Sisällön tarjoaa Blogger.

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Me vietettiin cityjuhannusta ja käytiin juhannuspäivänä Linnanmäellä. Oli aivan upea ilma, kuten varmaan koko Suomessa ja lähtiessä mietittiin mahdetaanko edes mahtua sinne, kun siellä, kuten monessa muussakin vastaavassa kohteessa, rajoitetaan koronan vuoksi asiakasmääriä. Oltiin etukäteen luettu, että huvipuistoon otetaan nyt vain noin 5000 ihmistä kerralla, kun sinne normaalisti mahtuu jopa 20 000 ihmistä. Muistelen myös lukeneeni, että tuolloin puolella asiakkaista olisi tullut olla etukäteen ostettu ranneke ja puolet olisivat voineet tulla ilman ranneketta, mutta nyt en enää sellaista tietoa löytänytkään (tai sitten vain muistan väärin). Lintsin sivuilta löytyy kuitenkin hyvin tietoa poikkeusjärjestelyistä, eli kannattaa katsoa ne ennakkoon kun on tulossa, jos niihin tulee vaikka jotain muutoksia. Me ei oltu ostamassa rannekkeita, sillä meille riittää vielä hyvin pienten lasten ilmaiset laitteet. Tää on musta muuten aivan mahtava juttu, jota ollaan hyödynnetty jo useampana kesänä!

Sisälle puistoon saapuessa ei ollut mitään erityisiä toimenpiteitä ja päästiin kävelemään suoraan sisälle. Me tultiin paikalle yhden maissa, jolloin ei ollut ollenkaan jonoa. Porukkaa puistossa oli aika sopivasti. Tungosta ei tarvinnut pelätä eikä ainakaan pienten laitteisiin ollut kovasti jonoa. Toisaalta oli tosiaan juhannuspäivä, joka ei varmaan muutenkaan ole se ihan suosituin. Jokaisella laitteella oli tarjolla käsidesiä ja yhdellä laitteella jouduttiin hetki odottelemaan, kun työntekijät putsasivat laitteen desinfiointiainetta suihkuttamalla. Näin myös useita ohjeita miten ranneke kiinnitetään itse, jotta työntekijöiden ei tarvitse niitä kiinnittää. 

Alexa oli aivan pähkinöinä ja hoki koko ajan kuinka iloinen hän on! Luna nukkui tullessa rattaissa, joten me lähdettiin ensin kiertämään Alexalle sopivia laitteita. Tänä vuonna Alexa pääsi kolmeen uuteenkin laitteeseen, joihin ei vielä viime vuonna päässyt, kun pituusraja on 100cm. Uusia laitteita Alexalle oli Helikopteri, Merirosvolaiva ja Kuuputin. Alexa tykkäsi kaikista, mutta helikopteri oli kuulemma paras. 

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Lunan herättyä mentiin vanhoihin tuttuihin Rumpukaruselliin, Vankkuripyörään ja Pienoiskaruselliin, jossa voi ajaa erilaisilla autoilla. Oltiin aika yllättyneitä, että Luna meni aivan reippaasti Alexan kanssa kahdestaan ajamaan rekalla, kun siihen eivät aikuiset pääse ja samalla vaan ihmeteltiin Rion kanssa kuinka meillä voi olla jo niin isot lapset, että ne menee aivan keskenään laitteeseen! 

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Muksupuksu, joka on myös yksi ilmaisista laitteista, oli kiinni, kuten myös Rumpukarusellin viereinen kiipeilyteline. Lapuissa luki niiden olevan huilimassa. Samanlaisia lappuja huomasin Panoraama-tornissa sekä ainakin parissa muussakin maksullisessa laitteessa, mutta en muista niiden nimiä, kun käveltiin vain ohi. Yhtään en tiedä minkä takia juuri nämä laitteet olivat kiinni tai mahtavatko ne vaihdella päivittäin... Muksupuksussa varmaan lapset istuisivat liian lähekkäin (esim. Merirosvolaivassa lapset istuivat jokainen omalla rivillä) ja kiipeilytelinettä olisi varmasti vaikea valvoa ja putsata. 

Välipalaksi me käytiin hakemassa ranskalaisia keskellä olevasta ravintolasta (olikohan nimeltään Keidas),  josta saa eri tiskeiltä erilaisia herkkuja. Syödä sai vain ulkona, sillä sisällä olevat istumapaikat olivat pois käytöstä. Me saatiin heti pöytä, mutta en tiedä löytyisikö paikka yhtä helposti, jos porukkaa olisi yhtään enemmän... Tietääkseni Lintsille voi ottaa myös omia eväitä ja syödä penkeillä. Jälkkäriksi Rio ja Alexa halusi vielä hattaran. Vähän muuten kauhistutti antaa Alexan ekaa kertaa maistaa hattaraa, kun sehän on pelkkää sokeria! Vaikka Rio kyllä osasi entisenä hattaran myyjänä kertoa, ettei yhteen hattaraan mene kuin pari lusikallista sokeria. 

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Joko uskaltaa mennä Lintsille?

Meillä oli Lintsillä tosi kiva päivä ja lapset nauttivat kovasti hurvittelusta! Tuli olo, että poikkeustilanne oli otettu hyvin huomioon ja puistossa sai olla turvallisin mielin. Ja me mennään varmasti vielä uudestaankin tänä kesänä Lintsille!

Joko muut ootte käyneet Linnanmäellä tai muissa huvipuistoissa? Vai aiotteko jättää tänä kesänä väliin?

P.S. Meidän reaaliaikaista elämää pääsee seuraamaan Instagramissa @ferdanifamily ja seurantaan kannattaa ottaa myös Facebook (Ferdani Family), jonne ilmoitan aina uudesta postauksesta!

Ei kommentteja