Sisällön tarjoaa Blogger.

Ystävät

ystävänpäivä

Vaikka edellinen vuosi on tullut vietettyä aikamoisessa vauvakuplassa ja kavereita ei ole tullut nähtyä niin paljoa kuin olisi halunnut, eivät ystävät ole kuitenkaan unohtuneet. Aidot ystävät ovatkin siitä ihania, etteivät ne unohdu, vaikka toisinaan kuluisi pidempikin aika näkemättä. Äitielämä on välillä kovin raskasta ja äitikaverit ovat kultaakin tärkeämpiä vertaistuen antajia. Mutta aivan yhtä tärkeitä ovat myös lapsettomat ystävät ja välillä onkin aivan parasta nähdä heitä ja jutella jostain aivan muusta kuin lapsista. 

Ystävät on niitä, joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se on jäänyt, vaikka edellisestä tapaamisesta olisi kulunut yli vuosi. Ystävien tapaaminen tekee arjesta juhlaa ja ystävien kanssa voi vouhkata jostain hassuista asioista kuten Hansonista, terveysruoista tai lastenvaatteista. Ystävien kanssa voi lähteä reissuun ja muuttaa koko elämän. Ystäviltä voi oppia käytännön taitoja kuten ruoan laittoa, sivistynyttä alkoholin käyttöä sekä lapsen hoitamista. Ja kun ystävä kertoo paistavansa joulutorttuja puolessa välissä helmikuuta, voi itsekin hyvällä omalla tunnolla syödä kaapista joulusuklaat. Ystävien kanssa on kiva treenata ja vaikka välillä se voi mennä enemmänkin jutteluksi, on se sen arvoista. Ystävä polkee sua pyörantarakalla ja tuo lihapiirakoita Haminasta asti. Ystävien tapaaminen on aina hyvä syy pitää taukoa herkkulakosta ja ystävän kanssa jaettu kakku maistuu paljon paremmalta kuin yksin syöty.

Ystävät, niin vanhat kuin uudemmatkin, olette tärkeitä! Aina. <3 

Meillä oli ajatus mennä tänään Rion kanssa leffaan ja viettää treffi-iltaa kahdestaan, kun viime kerrasta onkin vierehtänyt taas puoli vuotta. Nyt vaan ei oikein mitään leffa tunnu erityisen kiinnostavalta ja mä oon niin poikki, että saattaisin ehkä nukahtaa sinne leffaan. Toisaalta parin tunnin unetkin kenenkään keskeyttämättä leffateatterin penkissä vois olla aika jees... Pikku Myy on ollut (varmaan 1-v. rokotusten takia) ihan kiukkunen eikä sitä saa enää mitenkään nukkumaan. Tavallaan olis siis ihana päästä vähän pois täältä kotoota, mutta toisaalta tekis mieli vaan mennä peiton alle itkemään... Mutta katotaan nyt mitä illalla tapahtuu.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Ei kommentteja