varten

Silikoninen rintapumppu

Kuten jo aiemmin mainitsin, Myyn kanssa maidon pumppaaminen oli mulle aika hankalaa, eikä Myy edes oikein huolinut pulloa, joten nyt koitan panostaa tähän asiaan vähän paremmin. Myyn kanssa mulla oli sellainen perus käsikäyttöinen Aventin pumppu, mutta nyt ajattelin testata tällaista Emman silikonista pumppua, jota voi käyttää myös maidonkerääjän tavoin toisessa rinnassa imettäessään toisesta. Toivotaan, että toimii! Ja jos ei toimi, pitää sitten hankkia jokin toisenlainen lisäksi. 

Äidin hankinnat vauvaa varten

Imetyskoru

Imetyskoru on sellainen asia, jonka ajattelin olevan aivan turha tuote ja jolla yritetään vain rahastaa hormoonihuuruisia äitejä, mutta mutta... sitten tulikin se vaihe, jolloin Myy alkoi imettäessä repimään samalla mun hiuksia, vaatteita, toista nänniä jne. ja päätin kokeilla sellaista. Ja sehän toimi loistavasti! Imettäessä pienet sormet saivat jotain näperrettävää ja koettiin Rion kanssa korut erittäin toimiviksi myös kantaessa, jolloin lapsi sai reppuun mukaan jonkin lelun, jota näprätä tai hampaita tehdessä vaikka vähän pureskella. Mun DIY imetyskorut -postaus on muuten koko ajan yksi suosimmista postauksista sen jälkeen kun olen siirtynyt Kaksplussalle! 

Tämän kuvassa näkyvän korun sain suomalaiselta pienyritykseltä nimeltä PikkuPastelli ja se on ihanasti nimetty Sylikoruksi, sillä eihän koru imetystä vaadi, vaan siitä on pienelle paljon iloa juuri sylittelyssä ja kantamisessakin. Mun kaverin lapsi muuten pienempänä usein köpötteli mun syliin istumaan ja imetyskorua näpräämään, jos sellaista käytin! Koru ei tietysti ole asia, jota aivan ensimmäisenä vauvan synnyttyä tarvitsisi, mutta ainakin tämä kyseinen koru on niin kaunis, että olen käyttänyt sitä jo nyt raskausaikanakin piristämään jokseenkin kyllästyttävää mammavaatevalikoimaani. 

Jos kyseiset korut kiinnostaa, voi niitä tilata PikkuPastelli silikonikorut -Facebooksivun kautta, josta löytyy paljon muutakin ihanaa valikoimaa.

imetyskoru

imetyskoru

Palautuminen

Myyn syntymän jälkeen mä käytin Belly Binder -wrapia, joka kiedotaan keskivartalon ympärille ja jonka pitäisi nopeuttaa vatsan palautumista ja sisäelinten liikkumista takaisin oikeille paikoilleen. Koin sen aika hyäksi ja onneksi se löytyikin vielä tallesta. En ihan tarkkaan muista kuinka pitkään sitä viimeksi käytin, mutta varmaan ainakin jälkitarkastukseen asti ennen kuin aloittelin treenaamaan. Wrap tukee hyvin keskivartaloa ja pitää asennon ryhdikkäänä, mutta pitää muistaa, ettei se tietenkään korvaa treeniä eikä sitä pitäisi pitää liian pitkään, jotta lihakset eivät totu siihen liikaa ja oma kehonhallinta jää laiskaksi. En itsekään nyt muista kaikkia ohjeistuksia ja pitääkin lukea tästä vähän uudestaan, mutta voin vaikka raportoida jossain vaiheessa miten wrap toimii tällä kerralla, jos tämä aihe kiinnostaa. 

Belly Binder

Nyt tuli muuten mieleen, että jotain lanoliinia tms. nännirasvaa voisi vielä käydä ostamassa valmiiksi...

Onhan sitä siis jotain itsellekin tullut hommattua, vaikka nyt mentaliteetti on enemmänkin se, että hankitaan asioita lisää sitten sitä mukaan kuin niitä tarvitsee. Ja lisäksi sairaalakassissa odottaa tietysti lakuja ja lakritsikuorrutteisia taateleita!  


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

2 kommenttia

  1. Näitä vauvaan valmistaumis postauksia on kyllä niin ihana lukea! Multa iso suositus boobin imetyspaidoille ja mekoille. Ihan tosi paljon kivempia käytössä,kuin nuo h&m:n,ainakin mulla! Ja torissa on niitä aika hyvät valikoimat! Ihan super kaunis tuo imetyskoru♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita Boobeja oonkin kans katsellut, mutta ei ole ollut aikaisemmin käytössä. Pitää ehkä siis testata! Ja eikö vaan, koru on mustakin tosi ihana! :)

      Poista