Sisällön tarjoaa Blogger.

Meidän joulukalenterit

Meidän joulukalenterit

Ensi viikolla alkaa jo joulukuu, joten ajattelin esitellä millaiset joulukalenterit meillä on tänä vuonna! 

Pikku Myylle joulukalenterin valitseminen oli vähän vaikeaa, sillä erilaisia vaihtoehtoja oli niin paljon! Ensin pois laskuista jäi tietenkin suklaakalenterit, sillä Myy ei ole vielä syönyt sokeria lähes ollenkaan ja vaikka olisikin, en haluaisi antaa hänelle suklaata joka päivä. Tavara- ja lelukalenterit ovat sitten toinen vaihtoehto, mutta en halua antaa hänelle päivittäin ihan mitään krääsääkään. Osa tavarakalentereista on myös mielestäni suhteettoman kalliita verrattuna siihen mitä niistä lopulta jää käteen. Kivojakin toki on kuten Lego-kalenterit tms. ja itsekin harkitsin kalenteria, josta tulee pieniä Muumihahmoja, mutta ne olivat kuitenkin ehkä turhan pieniä vielä alle kaksi vuotiaalle. Ihanimpia kalentereita ovat tietysti itsetehdyt, joihin voi laittaa mitä yllätyksiä haluaa ja itsekin ajattelin tehdä tällaisen vielä jonakin vuonna, mutta nyt mennään vielä kaupan kalenterilla. Ja niinpä Myyn ensimmäiseksi omaksi joulukalenteriksi valikoitui Muumien Kirjajoulukalenteri mummin ostamana! Tää vaikuttaa musta tosi ihanalta ja luukuista tulevia pikkuisia kirjoja voi lukea sitten joulun jälkeenkin (elleivät ne kaikki ole jouluaiheisia...). Kalenterissa myös kivasti vaihdetaan puolta kuun puolessa välissä ja päästään ihastelmaan kahta jouluista Muumi-kuvaa. 

Meidän joulukalenterit

Meidän joulukalenterit

Itselläni on yleensä ollut vain joku kiva kuvakalenteri kuten Muumi, Mauri Kunnas, Viivi&Wagner, Myyrä, Mira Mallius jne... Olin katsellut paria vaihtoehtoa, mutta huomattuani Akateemisessa Kirjakaupassa tämän suuren ja kauniin (ale?) kalenterin vain 3,90 euron hintaan, valikoitui se nopeasti mukaani. Mulla ei ole ennen ollut tämän valmistajan joulukalenteria, joten jännityksellä odotan millaisia kuvia luukuista tulee! 

Meidän joulukalenterit

Ostettuani tuon kuvakalenterin itselleni, mua tulikin vastaan vielä Pukkan tee-joulukalenteri, jota en vain voinut jättää ostamatta! Teen ystävänä olen ennenkin harkinnut tee-joulukalentereita, mutta usein niissä on vain mustaa teetä, josta en niin paljon välitä. Tässä Pukkan kalenterissa on paljon vihreää teetä ja vaikka seassa on vähän muutakin, ei se haittaa, kun Pukkalta yleensä muutkin laadut ovat hyviä, kun ne on niin laadukkaita. Kalenteri maksoi noin kympin ja ostin sen Ruohonjuuresta. Hinta on kyllä tosi kallis 24 teepussista, mutta perustelin ostoksen itselleni sillä, että löysin kuvakalenterin niin halvalla... hehe. Ja on ihanaa, kun samalla pääsee maistamaan varmaan melkein kaikki Pukkan teelaadut läpi. Avattuani kalenterin pakkauksen, olin ensin hieman pettynyt, ettei siinä ollutkaan mitään luukkuja, joita avata, mutta on se kyllä ihan kivan näköinen noinkin. Ja eihän sitä tiedä, jos vaikka teepussien takana onkin vielä jotkut kuvat...

Meidän joulukalenterit

Meidän joulukalenterit

Riolle ei nyt ole mitään omaa kalenteria, sillä se ei ole niin innostunut niistä... Olen ostanut sille parina vuonna suklaakalenterin, mutta ei se ole avannut niitä luukkuja ajallaan ja suklaat on hävinneet joko ennen aikojaan tai vasta joskus paljon joulun jälkeen. Viime vuonna annoin sille Veikkauksen arpajoulukalenterin, josta se kyllä tykkäsi, mutta ei malttanut olla raaputtamatta ennen aikojaan. Hemmetin balilainen, kun sen pitää olla aina niin utelias... hah! No, nyt se saa vaan ihalla Myyn ja mun ihania kalentereita!

Kumma muuten, kun ainakaan Suomen markkinoille ei ole vielä tullut raakasuklaajoulukalentereita! Semmoisen mä ostaisin varmasti!

Millaisia joulukalentereita teillä on ensi viikkoa odottamassa? Vai onko kalenteri vielä hankkimatta? 


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

2 kommenttia

  1. Mulla on perinteinen partiolaisten joulukalenteri ja tuliaisena saatu fazerin suklaakalenteri. Vaikka en ole kova teenjuoja, tuollainen teekalenteri olisi kyllä kiva kun voisi maistella kaikkia eri laatuja. Ja höyryävä tee joka päivä! Ehkä ensi vuonna sitten ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Fazerin suklaakalenterikaan pahalta kuulosta... :P Teekalenteri on ollut kyllä ihana ja ainakin nämä neljä ekaa päivää tosi hyviä makuja!

      Poista