Kaikki ujot ihmiset eivät välttämättä näytä ujoilta päälle päin ja mä taidan olla yksi heistä. Mähän olen paljon sosiaalisissa kontakteissa opettaessani sirkusta ja esiinnyn välillä todella isoillekin ihmisjoukoille. Eikä mua noissa tilanteissa ujostutakaan yhtään. Eikä mun kaverit varmastikaan pidä mua ujona. Mutta kavereiden kanssa oleminen tai sirkushommat ovatkin sitä missä olen omimmillani. Vieraassa porukassa olen kuitenkin hieman ujo ja kynnys lähtä juttelemaan tuntemattomille ihmisille on joskus kovin suuri...
Meillä oli esim. viime lauantaina Kaksplussan Verkostobloggaajien kesken syysbileet (kuulette niistä tarkemmin vielä myöhemmin!), jossa meinasi alussa ujous iskeä, kun en oikein hyvin vielä muita bloggaajia tunne. Pieni ujous taisi vaivata tosin useampiakin, sillä juhlien alkuhetket olivat ehkä hieman hiljaisia ja monet kanssabloggaajat keskittyivät lähinnä somettamiseen (joka tietysti kyllä kuuluu asiaankin). Vaikka moni bloggaaja on vähintään netistä tuttu, ujostuttaa mua tuollaisissa tilanteissa aloittaa keskustelua. Jos mulle puhutaan, vastaan kyllä mielelläni, mutta jotenkin tulee turhan usein odotettua sen toisen osapuolen aloitetta... Tässä pitäisi kyllä skarpata. Onneksi illan myötä juttu lähti luistamaan eikä tarvinut koko iltaa tuppisuuna istua.
