Sisällön tarjoaa Blogger.

Mikähän on, kun koko ajan väsyttää, kiukuttaa ja painokin nousee...?

Mikähän on, kun koko ajan väsyttää, kiukuttaa ja painokin nousee...

Mä havahduin kivasti startanneen vuoden alun jälkeen siihen, että mua väsyttää ihan koko ajan, olen kiukkuinen kuin ampiainen ja painokin tuntuu nousevan. Vähän aikaa olotilaa ihmeteltyä päädyin tekemään raskaustestin ja kappas, se olikin positiivinen! Kappas sen vuoksi, että mulla ei ole missään vaiheessa Pikku Myyn jälkeen alkanut kuukautiset ja olin lähinnä ajatellut, että jokohan ne nyt lähes kolmen vuoden tauon jälkeen alkaisivat ja olotilani johtuisi niistä (toki ollaan oltu tietoisia, että raskaaksi voi tulla ilmankin kuukautisia ja pidinkin pitkään tiukasti kiinni siitä, että ehkäisy on kunnossa, mutta kun kuukautisia ei vain kuulunut, muuttui ehkäisykin vähän suurpiirteisemmäksi...).

Vaikka testin tulos oli aika yllätys, ollaan tilanteesta todella iloisia! Rio on halunnut koko ajan toista lasta ja vaikka mä pitkään ajattelin yhden riittävän, pyöriskelin itsekin vauvakuumeessa varmaan vuoden verran. Yritin kuitenkin koko ajan ajatella asiaa järjellä ja miettiä riittääkö meidän rahkeet ja rahat toiseen lapseen. Kuume myös vähän hellitti, kun Myyn uhmaikä alkoi... Ainoana lapsena kasvaneena itselleni toisen lapsen teon syyksi ei riitä se, että pitäähän lapsella olla leikkikaveri. Ei tarvitse ja ainoa lapsi voi hyvin elää onnellisen ja sosiaalisen lapsuuden. Rio ei myöskään missään vaiheessa painostanut mua toiseen lapseen, vaan aloin haluta sitä aivan itse. Ja nyt jännittyneenä jo odotan, että pääsen seuraamaan tulevan sisarussuhteen kehittymistä ja elämään perheessä, jossa on neljä henkilöä, joka mulle tuntuu jo lähes suurperheeltä! 

Mikähän on, kun koko ajan väsyttää, kiukuttaa ja painokin nousee...

Ensimmäisen testin jälkeen aloin vielä epäilemään, että mahtaakohan kaikki mun tuntemukset johtua kuitenkin vain imetyksen lopettamisesta, joka on tapahtunut tähän samaan syssyyn (kirjoitan siitä muuten vielä myöhemmin erikseen!). Ja ehkä testi näyttikin väärin... Mutta tehtyäni yhteensä viisi positiivista testiä, aloin uskomaan, että kyllä tämä on totta. Ja nyt ollaankin jo siinä vaiheessa, että neuvolassa ja ultrassa on käyty. Raskausviikkojen määrittäminen olikin hieman hankalampi prosessi, kun niitä ei voinut laskea edellisistä kuukautisista, mutta vappuaattona päästiin vihdoin ultraan ja siellähän se pieni ihmisen alku näkyi! Viikot lasketiin koon mukaan ja nyt alkoi juuri viikko 14. Lasketuksi ajaksi siis tuli 3.11.2018. 

Mikähän on, kun koko ajan väsyttää, kiukuttaa ja painokin nousee...

Eli tällaista täällä on meneillään! Tämä on myös syy, miksi blogi on viettänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa. Olen ollut niin väsynyt, että millekään ylimääräiselle ei ole riittänyt energiaa. On ihan ärsyttänyt, kun olen ottanut melkein päivittäin päiväunet Myyn nukkuessa ja sitten omaa aikaa ei pahemmin ole ollutkaan. Iltaisin voimat on riittänyt lähinnä vain telkkarin katsomiseen ja puhelimen selailuun... Mutta nyt väsymys alkaa onneksi vähän helpottaa ja ajattelin herätellä blogiakin taas eloon! 

Löytyykö sieltä muita loppuvuoden vauvaa odottavia?


P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja  Facebook

18 kommenttia

  1. Voi että miten ihania uutisia! Onneksi olkoon ja tsemppiä odotukseen <3

    VastaaPoista
  2. Oi hurjasti onnea! 😍 Tiedän ettei imetys ole mikään ehkäisy, mutta jokseenkin omalla kohdalla väitän sen toimineen niin, koska tulin raskaaksi heti imetyksen lopetuksen jälkeen seuraavasta kierrosta 🙈 paljonko pikkuisille on nyt tulossa ikäeroa? 😊ihanaa odotusta teidän perheelle! 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mäkin kyllä väitän, että imettäminen toimii aika hyvin ehkäisynä ainakin siihen asti kun se on säännöllistä... :D Ikäeroa tulee vähän alle 3 vuotta. Mutta vuosissa 2, sillä Myy on syntynyt alkuvuodesta ja tämä uusi tulee loppuvuodesta.

      Poista
  3. Paljon onnea! Mulla meneillään rv 20 ja la syyskuun lopulla. Tuttua toi ettei energia riitä töiden jälkeen mihinkään. Meillä myös vähän teidän Myytä nuorempi tyttö (3/2016) jolla on sit taas ihan liikaa energiaa. Onnellista odotusta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja onnea teillekin! Ja tsemppiä vauhdikkaan taaperon kanssa jaksamiseen!

      Poista
  4. Onneksi olkoon hienoista uutisista!

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon! ❤️ Täälä myös marraskuinen tulossa ja laskettu aika on 9.11 :)

    VastaaPoista
  6. Onnea ja ihanaa raskausaikaa!

    VastaaPoista
  7. Onnea vielä täälläkin! <3 Ihanaa, että teillä meni asiat näinkin "helposti". :) Siis just ettei esim. tarvinnut odottaa menkkojen alkamista ihan huolissaan, kun se kai on yleinen syy jarruttamaan raskautta. :)

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon! Ja ihanaa raskausaikaa♡

    VastaaPoista