Onko elämä kahden lapsen kanssa sellaista kuin kuvittelin?

Moikka taas!

Mun bloggaamaan palaaminen on ollut nyt kovin kivikkoista, sillä kuten kerroin, tuli mulle tietokoneen kanssa vähän ongelmia. Ne sain onneksi vihdoin selätettyä, mutta jonkin ajan päästä kone meni uudestaan aivan sekaisin enkä saanut sitä enää mitenkään auki! Onneksi olin kerennyt ensimmäisellä kerralla siirtää kaikki kuvat ja muut tärkeät tiedostot ulkoiselle kovalevylle, niin siitä ei koitunut mitään katastrofia. Päätin, ettei konetta kannata enää edes yrittää korjata, sillä olihan sillä jo sen verran ikää ja muutenkin kaikenlaista kremppaa... Joten, niinpä viime viikolla meille saapuikin uusi kone Macbook Pro! Ja onhan tää aivan rautaa! Mutta Windows-käyttäjänä mä oon vielä vähän sormi suussa ja yritän opetella käyttämään Macia. Edelleenkään en osaa esim. nimetä kuvia, mutta päätin nyt kuitenkin jo julkiasta tän postauksen, kun on ollut niin pitkään hiljaiseloa!

Eli siispä postauksen pariin, jossa mietin näin 10 kuukauden kokemuksella onko elämä ollut kahden lapsen kanssa sellaista kuin etukäteen odotin ja onko ne asiat toteutuneet, joita vähän ennakkoon pelkäsin.

Ennakkoajatukset elämästä kahden lapsen kanssa

Ennen Lunan syntymää mä tietysti ymmärsin, että kahden lapsen kanssa mun omaa-aikaa jää paljon vähemmän. Alexa nukkui vielä Lunan syntyessä hyvät päiväunet, joten ajattelin, että edes joskus lapset tulisivat nukkumaan päiväunia yhtäaikaa ja äiti saisi juoda hetken teetä ihan rauhassa.  Tai vaihtoehtoisesti kuvittelin käyväni vaunulenkeillä molempien lasten kanssa tuplarattailla, sillä Alexa nukkui päiväunet vain rattaissa. Suunnittelin myös käyväni treenaamassa niin, että edes toinen lapsi nukkuisi ja toinen viihtyisi sen aikaa jotenkin treenisalilla. 

Mua huolestutti vähän myös miten keksin Alexalle tekemistä pitkään kestäviin imetyshetkiin, jottei hän hyppisi seinille sillä välillä kun mä olisin vauvassa kiinni. Harkittiin oikeasti jopa tabletin hankkimista meille, jotta hänet voisi laittaa katsomaan/pelaamaan välillä sitä, jos en muuten pärjäsi. 

Pelkäsin myös sitä, etten enää koskaan pääse lähtemään vaikka kaupungille tai kauppakeskukseen yksin lasten kanssa, sillä varmasti toinen vain huutaisi sillä aikaa kun toinen juoksee karkuun... 

Mutta miten nämä asiat todellisuudessa sitten menivät?

Alexa nukkuisi varmaan vieläkin päiväunia, jos hänen olisi annettu, mutta meidän oli pakko lopettaa ne heti Lunan syntymän jälkeen olosuhteiden pakosta. Ensinnäkin, Alexa oli tottunut nukkumaan vain rattaissa (ja tarvitsi 15-30min kävelyä ennen kuin nukahti), muttta meidän rattaat ei tuplina mahtuneetkaan meidän hissiin! En päässyt tuplarattailla lähtemään yksikseni ulos ja Rio lähti tietysti aina juuri silloin töihin, kun Alexa olisi mennyt unille. Ja toiseksi Lunan koliikin alkaessa mun oli pakko saada Alexa ajoissa nukkumaan ennen pahimman huudon alkamista. Ilman päiväunia Alexa nukahtaa nopeasti jo seitsemältä, jolloin Luna aloittikin sitten muutaman tunnin huutokonsertin. En tiedä miten olisin selvinnyt, jos Alexa olisi samalla ollut vielä hereillä... Joten se niistä vaunulenkeistä ja päiväkahveista.

Treenaamaan lähteminen lasten kanssa on myös ollut niin haastavaa, etten ole sitä montaa kertaa edes tehnyt. Jonkin kerran ollaan joo lähdetty ja Luna on jopa nukahtanut, mutta kun ne sen unet kestää 20-40min, kerkeää se heräämään suunnilleen jo siinä vaiheessa kun päästään perille. Ja kahden hereillä olevan lapsen kanssa omasta treenistä ei kyllä tule paljon mitään. Itseä alkaa vain   ärsyttämään, kun mitään ei saa aikaiseksi, niin parempi olla melkein menemättä.

Imetyshetkistä puolestaan ei ole tarvinnut olla kovin huolissaan, sillä Luna on aika erilainen rinnalla viihtyjä kuin Alexa. Alexa saattoi roikkua tississä vaikka kuinka kauan eikä sillä oikeastaan koskaan tullut sellaista itkua, johon tissi ei olisi auttanut. Lunan kanssa taas ei ikinä tullut mitään imetysmaratoneja ja vaikka hän olisi ollut ainut lapsi, ei hänen kanssa olisi tullut mieleenkään vaikka katsoa telkkaria samalla kun imettää. Luna syö kun on nälkä ja se kestää ehkä muutaman minuutin. Eikä siinä ajassa Alexa kerkeä vielä tylsistymään, joten tablettiakaan ei ole ostettu. Ainoastaan silloin kun nukutan Lunaa, täytyy Alexan odotella vähän pidempään, mutta yleensä laitan hänet puuhailemaan toiseen huoneeseen jotain itsekseen kuten muovailemaan, tekemään Hama-helmiä, magneettipelejä tms. siksi aikaa ja se on toiminut ihan kohtalaisen hyvin.

Kaupungille mä harvoin lähden yksin tyttöjen kanssa, mutta kyllä sekin onnistuu, jos niin haluan. Välillä käydään Itiksessä tai Redissä, sillä niihin on lyhyempi matka ja aika usein ne reissut meneekin aika kivasti. Luna ei viihdy kovin pitkiä aikoja rattaissa, mutta sitten kannan sitä repussa. Nää kauppareissut on kuitenkin lähinnä sellaisia, että jonkun yhden tai kaksi asiaa voi käydä toimittamassa, mutta mitään vaatekauppojen kiertelyä on turha näiden kanssa suunnitella. Joten liikkumaan ollaan kuitenkin päästy ihan yllättävän hyvin, sillä vähän mulla oli pelko, että poistutaanko koskaan enää lähikauppaa ja puistoa kauemmas...

Kaiken kaikkiaan elämä kahden lapsen kanssa on ollut aika paljon raskaampaa kuin ajattelin. Oma aika on erittäin minimaalista, mutta toisaalta pääsen lähtemään ja menemään lasten kanssa paikkoihin  helpommin mitä odotin. Väsymys on välillä valtava, mutta toisaalta siihen on myös jollain lailla jo tottunut, kun ei ole kohta neljään vuoteen nukkunut kokonaisia öitä. Tai ainakin itselle se ensimmäinen vauvavuosi ja heräilyt oli shokki, mutta nyt en edes osaa sanoa kuinka monta kertaa Luna syö yön aikana, kun se siinä vieressä nukkuu.

Samalla elämä kahden lapsen kanssa on ollut aivan ihanaa ja sisarussuhteen muodostumista on ollut upea seurata. On ollut myös yllätävää kuinka nopeasti ollaan päästy jo vaiheeseen, jossa tytöt viihtyy hetkiä keskenään ja nauraa omille jutuille ja leikeille.

Päivääkään en tästä vaihtaisi pois (no, ehkä muutaman ennen kuutta alkaneen aamun kyllä...) ja näin toisen lapsen kanssa sitä ymmärtää aivan eri tavoin sen kuinka nopeasti aika oikeasti menee ja luultavasti nopeammin kuin huomaankaan, mulla on taas aikaa tehdä omiakin juttuja ja lapsetkin haluaa tehdä muuta kuin olla vaan äitin kanssa.

Minkälaisia enakko-odotuksia muilla on ollut ennen toisen lapsen saamista? Ja onko elämä ollut sitten sellaista kuin ajatteli?


Nyt kun nää tekniset vastoinkäymiset on selätetty, on pyrkimyksenä palata taas vähän aktiivisempaan bloggaamiseen, joten kuullaan taas!


P.S. Ota seurantaan myös blogin Facebook (joka vielä edelleenkin löytyy nimellä Eat Hoop Love, kun Facebook ei anna lupaa vaihtaa sitä...) sekä Instagram (@ferdanifamily)!