Sisällön tarjoaa Blogger.

Pärjääkö pikkulapsiperhe ilman mikroa?


Käytetäänkö teillä mikroa? Mä olen jo pitkään miettinyt mikrosta luopumista, sillä en pidä sitä kovin järkevänä laitteena ruoan lämmittämiseen... Se on kuitenkin meillä tähän asti ollut, sillä onhan se varsinkin pikkulapsiarjessa ihan hemmetin kätevä. Niinpä olin ajatellut luopua mikrosta ehkä siinä vaiheessa kun Luna alkaa myös syömään samaa ruokaa meidän kanssa. MUTTA, viime viikolla mikro sanoikin jo poks ja meni rikki... 

Mikron käytöstähän on monenlaista mielipidettä. Toiset ajattelevat sen tuhoavan ruoan kaikki ravintoaineet ja sädettämisen mahdollisesti aiheuttavan muutoksia ruoassa tehden sen jopa epäterveelliseksi. Lisäksi mikrossa usein käytetyistä muoviastioista saattaa vapautua ruokaan haitallisia aineita. Ja toiset taas ajattelevan kaiken tämän olevan ihan puppua ja kokevat mikron aivan yhdenvertaiseksi lämmitysmuodoksi kuin uunin tai hellankin. 


Itse ajattelen, että mikro ei varmasti ole kovin hyväksi, mutta olen ollut vain liian laiska luopumaan siitä. Mä teen usein sen verran enemmän ruokaa, että me syödään siitä ainakin kerran uudestaankin. Ja joskus jopa niin paljon, että laitan osan pakkaseen, josta sitä on sitten kätevä mikrolla lämmittää tarpeen tullen. Joskus harvoin meillä saattaa olla myös joku laadukkaampi mikroateria, kuten vegaaninen Jokaiselle-ateria, vaikkei normaalisti eineksiä käytetäkään. 

Aluksi ajattelin, että ollaan ihan pulassa ilman mikroa ja muutama ensimmäinen päivä olikin vähän uuden opettelua, mutta todella nopeasti tajusin, että kaikelle löytyy kyllä korvaava lämmitystapa. Monet ruoat pystyy helposti lämmittämään pannulla tai kattilassa ja näin ne maistuvat usein jopa paremmilta. Myös uunissa voisi uudelleenlämmitää ruokaa. Lämmitin kipeänä ollessani yhden valmiskeitonkin kattilassa, kun en jaksanut itse laittaa mitään eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Meillä on vieläpä kaasuliesi, joka on aivan silmänräpäyksessä kuuma, joten aikaakaan ei mene paljoa mikroa kauempaa. 


Yritin miettiä minkä lämmittäminen tuottaisi oikeasti hankaluuksia ja mieleen tuli esim. riisipiirakat, joita meillä joskus on. Voihan ne toki kylmänäkin syödä, mutta itse tykkään niistä enemmän lämpiminä. Mutta keksin, että nehän voi varmaan laittaa myös leivänpaahtimeen, joten siinä tuli siihenkin ongelmaan ratkaisu! 

Asia, joka eniten mietityttää on se, kun Luna alkaa ensi viikolla syömään kiinteitä. Aiotaan varmaan ainakin osittain antaa hänelle sormiruokaa ja nyt pohdinkin miten esim. pakkaseen tehdyt pötkylät sun muut saisi järkevästi sulatettua ja lämmitettyä... Tai sitten pakastetun soseen. Mutta kai niistäkin pannulla ja kattilalla selvitään..? Vaihtoehtona ei ole joka kerta uuden ruoan tekeminen, sillä en jaksa mulle ja Alexallekaan joka päivä tehdä kahta uutta ruokaa, joten en varmasti ala vauvallekaan yhtä pötkylää valmistamaan tai tippaa sosetta surauttelemaan. 

Rio muuten ei ole pahemmin mikroa käyttänyt. Se kun aina jättää tekemänsä ruoan hellan päälle pannulle ja lämmittää siitä sitä uudestaan  (joo, todella epähygienistä ja ällöttävää, pidän kyllä huolta ettei sellaista ruokaa tarjoilla enää lapsille)! Ihan viime aikoina se on alkanut lämmittämään riisiä välillä mikrossa, mutta usein se tekee joka kerta uutta. Eli Rioakaan ei pahemmin mikron puuttuminen haittaa. 

Jos ollaan jossain muualla, en varmastikaan tule kieltäytymään mikrosta, vaan lämmitän kyllä vauvan ruoan sellaisella, jos siihen mahdollisuus on. 

Joten nyt kaipaisin kokemuksia ja vinkkejä! Löytyykö lapsiperheitä, joilla ei ole mikro käytössä? Onko varsinkin vauvan ruoan sulatuksessa ja lämmityksessä ollut haasteita?


P.S. Ota seurantaan myös blogin Facebook (joka vielä edelleenkin löytyy nimellä Eat Hoop Love, kun Facebook ei anna lupaa vaihtaa sitä...) sekä Instagram (@ferdanifamily)!

6 kommenttia

  1. Monenlaista voi lämmittää höyryssä - joko kattilan höyrytysosassa tai sitten irrallisessa höyrytysritilässä. Ainakin muistan oman äitini näin tehneen ennen kuin meille tuli mikro :D .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo onkin hyvä idea! Meillä on myös riisinkeitin, jossa erillinen höyrytysosa, joten eiköhän me pärjätä! :)

      Poista
  2. Meillä ei esikoisen vauva-aikana ollut mikroa, pienellä blinipannulla lämmitin usein hänelle soseita. Tietty sormisyötävien kanssa ei välttämättä toimi. Höyrytettyjä kasviksia jne. taas tein samalla kuin muille syöjille.
    Nyt taas on mikro, ja kyllähän se helpottaa... Varmasti käytän myös heinäkuussa syntyvän vauvan ruokien lämmitykseen. Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä käyttökohteista on marjat, joista esikoinen tykkää kovasti. Esim. kokonaisia mansikoita ei kuitenkaan viitsi ihan jäisinä hänelle pakastimesta antaa ja se minuutin sulatus mikrossakin tuntuu olevan taaperolle välillä liian pitkä aika odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo höyrytys onkin hyvä idea! Ja pakastemarjat on kans yksi ehkä vähän hankalampi juttu... pitää sitten muistaa ottaa etukäteen sulamaan. :)

      Poista
  3. Moikka! Meille eletään ilman mikroa ja hyvin sujuu! Otettiin hetkeksi käyttöön jossain vaiheessa kun sellainen saatiin, mutta muutama kuukausi sitten todettiin se taas turhaksi tilanviejäksi (meillä mikro sijaitsi keittiötasolla), niin luovuttiin siitä. :D Kaikki safka lämpenee pannulla, uunissa tai puuhellalla. Pannulla lämmitetty ruoka maistuukin paremmalta mun mielestä!
    Tästä sun kirjoituksesta inspiroituneena ajattelin tehdä hieman saman suuntaisen postauksen asioista, joita meiltä puuttuu, mutta valtaosalle ovat ehdottomia.

    VastaaPoista
  4. Meillä on vauvan soseet aina kuumennettu kattilassa, ja siinä myös marjat sulatettu. Ja yleensä kun syödään niin ne ruoat myös kattilassa, pannulla ja uunissa.. Pienemmät annokset lämmitän paistinpannulla kansi päällä ja pohjalle tilkka vettä ettei kärähdä. Kutsun sitä höyryttämiseksi :D Ja meillä on kyllä mikro, mutta se on lähinnä miestä varten. Itse inhoan koko kapinetta ja käytän vaan poikkeustapauksissa.. Mielestäni ruoka myös maistuu paljon paremmalta kun sen lämmittää muualla kun mikrossa.

    VastaaPoista