Mulla oli tänään synttärit ja täytin 33 vuotta! Jonkun nuoremman korvaan se saattaa kuulostaa aika hurjalta luvulta, mutta itselläni on nyt aika jees olo olla tämän ikäinen. Mulla oli ikäkriisi joskus 27-28 kieppeillä, joten se on kärsitty jo. Olin joskus nuorena ajatellut, että 28-vuotiaana olis varmaan hyvä aika tehdä lapsi, mutta siinä vaiheessa ei tullut sellainen kyllä kysymykseenkään. Silloin myös ahdisti se, kun tajusi, ettei sirkustaiteilijan työtä voi ehkä tehdä loputtomiin tai ainakin koko ajan tulee lisää uusia, nuorempia ja taitavampia artisteja. Sitten vähän myöhemmin kolmekymppisyys tietysti hieman kirpaisi, mutta nyt on ihan hyvä olla ja ikä tuntuu vain numeroilta. Tänä vuonna myös ensimmäisen kerran unohdin minkä ikäinen olen, kun kirjoitin johonkin olevani 33-vuotias, vaikka olin vasta 32... hah...
Mä en koskaan halunnut lapsia nuorena, vaan halusin keskittyä sirkukseen. Ja sitä myös sain tehdä. On ihanaa, että on saanut tehdä lapsuutensa unelmatöitä esiintyen ja opettaen sirkusta. Lapsen saannin jälkeen on kyllä hieman ollut olo, että pitäisiköhän nyt keksiä jotain uutta. Sirkus on kuitenkin niin osa mua, etten varmasti koskaan tule lopettamaan sitä kokonaan ja tulen ainakin treenaamaan sitä vaikka omaksi iloksi ja kuntoiluksi, jos en muuta. Olen muuten kerran muutama vuosi sitten (taisi olla juurikin tuon mainitsemani ikäkriisin aikaan) päättänyt jo lopettaa esiintymisen ja hakenut lentoemäntäkoulutukseen (kyllä!) ja päässyt sinne sisään. Lopulta kuitenkin päätin, ettei lentoemon hommat ehkä olekaan ihan mua varten ja yhtäkkiä sen jälkeen sainkin kaikkia mahtavia sirkustöitä. Parasta tuossa oli kuitenkin se, että tajusin, että voisin tehdä jotain ihan muutakin jos niin haluaisin. Olin aina pelännyt vieraiden kielten puhumista, mutta silti voitin itseni, puhuin haastatteluissa englannin lisäksi ruotsia (!!) ja minut olisi vielä otettu sisäänkin! Näin jälkikäteen tuntuu, että sain tuosta kokemuksesta lisää varmuutta omaan tekemiseen ja uskoa siihen, että pärjään. Ehkä se myös kuului osana siihen kriisin ja itsetutkiskelun vaiheeseen ja auttoi mua eteenpäin siihen missä nyt olen.
Joten, nuoremmat (mä kun voin puhua tällaisella vanhemman ja viisaamman kokeneella rintääänellä, hehe...)! Mä en olisi viisi vuotta sitten osannut sanoa mitä tänä päivänä teen työkseni tai että mulla on nyt mies ja lapsi. Joten ei se haittaa, jos säkään et vielä tiedä! Enkä mä tietysti osaa sanoa mitä tapahtuu seuraavankaan viiden vuoden päästä... Mutta kyllä ne asiat aina jotenkin järjestyy ja elämä asettuu raiteilleen, ainakin jossain vaiheessa.
No niin, tulipas avautumista. Tänään oli aika kiva päivä, vaikkei tapahtunutkaan mitään kovin ihmeellistä. Käytiin aamupäivällä Rion ja Pikku Myyn kanssa kakulla Fazerin kahvilassa, joka ei tosin ollut mitenkään erityisen rentouttavaa, kun Myy oli ihan villinä eikä malttanut olla yhtään paikallaan. Lähdettiinkin aika pian takaisin kotiin ja Myy kävi päiväunille ja Rio meni töihin. Iltapäivällä otettiin uusi kahvilayritys (sillä kyllähän nyt synttäripäivänä voi käydä kakulla kahteen kertaan!) äitin kanssa Mumin Kaffessa ja se reissu onnistuikin paljon paremmin. Ei oltu aikaisemmin käyty Mumin Kaffessa ja mun pitää varmaan kirjoittaa siitä vielä ihan erikseen, sillä se oli niin ihana paikka! Ilta meni normaalisti Myyn kanssa ja nukkumaan se meni vasta 22.30. Huh... Päivä ei siis poikennut pahemmin mun normi-arjesta, mutta ei se mitään, sillä viikonloppuna mua odottaa varmasti kiva reissu Tampereelle!
Ei kommentteja