En suinkaan ole unohtanut SUURTA AASIA-POSTAUSTA, vaikka välissä onkin tullut kirjoiteltua jonkin verran muita juttuja. Nyt jatketaan kuitenkin taas Aasia seikkailuja! Edellisissä osissa (ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides) on käyty läpi Thaimaata ja Spark Circus projektia sekä Cambodzaa ja Phare Ponleu Selpak -sirkuskoulua. Näiden jälkeen työprojektit oli siis ohi ja päästiin Petran kanssa vähän lomailunkin makuun. Cambodzasta jatkettiin siis matkaa Laosiin...
Vaikka molemmat sirkusprojektit olivat olleet ihania, oli mahtava vapauden tunne lähtä Battambangista ja suunnata aivan minne mieli teki. Seuraavaksi matkakohteeksi oltiin päätetty Laos. Matkattiin aamulla bussilla Thaimaan ja Cambodzan rajalle, josta matkustettiin Thaimaan puolella Laosin rajalle. Matka ei sujunut aivan helposti, sillä heti Thaimaan puolelle saavuttua jouduttiin odottamaan seuraavaa bussia tuntikausia bussiasemalla. Siellä joku mummeli tuli myymään hedelmiä ja koska meillä oli vähänlaisesti eväitä, valitsin siitä jonkin rusehtavan hedelman, jota en ihan tunnistanut. Mummo katto mua vähän ihmeissään ja antoi hedelmän melkein ilmaiseksi ja luikki nopeesti pois. Eikä ihme, sillä se oli ihan kauhean makuista! Hedelmä oli aivan mädäntynyt enkä vieläkään oo ihan varma mikä se edes oli. Voitin sillä sitten kirkkaasti Petran ja mun kilpailun siitä, kuka syö reissun huonoimman hedelmän... Vaikka Aasia on ihania hedelmiä pullollaan, ei kylmäsäilytys oo aina ihan onnistunut.
Pitkästyttävän odottelun jälkeen päästiin vihdoin bussiin ja jatkamaan matkaa. Oltiin menossa Nakhon Ratchasimaan, josta matkaa jatkettaisiin yöjunalla lähelle Laosin rajaa. Saavuttiin juna-asemalle illalla ja juostiin 7Eleveniin ostamaan jotain evästä ennen junan tuloa. Ei tosin olisi tarvinnut juosta, sillä asemalla odoteltiin taas muutama tunteroinen... Odotteluun oltiin tietysti Aasiassa jo totuttu, sillä julkiset kulkuvälineet harvoin olivat ajoissa, mutta yö Nakhon Ratchasiman asemalla oli kyllä aika hajottava. Joka kerta kun juna saapui asemalle, katsottiin toiveikkaana asemahenkilökuntaa, että oisko tää nyt meidän juna, mutta turhaan... Oltiin aivan poikki, kun juna vihdoin keskellä yötä saapui asemalle ja päästiin kyytiin toivoen, että pian oltaisiin unten mailla. Tässä vaiheessa tajuttiin, ettei tämä olisi ollut oikea paikka säästää, sillä oltiin jostain syystä otettu halvimmat junaliput mitä löytyy! Sehän tarkoitti sitä, ettei junassa ollut ollenkaan makuuvaunuja vain pelkät kovat puupenkit. Just. Kiva. Löydettiin jostain vastakkaiset vapaat penkit ja nostettiin rinkat viereen penkille ja uuvahdettiin nukkumaan niihin nojaten. Yö oli kyllä koko reissun pahin ja välillä aina vaan toinen unisena uikutti, että vaihdetaanko välillä paikkoja, kun niska on aivan jumissa. Sitten kömmittiin vaihteeksi toisen rinkan päälle jumittamaan toista puolta niskasta. Näin tehtiin muutaman kerran yön aikana ja vihdoin jossain vaiheessa aamukin alkoi sarastaa. Thaimaassa on siis mahdollista matkustaa aivan todella halvalla (en muista mitä liput maksoivat, mutta ehkä pari euroa...), mutta se ei ehkä ole kuitenkaan sen arvoista, sillä kalliimmatkaan liput eivät mitään maltaita maksa. Ei siis ollut yllätys, ettei nähty ketään muita länsimaaiaisia tuossa junassa...
Aamulla vihdoin tuo tuskien matka oli ohi ja päästiin kävelemään Laosin raja-asemalle. Petran silloinen poikaystävä oli siellä meitä vastassa, sillä hän tuli kolmen viikon lomalle meidän mukaan. Väsyneenä ei oikein muuhun kyetty, kun taistelemaan itsemme pääkaupunki Vientianeen ja etsimään jonkun majapaikan, jonne päästä vähän lepäämään.
Vientiane
Oltiin Vientianessa pari päivää ja kun oltiin taas elävien kirjoissa, tutustuttiin vähän kaupunkiinkin. Kaupunki on aika pieni ja kaiken kerkesi nähdä kyllä parissa päivässä. Kohteena ei Vientiane ei ole mikään kovin erikoinen, mutta ihan kiva oli kävellä ympäriinsä ja istuskella mukavissa ravintoloissa.
Vang Vieng
Vientianesta jatketttiin matkaa keskemmälle Laosia Vang Viengiin. Tiedettiin toki millaisesta paikasta oli kyse, mutta järkytys oli silti melkoinen, kun sinne saavuttiin... Vang Vieng on siis nuorten turistien suosima bailuparatiisi, jossa on mahdollista harrastaa tubeilua eli kaljakelluntaa uimarenkailla pitkin Mekongjokea lilluen ja välillä baareihin pysähdellen. Homma ei oo ihan fiksuimmasta päästä ja monia turisteja on joessa kuollutkin hukkuen tai hypäten pää edellä kivikoihin. Osattiin siis odottaa kännisiä teinejä, mutta yllätyksenä tuli se, että lähes kaikissa ravintoloissa oli telkkarit, joissa pyöri Frendit, Simpsonit tms. ja ne olivat täynnä vetelehtiviä nuoria niitä tuijottamassa. On vaikea ymmärtää miksi joku haluaa matkustaa kauas eksoottiseen maahan tuijottamaan telkkaria, josta tulee samoja ohjelmia, joita voisi katsoa kotonakin. Voisin ehkä käsittää, jos pitkään matkanneet reppureissaajat haluaisivat pitää pienen "breikin" matkasta ja pysähtyä hetkeksi relaamaan Vang Viengiin, mutta kun kuuli, että monet nuoret jumahtavat sinne pitkäksi aikaa, ei ymmärrykseni enää riitä... Helppoahan se toki on, ruoka ja juoma on halpaa, pyykit pestään ja lakanat vaihdetaan pikkurahalla. Ja sitten voi kutsua itseään niin trevelleliksi. Huh.
No, jokaisella turistirysällä on tietenkin syynsä miksi siitä on suosittu paikka syntynyt. Vang Viengissä on kaunis luonto ja mahtavat vuoristoiset maisemat. Niinpä päätettiin antaa sille mahdollisuus ja jäädä pariksi päiväksi, eikä jatkaa suoraan matkaa jonnekin muualle, kuten aluksi teki mieli.
Käytiin seikkailemassa läheisellä kalliolla ja kiivettiin pienelle vuorennyppylällekin. Mä en oo pahemmin mitään trekkailua saatikka kiipeilyä harrastanut ja saatoin olla ehkä retkellä seuralaisiani hieman hidastava tekijä... Mutta vaikka meidän valloittama "vuori" ei mikään iso todellakaan ollutkaan, oli se mulle ihan suuri saavutus ja oli kyllä aika siisti fiilis päästä hikisen kiipeämisen jälkeen sinne huipulle! Vang Vienig alueella on kuulemma hyviä kiipeilypaikkoja ja muitakin aktiviteettimahdollisuuksia ja retkiä tarjolla. Meille riitti kuitenkin tämä pieni omatoiminen seikkailu.
Meikän uutuuttaan hohtavat lähestymiskengät (juu, en tosiaan tiennyt, että niillä oli tollanen hieno nimikin, kun ostin ne...) alko vaan hiertämään niin hullun paljon, että mun piti lähtä ennen muuta seuruetta takaisin hotlalle. Matkalla jouduin jotenkin kummallisesti lehmien saartamaksi ja koin hieman kuumottavia hetkiä, vaikka tietysti suuri eläinten ystävä olenkin... Taisin mennä niiden lehmien aluelle, kun yritin oikaista suorinta tietä takaisin ja ne jotenkin alkoi piirittämään mua. Yritä siinä sitten hiertävillä kengillä kipittää karkuun! Hengissä kuitenkin selvisin, mutta hiertävistä kengistä koitui kyllä harmia vielä myöhemminkin.
Mä olisin melkein kyllä halunnut mennä sillä uimarenkaalla kellumaan, kun kerran siellä kerran oltiin, mutta mun seuralaiset ei siitä yhtään innostunut, niin jätin sitten väliin, kun en viittinyt yksinkään sinne lähtä. En tosin kovin paljon pettynyt ja ehkä oli parempikin, että tubeilu jäi väliin. Onpa edes kohtalaisen kivoja muistoja nyt siitä paikasta. Pari päivää Vang Viengissä vietettiin siis trekkaillen, syöden, netissä roikkuen ja treenaten partsilla. Sitten oli aika jatkaa matkaa.
Vedettiin aika usein Petran kanssa pienet aamutreenit hotellien auloissa/parvekkeilla/mistä nyt tilaa milloinkin löytyi.
Luan Prabang
Vang Viengistä jatkettiin matkaa vielä pohjoisemmaksi Luan Prabangin kaupunkiin. En oikein ollut ottanut selvää minne oltiin menossa, joten mulla ei ollut mitään odotuksia kyseisestä paikasta, mutta se osoittautuikin aivan ihanaksi ja vei kyllä mun sydämen täysin! Sympaattinen pikkupaupunki, jossa on yli kolmekymmentä temppeliä ja paljon munkkeja, joita näkyy myös katukuvassa. Ympärillä on kaunista luontoa ja yleisesti ottaen ilmapiiri on mukava. Tutustuttiin kaupunkiin vuokraamalla pyörät ja ajelemalla ympäriinsä. Kiivettiin myös korkeimpaan temppeliin kaupungin ylle ihastelemaan auringon laskua (oli muuten myös paikka, jossa opin kuorimaan mangon ilman veistä...).
Temppelikaupunkina Luan Prabangissa oli paljon munkkeja. Munkit eivät saa omistaa mitään, joten aamuisin he kiersivät kaduilla ja ihmiset antoivat heille ruokaa.
Iltaisin (en ihan muista oliko joka ilta, mutta usein kuitenkin) kaupungille pystytettiin markkinat, joissa oli aivan ihania käsitöitä, taidetta ja vaatteita myynnissä. Taisin ihan vähän taas hullaantua siellä, mutta en voinut vastustaa kaikkia söpöjä pussukoita ja vihkoja, joita mummelit siellä omin pikku kätösin valmisti. Shopailin siis aika paljon, mutta täytyy sanoa, että oikestaan kaikki mitä ostin, on kyllä käytössä. Söpö meikkipussi, kolme pientä maalausta munkeista (joista yksi tanssii!), ihana hopeinen nilkkakoru ja muutamat kietaisuhousut, jotka on kesällä ihan huiput. Niin ja pienen pienet elefantti ja buddha figuurit, jotka on kotona tuomassa onnea. Joo, älkää kertoko kenellekään, buddhan kuviahan ei saisi tuoda maasta... mutta se oli ihan pieni. Jos olis rinkassa ollut yhtään enempää tilaa, olisin ostanut paljon enemmänkin kaikkea ja sisustanut vaikka koko kämpän niillä jutuilla. Ja kuten arvata saattaa, kaikki oli tietysti tosi halpaa. Se on muuten hassua, kun siihen halpuuteenkin turtuu ja saattaa alkaa miettimään, että raaskinko mä nyt ostaa kahdet housut, jotka maksaa pari kolme euroa kappaleelta...
Markkoinoilta sai myös ruokaa. Siellä oli myyjiä, joilla oli tiskit täynnä kaikenlaista ihanaa syötävää ja jollain eurolla sai lastata lautasen täyteen mitä vaan. Syötiin siellä myös hyvää kalaa, jota sai jos maksoi toisen euron. Luan Prabangista löysin myös reissun parhaimman shake-combon eli minttu-sitruunan! Aijai se oli hyvää kuumalla ilmalla...
Tehtiin Luan Prabangista retki Elephant Villageen, josta olenkin kirjoittanut täällä. Se retki oli kyllä ikimuistoinen ja varmasti elämäni paras eläinkokemus!
Tehtiin myös toinen päiväretki, jolla mentiin veneellä ensin jollekin temppelille,. Aasian matkaajat varmasti ymmärtävät, että jossain vaiheessa kun temppeleitä on katsellut tarpeeksi, saattaa niihin tulla ähky ja kaikki tuntuvat aivan samanlaisilta...niinpä tästä temppelistä ei oikeastaan ole mitään erityistä sanottavaa. Käytiin myös pienessä kylässä katsomassa paikallisten elämää. En oikein kyllä perusta sellaisista paikoista, koska kuka siellä nyt voi normaalia elämää elää, kun toiset käy pällistelemässä. Ja turisteille tietysti yritetään myydä kaikkea mahdollista. Katseltiin kuitenkin ympärillemme, kun kerran siellä oltiin, mutta musta oli kyllä mielenkiintosempaa katsella veneestä joen rannan elämää, joka näytti enemmän siltä aidolta Laosilta.
Se mikä teki tästä retkestä ikimuistoisen, oli kuitenkin vesiputous nimeltään Kuang Sin, jossa käytiin retken lopuksi. Siinä oli kyllä ehkä kaunein paikka, jossa olen koskaan käynyt! Aivan uskomaton! Ennen putouksia oli karhupuisto, jossa oli muutama leikkisä karhu, joiden touhuja oli hauska katsella. Paikka vaikutti hyvin hoidetulta ja karhuilla näytti olevan hyvin tilaa aitauksessa ja paljon virikkeitä ja leikkitelineitä.
Itse putouksilla oli useita altaita ja eri tasoja. Vesi oli ihanan turkoosia ja ympäröivä viidakko rehevää. Todellinen paratiisi! Vesi oli tosi kylmää, kuten putouksilla usein. Eräällä altaalla oli myös köysi, jolla sai slingata itsensä veteen. En yleensä tykkää hyppiä veteen, mutta tuolla jotenkin villiinnyin ja munkin piti mennä kokeilemaan. Jonkun aikaa piti tietysti jahkailla, mutta lopulta uskalsin eikä kylmä vesikään haitannut, kun tuli niin hyvä fiilis!
Multa loppui tuolla kamerasta akku (kun olin kuvannut niin paljon jotain tylsää temppeliä...) enkä saanut yhtään kuvaa itse putouksesta. Mutta en kyllä tuu koskaan unohtamaan millasta tuolla oli. Ja te voitte vaikka Googlettaa kuvia. Ihana paikka, suosittelen kaikille, jos tuolla päin liikutte!
Luan Prapangista Petra ja hänen silloinen poikaystävänsä lähtivät vielä Pohjois-Laosiin pyöräilemään ja mä jäin yksin. Olin vielä pari päivää Luan Prabangissa ja jatkoin sitten matkaa takaisin Thaimaahan. Oli oikeestaan ihan kivaa olla jonkin aikaa yksikseen, vaikken olis kyllä nuorempana ikinä uskonut, että mä vielä jonakin päivänä reissaisin yksin jossain Aasiassa.
Huh. Tulipas tästä aikamoinen romaani... Mutta matka jatkuu taas seuraavassa osassa!
Ei kommentteja