Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit

Balilaista vauvanhoitoa

Balilaista vauvanhoitoa

Jaoin hetki sitten uudelleen vajaa kolme vuotta sitten kirjoittamani postauksen balilaisista vauvatraditioista, kun ne sopivasti ovat taas ajankohtaisia tämän uuden vauvan kanssa ja nyt ajattelin jakaa vielä toisen samoihin aikoihin kirjoittamani tekstin balilaisesta vauvanhoidosta. 

Eli tällaisista balilaisista tavoista ollaan puhuttu Rion kanssa Pikku Myyn syntymän jälkeen, joista mä en ole ollut ihan niin innoissani:  

Hiusten leikkaus

Kuulin kaveriperheeltä, jossa on myöskin indonesialainen mies ja suomalainen nainen, että Indoissa on tapana ajaa vauvan hiukset, jotta ne kasvaisivat takaisin vahvempina ja tuuheampina. Ja tämä saatetaan tehdä vielä useammankin kerran. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, kunnes Rio sanoi pari päivää sitten, että sitten kun me mennään Balille, voitais mekin ajaa lapsen hiukset. Apua! En mä haluu mun tyttövauvan hiuksia ajella! Ja se raukka on kuitenkin saanut puolet geeneistään multa, joten ei ne hiukset välttämättä ihan supertuuheiksi kasvakaan, vaikka sillä balilaista verta onkin.

Balilaisia vauvatraditioita

Balilaisia vauvatraditioita

Mä kirjoittelin Pikku Myyn syntymän jälkeen postauksen balilaisista vauvatraditioista ja ajattelin jakaa saman tekstin nyt uudestaan, kun nämä asiat on tulleet taas mieleen ja blogikin oli silloin vielä Rantapallon puolella, joten uudemmat lukijat niitä tuskin ovat edes lukeneet. Eli tällaista kirjoittelin vajaa kolme vuotta sitten:


Kahden kulttuurin parisuhteessa me ollaan totuttu tekemään kaikenlaisia kompromisseja, mutta näin vauvan synnyttyä päätettäviä asioita on tullut vielä läjäpäin lisää. Osasta asioita oltiin puhuttu jo etukäteen, mutta osa on tullut ilmi vasta näin vauvan ensimmäisinä päivinä. Balilaiseen kulttuuriin kuuluu paljon kaikenlaisia traditioita, joita toki haluan itsekin kunnioittaa, mutta ihan kaikki ei vain tunnu olevan toteutettavissa ainakaan näin Suomessa.

Tässä muutamia vauvan syntymään liittyviä traditioita:

Kumpi siellä mahassa on...?

Kumpi siellä mahassa on...

Tänään meillä oli odotettu rakenneultra! Jännittyneinä tietysti odotettiin onko vauvalla kaikki hyvin, mutta kyllä meitä myös sukupuoli kiinnosti. Kirjoitinkin jokin aika sitten vähän mietteitä vauvan sukupuolesta ja varsinkin meidän kulttuurieroista aiheen suhteen. Riohan siis toivoi kovasti poikaa (kuten jo ensimmäisenkin lapsen kohdalla) ja siksi mietin onko hänellä tänäänkin edessä pettymys... 

Pikku Myy oli mummin luona hoidossa, joten Riokin pääsi mukaan ultraan. Siellä se vauva iloisesti potkutteli ja möyri, välillä käsiään syöden. Kaikki sisäelimet ja aivojen osat löytyivät ja näyttivät siltä miltä pitääkin. Pää vastasi mittauksessa juuri oikeita viikkoja, mutta jalkojen mitta olisi vastannut jo muutaman päivän isompaa. Todettiin tämän kuitenkin johtuvan luultavasti siitä, että mulla ja Myyllä on pitkät jalat. Ultraaja totesi kaiken olevan kunnossa ja kysyi lopuksi, että halutaanko vielä kysyä jotain. Joten tokihan me kysyttiin sitä sukupuolta... Ja kyllä se sieltä kuulemma ihan selkeästi näkyi! 

Mutta kumpi se sitten oli...??

Onko sukupuolella väliä?

Onko sukupuolella väliä

Me täällä jo vähän jännittyneinä odotellaan, että mahtaakohan tuleva vauva olla tyttö vai poika. Tai sanotaan VÄHÄN vain itseni puolesta, sillä Rioa asia taitaa jännittää aika paljon enemmän... Hänen kulttuurissaan kun olisi tärkeää, että perheessä on poikalapsi. 

Meillä oli tämä sama keskustelu jo Pikku Myytä odottaessa, sillä Rio toivoi kovasti poikaa ja itselleni ei sukupuolella ollut väliä (tai no myönnetään, että pikkuisen toivoin kyllä tyttöä...), kunhan lapsi olisi terve. Ja oli oikeasti aika kauheaa nähdä rakenneultran jälkeen Rion pettymys ja kuulla ensimmäiset sanat, jotka olivat "ei se mitään, tehdään sitten toinen". Ja tässä vaiheessa olin kuitenkin itse ihan sitä mieltä, että yksi lapsi riittää... Myyn synnyttyä Rio on kyllä rakastanut häntä pyyteettömästi eikä pettymyksestä ole ollut onneksi enää mitään merkkejä.

Kuinka paljon kaksikielinen 2-vuotiaamme puhuu?

Kuinka paljon kaksikielinen 2-vuotiaamme puhuu

Pikku Myy täytti reilu kuukausi sitten 2 vuotta ja aloin silloin vähän arvioimaan miten hänen puheensa on kehittynyt keskivertoon nähden. Myyhän on kaksikielinen, sillä mä puhun sille suomea ja Rio indonesiaa. Lisäksi kuviota sotkee vielä englanti, jota me puhutaan myös aika paljon Rion kanssa keskenämme.

Aivoliiton sivuilla sanotaan, että 2-vuotiaana keskivertolapsi tuntee 250 merkityksellistä sanaa (yksilöllinen vaihtelu 0-600), käyttää sanayhdistelmiä, joissa sanat taipuvat ja ilmaisujen keskipituus on 5-6 morfeemia (mikä se ikinä onkaan...?). 

Myyltä alkoi tulla sanoja melko myöhään, mutta nyt niitä tulee jo ihan kivasti. Suomea tulee tietysti enemmän ja laskin tuossa jokin aika sitten noin 100 tunnistettavaa sanaa (eli kaikki sanat eivät ole ihan täydellisen oikein). Indonesiaa mun on vähän vaikea arvioida, kun en sitä itse puhu, mutta sitä tulee ehkä joku 30 sanaa. Sanat ovat kaksitavuisia ja pidemmistä sanoista tulee vain alku tai loppu. Toisinaan sanoja saattaa tulla kaksi peräkkäin, mutta pääasiassa tulee vain yksittäisiä sanoja.

Kiitos Suomi!


Kiitos Suomi!

Kaiken Suomi 100 -hypen keskellä on hyvä ihan oikeasti pysähtyä ajattelemaan mitä suomalaisuus ja Suomessa asuminen itselle merkitsee. Mulle Suomi on antanut laadukkaan koulutuksen, erinomaisen terveydenhuollon sekä sosiaaliturvan lisäksi myös mahdollisuuden perustaa perheen. Kuulostaa monelle ehkä itsestään selvyydeltä, mutta näin monikulttuurisessa perheessä asiat ei aina ole niin yksinkertaisia... 

Kopioin vähän ajatuksia, joita olen kirjoittanut blogiin suomalaisuudesta kaksi vuotta sitten, kun Pikku Myykin oli vielä mun mahassa.

Vaikka Rion Suomeen muuttaminen oli hermoja raastavan hankalaa, oli se kuitenkin mahdollista eikä nyt voida olla muuta kuin kiitollisia. Välillä byrokratia ja kaikkien paperiasioiden hoitaminen on todella raskasta, mutta toisaalta me ei saatais lähellekään samoja mahdollisuuksia ja etuuksia esimerkiksi Indonesiassa, kuin mitä täällä Suomessa saadaan. Tällä hetkellä maassa vallitseva maahanmuuttokriittinen asenne ei ole onneksi pahemmin vaikuttanut meidän elämään, vaikka tottakai varmaan jokainen jostain köyhemmästä maasta tänne tuleva saa osakseen ennakkoluuloja. Mutta kokemuksesta voin kertoa, ettei tähän maahan ihan helpolla pääse vain nautiskelemaan loistavista sosiaalietuuksista, vaan niidenkin eteen on tehtävä kovasti töitä ja oikeasti haluta tulla mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan... Nyt vain toivon, että myös tuleva lapsemme saa elää täällä rauhassa monikulttuurisesta taustastaan huolimatta.

Ujoudesta

Ujoudesta

Kaikki ujot ihmiset eivät välttämättä näytä ujoilta päälle päin ja mä taidan olla yksi heistä. Mähän olen paljon sosiaalisissa kontakteissa opettaessani sirkusta ja esiinnyn välillä todella isoillekin ihmisjoukoille. Eikä mua noissa tilanteissa ujostutakaan yhtään. Eikä mun kaverit varmastikaan pidä mua ujona. Mutta kavereiden kanssa oleminen tai sirkushommat ovatkin sitä missä olen omimmillani. Vieraassa porukassa olen kuitenkin hieman ujo ja kynnys lähtä juttelemaan tuntemattomille ihmisille on joskus kovin suuri... 

Meillä oli esim. viime lauantaina Kaksplussan Verkostobloggaajien kesken syysbileet (kuulette niistä tarkemmin vielä myöhemmin!), jossa meinasi alussa ujous iskeä, kun en oikein hyvin vielä muita bloggaajia tunne. Pieni ujous taisi vaivata tosin useampiakin, sillä juhlien alkuhetket olivat ehkä hieman hiljaisia ja monet kanssabloggaajat keskittyivät lähinnä somettamiseen (joka tietysti kyllä kuuluu asiaankin). Vaikka moni bloggaaja on vähintään netistä tuttu, ujostuttaa mua tuollaisissa tilanteissa aloittaa keskustelua. Jos mulle puhutaan, vastaan kyllä mielelläni, mutta jotenkin tulee turhan usein odotettua sen toisen osapuolen aloitetta... Tässä pitäisi kyllä skarpata. Onneksi illan myötä juttu lähti luistamaan eikä tarvinut koko iltaa tuppisuuna istua. 

Muutama sana rakkaudesta

rakkaus

Me oltiin Rion kanssa tuossa parisen viikkoa sitten pitkästä aikaa treffeillä kahdestaan. Käytiin leffassa ja terassilla, jossa alettiin jostain syystä puhumaan parisuhteista ja miettimään miksi toiset löytävät kumppanin itselleen ja miksi toiset jäävät ilman. 

Meillä on useampia ihania kavereita, jotka eivät ole (vielä) löytäneet kumppania itselleen, vaikka kyseessä on kolmen kympin kieppeillä olevista ihmisistä. Miksi? Ovatko he liian valikoivia? Liian tottuneita elämään yksin? Eivät pidä parisuhteen muodostamista elämänsä tässä vaiheessa kovin tärkeänä? Koittavatko he etsiä sitä oikeaa yrittämällä liikaa? Ja miksi me olemme Rion kanssa siinä onnekkaassa tilanteessa, että olemme löytäneet toisemme?

Kulttuurieroja lapsenkasvatuksessa

kulttuurieroja lastenkasvatuksessa

Pikku Myyn syntymästä lähtien meillä on Rion kanssa tullut esiin pieniä kulttuurien välisiä erimielisyyksiä vauvanhoitoon liittyen, joista kyllä ollaan saatu tehtyä ihan hyvin kompromisseja. Mutta nyt kun Myy on kasvanut vähän isommaksi ja sitä on pitänyt alkaa "kasvattaa" on eteen tullut uusia eroavaisuuksia tavoissa.

Tässä muutamia asioita, joissa toimitaan eri tavoin:
 

Puhelimella lapsen lohduttaminen

Eniten mua ehkä ärsyttää, kun Riolla on tapana Myyn itkiessä ja hermostuessa aina tyrkkäistä sille puhelimesta joku video pyörimään. Olen itsekin tehnyt jonkun kerran niin, jos Myy on alkanut raivoamaan esim. jossain metrossa ja matkaa kotiin on ollut vielä paljon, mutta Rio käyttää puhelinta missä vain tilanteessa. Huomasin kuitenkin Balilla ollessa, että niin siellä muutkin toimii. Esim. Rion 2-vuotias serkku kaatui ja satutti itsensa, jonka jälkeen hänen isä heti antoi lapselle puhelimen käteen, josta hän vain hermostui ja heitti puhelimen  maahan, josta tietysti vanhemmat suuttuivat. Omasta mielestä asia kun olisi hoitunut vain ottamalla lapsi syliin ja lohduttamalla... 

Huijaaminen

Balilla Rio myös sanoi kerran sukuloimasta lähtiessä Myylle, että lähdetäänpä ostamaan jäätelöä. Mä ihan hölmistyneenä muistutin sitä, ettei meidän lapsi kyllä vielä syö jäätelöä, mutta se vastasikin, että ei joo oikeasti, mutta sanoi vain, että päästään lähtemään. Enkä kyllä vieläkään ymmärrä sanoiko niin sukulaisia varten vai Myytä, jolla ei tietysti ole vielä mitään hajuakaan mitä jäätelö on... Kotona se on jatkanut välillä samaa ja sanonut Myylle, että tule tänne (esim. sänkyyn tai rattaisiin), niin katsotaan Teletappeja, johon itse olen saattanut huudella, että ei varmaan katsota nyt, kun ollaan menossa nukkumaan/lähdössä tms. ja Rio vastannut, että ei aiokaan oikeasti näyttää videota, vaan sanoi vain niin saadakseen Myyn tulemaan luokseen. Tapa on musta vähän inhottava, sillä kai vähemmästäkin menee luotto tyyppiin, joka usein lupailee jotain kivaa, eikä sitten toteutakaan sitä...

Pieni lapsi moottoripyörän kyydissä

pieni lapsi moottoripyörän kyydissä

Mietin vähän aikaa viitsinkö tästä aiheesta edes kirjoittaa blogiin, mutta menkööt nyt kuitenkin... Pienen lapsen tai vauvan kuljettaminen moottoripyörän kyydissä kun saattaa mietityttää vaikka joitain muitakin reissaajia, niin ajattelin vähän kirjoittaa siitä meidän kokemuksia. 

Siitä saakka kun Pikku Myy on syntynyt, ollaan puhuttu Rion kanssa siitä, aiotaanko ottaa se Balilla skootterin kyytiin. Mun ensimmäinen ajatus oli tietysti, että ei missään tapauksessa! Mutta... Miten sitten päästäisiin Balilla kulkemaan sukulaisten luo? En ole koskaan nähnyt Rion kotikaupungissa Lovinassa takseja ja matkaa Rion perheen luo hotellikeskittymästä on sen verran paljon, ettei sitä oikein voi ainakaan rattaiden kanssa helteessä kävelläkään. Sukulaisten tuleminen meidän luokse olisi myös ollut melko hankalaa, kun heitä on niin paljon, että sekin olisi melkoista edes takaisin moottoripyörillä suhaamista ja säätämistä. 

Niinpä me päädyttiin siihen, ettei ole oikein muuta vaihtoehtoa kun ottaa se Myy skootterin kyytiin. 

Miksi teidän lapsella ei ole hiuksia?

hiukseton vauva

Pikku Myyllä ei ollut syntyessään kovin paljoa hiuksia ja niistäkin suurin osa lähti melko nopeasti pois. Takaraivolla hiuksia on ollut aina enemmän ja edestä katsottuna Myy näyttää vieläkin lähes kaljulta. Mun mielestä tää ei ole mitenkään tavatonta, mutta Riolle hiuksettomuus on muodostunut hieman ongelmaksi...

Joskus raskausajan neuvolaa odotellessamme Rio katseli odotustilassa olevia vauvoja ja pikkulapsia ja sanoi, että "katso nyt, kaikilla muilla on poikavauva, vain me saadaan tyttö...". Johon mä vastasin kummissani, että eihän nuo kaikki lapset ole poikia (olin nimittäin kuullut osaa kutsuttavan tytön nimellä). Rio oli vain luullut pojiksi kaikkia, joilla ei ollut pidempää tukkaa, eli suunnilleen kaikkia. Tästä alkoikin keskustelut siitä, että on aivan normaalia, ettei suomalaisvauvalla välttämättä ole paljoakaan hiuksia, vaikka se olisi tyttö. Asia hämmästytti Rioa kovasti, sillä Balilla kaikilla on kyllä kuulemma hiukset syntyessään.

Lempinimistä

lempinimet
Mä en oo koskaan oikein ymmärtänyt lempinimiä. Miksi valita lapselle sellainen nimi, jota ei kuitenkaan käytä, vaan siitä pitää tehdä jokin väännös? Tai niin pitkä, ettei sitä jaksa sanoa ja se pitää lyhentää? Monet lempinimet syntyvät varmasti esim. koulussa tai harrastuksissa, jos ryhmässä on paljon saman nimisiä, mutta miksi pitää sitten antaa niin suosittu nimi, joka on viidellä muullakin luokasta (vaikka joskus tietysti vähän erikoisemmatkin nimet voivat muuttua hyvin suosituiksi)? En vaan oikein käsitä... 

Kolmas hääpäivä


kolmas hääpäivä
Tänään 18.6.2016 me vietetään Rion kanssa meidän kolmatta hääpäivää. Kyllä, hääpäivää! Vaikken siitä mitään meteliä olekaan pitänyt, ollaan me oltu naimisissa jo kolme vuotta, eli siitä asti kun Rio on tullut Suomeen.

Ihana arki


Jee, vihdoinkin on kevät! Nyt voi jo melkein alkaa uskoa, ettei lunta enää tule ja kesään päin ollaan jo menossa. Me ollaan käyty nyt joka päivä vaunulenkeillä, joka on oikein kivaa, mutta myös siksi, ettei Pikku Myy oikein muualla halua päivisin enää nukkua. Välillä vaunulenkit tosin saattaa päätyä jonkin muualle, kuten tänään Itikseen shoppailemaan... hups.

Balilaista vauvanhoitoa


Eihän tästä tuu nyt mitään, kun lupasin ettei tästä oo mitään vauvablogia tulossa, mutta niin vaan puolet jutuista taitaa olla jotain vauva-asiaa... Pahoittelut tästä ja koittakaa kestää tai skipatkaa nää vauvahöpinät, jos ei yhtään nappaa! Nyt tulee nimittäin vielä balilaisten vauvatraditioiden lisäksi balilaisia vauvan hoito-ohjeita. Nää on tapoja, joista Rio on kertonut, mutta joista en itse ole kovin innoissani...

Balilaisia vauvatraditioita


Moikka ja terveisiä täältä vaalenpunaisesta vauvakuplasta! Jaksaisin varmaan loputtomasti vaan katsella ja ihailla tuota pientä olentoa enkä vieläkään ymmärrä miten ollaan voitu saada aikaan jotain noin täydellistä. Hämmästyttää myös, kuinka ihmeessä nuo pikkuruiset nuken vaatteilta näyttävät vaatekappaleet on jopa liian isoja sille. Voisko se vaan ikuisesti pysyä tuommoisena? Kohta se varmaan on jo raivoava teini...

Hän on saapunut! <3




Kuten ehkä blogihiljaisuudesta

Voinko enää koskaan matkustaa mihinkään muualle kuin Balille...?


Mun alustavat suunnitelmat pyörähtää vielä tänään Matkamessuilla valitettavasti kariutui, kun en meinannut saada nukuttua viime yönä sitten ollenkaan... Missään asennossa ei ollut hyvä olla ja vessassa piti ravata vähän väliä. Kuudelta ajattelin, että ei tästä tuu mitään ja aloin pläräämään puhelinta, kun en vielä siihen aikaan viitsinyt noustakaan. Ja siinähän vierähtikin hyvin pari tuntia, kunnes nukahdin uudestaan. Sitten kun taas heräsin, olisin ollut jo myöhässä mua messuilla kiinnostavasta ohjelmasta, joten en jaksanut enää lähteä ollenkaan...

Pre wedding kuvaukset Balilla


Balilla ollessa me käytiin ottamassa paikallisten suosiossa olevat pre wedding -kuvat. Mä en ollut aikasemmin oikeestaan edes kuullut koko asiasta ja olin luullut monessa paikassa nähtyjä kuvia ihan vaan hääkuviksi. Tapa on kuitenkin todella yleinen, mutta en vieläkään ihan ymmärrä miksi kuvat otetaan jo ennen häitä... Tapa taitaa olla suosittu muuallakin Aasiassa ja nykyään myös monet länsimaalaiset ottavat niitä lomaillessaan jossain kauniissa maisemissa.

Ajatuksia suomalaisuudesta


Oon tässä Rion myötä alkanut miettimään enämmän suomalaisuutta ja sitä, kuinka hyvä maa Suomi on asua. Kun asiat on hyvin, on niitä helppo pitää itsestäänselvyyksinä. Myönnän itsekin syyllistyneeni tähän nuorempana, mutta myöhemmällä iällä ajatusmaailman avautumisessa on auttanut erityisesti matkailu. Monesta paikasta on vaaleanpunaisia mielikuvia, mutta kohteissa itse käytyä saattaa huomata kuinka kaikki asiat ei välttämättä olekaan niin paratiisimaisia kuin on kuvitellut. Ainakin moni maa, jossa itse olen käynyt, on ollut sellainen, jossa on kyllä kiva käydä lomalla, muttei välttämättä olisi kiva asua...