Sisällön tarjoaa Blogger.

Miksi lopetin Curly Girl Methodin lähes vuoden jälkeen?

Miksi lopetin Curly Girl Methodin lähes vuoden jälkeen?

Curly Girl Method on ollut viime aikoina niin näkyvillä somessa, lehtijutuissa ja blogeissa, että on aika ihme, jos et ole ollenkaan kuullut siitä. Mä ajattelin kertoa oman kokemukseni metodista, sillä vaikken tätä ole tainnut blogissa mainitakaan, olin sillä lähes tulkoon vuoden verran. Ja nyt alkukesästä lopetin sen! 

Jos Curly Girl ei kuitenkaan ole tuttu juttu, niin lyhesti se on metodi hoitaa luonnonkiharia hiuksia. Siinä vältellään sulfaatteja, silikoneja ja vahvoja kuivattavia alkoholeja eikä käytetä shampoota tai harjata hiuksia.


Kokemukseni Curly Girl Methodista

Mä aloitin Curly Girl Methodin muistaakseni joskus viime loppukesästä/syksystä eli jo ennen kuin siitä tuli somehitti. Näin erään tutun laittaman kuvan aiheesta Facebookissa ja löysin sitä kautta methodin suomalaisen FB-ryhmän (josta saa muuten valtavasti tietoa aiheesta!). Aloitin kuitenkin aluksi noudattamaan ohjeita vähän sinne päin. En esim. aivan alussa tehnyt final washia, sillä ajattelin, etten tarvitse sitä, kun olin jo useamman vuoden käyttänyt vain luonnonkosmetiikkaa (ja jo jonkin aikaa vahingossa methodiin sopivia shampoota ja hoitoainetta) enkä käyttänyt muotoilutuotteita tai hiuslakkaa ja lämpökäsittelyäkin tein vain aivan silloin tällöin. Tuossa vaiheessa en myöskään vielä käyttänyt mitään geelejä, jotka vahvasti kuuluvat metodiin. 

En ihan tarkkaan edes muista millä tavalla tämä suurpiirteinen metodiin siirtyminen vaikutti hiuksiini... Mullahan on siitä hieman erilainen tilanne kuin monella muulla metodiin siirtyneellä, että mulla ei ollut mitään salakiharoita, jotka yllättäen ilmestyivät suoriin hiuksiin, vaan mä todellakin tiesin omaavani luonnonkiharat. Ja tiesin myös miten kiharat olivat parhaimmillaan. Opin jo joskus aikaa sitten, että parhaat kiharat mulle tulee, kun nousen uimasta enkä sen jälkeen koske hiuksiin ollenkaan. Eli juurikin tämä metodiin liittyvä seikka, ettei hiuksia harjata ja siten rikota kiharoita. Ja tämän tajuttuani teinkin usein niin, että suihkun jälkeen harjasin kyllä hiukset selväksi, mutta kastelin ne sen jälkeen uudelleen aivan vettä valuviksi ja jätin ne kuivumaan vapaasti. Ja näihin kiharoihin olin useimmiten aika tyytyväinenkin. Olin myös pitkään jo ennen metodin aloittamista päässyt rytmiin, jossa pesin hiukset vain noin 2 kertaa viikossa, joten tämäkään ei ollut mitenkään mullistava muutos mulle. 

Tämän vuoden alussa aloitin kuitenkin Curly Girl Methodin aivan oikeaoppisesti alusta final washilla ja aloin käyttämään itse keittelemääni pellavansiemengeeliä. Metodi ei ollut musta mitenkään kovin vaivalloinen, sillä vaikka aikaa suihkussa meni kauemmin kuin ennen, ei sitä rutiinia tarvinnut tehdä kovin usein. Vaikka tietysti näin pienten lasten äitinä harvoin saan olla rauhassa suihkussa eikä hoitoaineen hieromista viitsi viittä minuuttia tehdä, jos joku jo itkee samalla oven takana... Enkä itse asiassa kyllä tehnyt sitä varmaan koskaan viittä minuuttia, sillä sehän on todella pitkä aika ja siinä jo kädetkin väsyy! Mutta toisaalta aamut oli ehkä vähän nopeampia, kun hiuksia ei tarvinnut edes harjata. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin kiharoihin aika tyytyväinen ja uskoin methodiin. Hiukset myös tuntuivat paksummilta kuin ennen ja aika hyvä kuntoisilta. 

Miksi lopetin Curly Girl Methodin lähes vuoden jälkeen?
 Hiukset metodin aikana, jollaiset ne oli suurimma osan aikaa. 

Miksi lopetin Curly Girl Methodin lähes vuoden jälkeen?
Hiukset metodin aikana, vähän jo ulkona levähtäneinä...

Miksi lopetin Curly Girl Methodin lähes vuoden jälkeen?
Hiukset metodin aikana, jollaisiksi ne meni helposti päivän mittaan ulkona...

Mutta miksi sitten lopetin metodin? 

Suurin syy Curly Girl Methodin lopettamiselle oli se, että vaikka kiharat oli vasta pestyinä ja laitettuina oikein kivat, menivät ne todella nopeasti suttuisen näköisiksi. Siis niin, että kun aamulla lähdin ulos, ne oli kivat, mutta kun hetken päästä tulin takaisin, oli ne jo aivan pörröiset. Joten yksinkertaisesti vain kyllästyin niiden epäsiisteyteen. Näin kotiäitinä mun habitus on muutenkin usein vähän epäsiisti, niin en halunnut hiustenkin vielä lisäävän sotkuista vaikutelmaa. Usein sitten laitoin suttaantuneet kiharat vain kiinni eikä ne sen jälkeen ainakaan paremmiksi muuttuneet.

Mä kuitenkin annoin metodille mielestäni ihan reilusti aikaa ja kokeilin erilaisia tuotteita, mutta en usko, että mun hiukset olis radikaalisti tuosta enää muuttuneet, vaikka olisin metodia jatkanut. Epäsiistit kiharat eivät olleet mun mielestä sen vaivan arvoiset, sillä sellaiset saan itselleni aikaiseksi ilmankin metodia. 

Mun oli itse asiassa aika vaikea löytää edes hyviä kuvia tätä postausta varten, sillä kun selasin puhelimen kuvia, oli mulla lähes aina hiukset kiinni. Ja tiedän tämän johtuneen juurikin siitä, etten halunnut pitää pörrööntyneitä kiharoita auki... 

Ongelma olisi voinut korjaantua alkamalla hifistelemään selvittämällä hiusten huokoisuustasoa, proteiinin tarvetta jne, mutta sellaiseen mulla ei vain vauva-arjessa ollut aikaa ja energiaa...

Mun hiuksethan eivät myöskään ole aivan luonnollisessa olotilassa, sillä olen metodia toteuttaessa ollut raskaana ja sen jälkeen imettänyt ja mulla on vähän olo, että mun hiukset käyttäytyy tällä hetkellä vähän eri tavoin kuin ennen raskautta. Esim. metodin lopetettua suoristin hiukset piiiiitkästä aikaa ja ajattelin vielä kääntää niitä hieman raudalla latvoista, joka on ennen tapahtunut luonnonkiharuuden vuoksi lähes raudan hipaisulla, mutta nyt en saanutkaan niitä käännettyä lähes ollenkaan... 

Siispä lopetin metodin kesäkuussa kun me oltiin lähdössä risteilylle ja halusin hiusten pysyvän siisteinä pidempään kuin laivalle saapumiseen saakka. Ja vitsit olikin outoa harjata hiuksia (muualla kuin suihkussa)  lähes ensimmäisen kerran lähemmäs vuoteen. Lisäksi hiukset olivatkin yhtäkkiä todella pitkät! En ollut siis leikauttanut niitä metodin aikana. Enkä muuten pitkään aikaan ennen sitäkään... en ehkä edes kehtaa kertoa milloin niitä on viimeksi leikattu! Tai no, mitäs sitä salailemaan... mun hiukset on leikattu viimeksi yli neljä vuotta sitten!! Heh... 

Miksi lopetin Curly Girl Methodin lähes vuoden jälkeen?
Hiukset pitkästä aikaa suoristettuna. Kyllähän noille latvoille olis jo aika tehdä jotain...!

Miten aion jatkaa? 

Metodin lopettamisen jälkeen mä olen jatkanut metodiin sopivien shampoon ja hoitoaineen käyttöä, mutta muuten jättänyt sen kokonaan. Aluksi innostuin vähän hiusten suoristamisesta, kun en ollut sitä aikoihin tehnyt. En käytä muuten mitään muotoilutuotteita, mutta jos föönaan hiuksia, laitan niihin kyllä lämpösuojaa (se on muuten mun ainut kosmetiikkatuote, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa). Nykyään hiukset on lähinnä kiinni, sillä ei ne aivan itsestään kivalta näytä, ellei kiharoita mitenkään boostaa tai sitten selkeästi suorista. 

Ensimmäisessä kuvassa on muuten mun hiukset sellaisena kuin ne ovat melko luonnollisesti, kun en tee niille mitään. Loppujen lopuksi ei edes niin kovin paljon eroa siihen millaiset ne oli metodin aikana... 

Ajattelin kuitenkin imetyksen loputtua kokeilla methodia vielä uudestaan, jotta näen oliko hormonitoiminnalla jotain vaikutusta siihen. Ja ehkä vähän myöhemmin mulla on myös enemmän aikaa ja jaksamista selvitellä niitä juuri omien hiusten tarpeita. 


Löytyykö täältä joku muu, joka on raskaana tai imettäessä toteuttanut Curly Girl Methodia? Onko kihartumisella ollut jotain eroavaisuutta "normaaliin" tilanteeseen verrattuna?


P.S. Ota seurantaan myös blogin Facebook (joka vielä edelleenkin löytyy nimellä Eat Hoop Love, kun Facebook ei anna lupaa vaihtaa sitä...) sekä Instagram (@ferdanifamily)!

4 kommenttia

  1. Mä aloitin myös curly girl methodin keväällä imetyksen aikana, ja olen huomannut samat ongelmat kuin sinäkin. Hiukset ei vaan pysy nätteinä koko päivää, eikä ilman freesausta näytä hyvältä edes toisena päivänä. Metodiin sopivat aineet jätän kyllä käyttöön, mutta en tiedä jaksanko geelin kanssa enää lotrata. Vielä en ole virallisesti lopettanut mutta katsotaan.

    VastaaPoista
  2. eihän vanhemmalle naiselle sovi noin pitkä tukka, koskaan.

    VastaaPoista
  3. mie aloitin toukokuussa tosin ihan vaan että tein finalwashin ja vaihdoin tuotteet metodiin sopiviksi. En mie edes tiedä onko mulla kiharaa vai ei, mutta käytän samoja aineita mun tytön kanssa jolla on kiharat :D Tällä hetkellä mulla ei ole oikein aikaa puristella ja rutistella hiuksia ja geeliä en ole kokeillut vielä koskaan, mutta harjaamisen olen karsinut, niin etten kuivana harjaisi ellei ole aivan pakko ja nyt talvea kohti on pakko, muuten mulla on sellainen takku möykky joka ei aukea ilman saksia.:D kyllä mun hiukset aika hyvin pitävät kiharan muotonsa joka tulee kun pistää märkänä nutturalle, ja mun siskoille tuli kiharat esiin joten toivon että sitten joskus kun mulla on aikaa niin mullekin löytyy joku kihara :D

    VastaaPoista