Lenkkeilyn välissä käyn yleensä vähän jumppaamassa käsiä läheisen urheilupuiston kuntoilualueella. Tai roikkumassa leikkitelineissä...Musta on niin ihana kuunnella, jos Rio soittaa kitaraa ja laulaa. Ja voi niitä aikoja, kun se soitti mulle romanttisia serenadeja kuun valossa rannalla... Suhteen alkuaikoina, kun asuttiin vielä eri maissa, se myös joskus lauloi mulle Skypessä, joka oli aika söpöä, varsinkin kun se vielä tapahtui julkisesti nettikahvilassa! Suomeen muutettuaan se vielä myös soitteli aika paljon koti-ikäväänsä ja opetteli suomea laulujen avulla. Tippa meinas sillon tulla silmään, kun se lauloi mm. Haloo Helsingin Maailman toisella puolen... Mutta alkuhuuman muututtua arjeksi jo aikoja sitten, ei oo serenadeja kuulunut enää vähään aikaan, vaikka oon välillä yrittänyt niitä pyytääkin. Niinpä musta on ihanaa, kun nyt vauvan tultua Rio on alkanut taas soittaa enemmän kitaraa ja laulaa Pikku Myylle indonesialaisia lauluja. On jotenkin niin tunnelmallista, kun kotona soi live-musiikki ja silloin aina jotenkin muistan kuinka kaukana kotoota, kavereita ja iltanuotioita rannalla Rio todella on.
Pikku Myykin tykkää kuunnella, kun isi laulaa.Mun jutut on nyt niin kovin arkisia, kun mitään ihmeellistä ei tapahdu eikä ainakaan mitään matkoja oo vähään aikaan tiedossa. Mutta toisaalta tää on just hyvä nyt näin. Treenata haluaisin vähän enemmän ja kovasti tekis mieli jo päästä renkaallekin, mutta ei tästä nyt voi mitään stressiä ottaa. Seuraavaksi suunnitelmissa olis mennä joogatunnille. Ihan yksin. Tämä siis työn alla, toivottavasti toteutuis jo ehkä ensi viikolla...
Jännittävää arkea. Tein ekaa kertaa elämässäni uuniperunoita. Ja kastiketta soijamantelijogurtista. Ei maistunut ihan yhtä hyviältä kuin Picnicissä...Kivaa viikonlopun jatkoa!
Ei kommentteja